A-Studiossa kyynelehtinyt Elina Knihtilä ei ole yllättynyt Törhöseen kohdistuneista ahdisteluepäilyistä: "Olen kuullut pinnan alla keskustelua"

0:57img
Julkaistu 01.02.2018 05:00
Toimittajan kuva

Jarno Miettinen

jarno.miettinen@mtv.fi

Toimittajan kuva

Mirja Kivimäki

mirja.kivimaki@mtv.fi

@MirjaKivimaki

Yle uutisoi eilen noin 20 naisesta, jotka sanovat tulleensa elokuvaohjaaja Lauri Törhösen ahdistelemiksi. Seksuaalinen ahdistelu on jatkunut naisten kertoman mukaan vuosia ja sitä on tapahtunut monissa eri paikoissa ja tilanteissa.

Törhösen kerrotaan muun muassa ehdottaneen seksiä nuorille naisopiskelijoille Taideteollisen korkeakoulun pääsykokeissa ja esitelleen sukuelimiään naisten vessassa.

Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professorille Elina Knihtilälle Törhöseen kohdistuvat syytökset eivät olleet yllätys.

– Ei yllättänyt. Olen kyllä kuullut pinnan alla keskustelua asiasta.

Hän myöntää kuulleensa samantapaisia tarinoita, joita nyt on tullut julkisuuteen, mutta ei halua kommentoida niitä tämän tarkemmin, koska hänen omat käsityksensä tapahtumista perustuvat toisen käden tietoihin.

Video yllä: Miksi tapaus tulee julki vasta nyt? Katso Knihtilän haastattelu videolta.

Mystifiointia ja myyttejä

Ylen A-studiossa seksuaalisesta häirinnästä keskusteli eilen joukko tunnettuja suomalaisia elokuva-alan ihmisiä. Knihtilä oli yksi keskustelijoista. 

Näyttelijä Heli Sirviö kertoi eilen Ylelle tulleensa opiskeluaikana opiskelutoverinsa raiskaamaksi. A-Studiossa Knihtilältä kysyttiin, mitä hän arvelee siitä, että mitä kokemusten kertominen on vaatinut Sirviöltä.

– No aika paljon pelottomuutta ja rohkeutta, Knihtilä sanoi ja puhkesi kyyneliin.

– Olen tosi kiitollinen Helille tästä tarinasta, koska kuten näkee, tämä on iso asia, ei pelkästään meidän alalle, vaan monelle.

MTV Uutisten haastattelussa Knihtilä sanoo, ettei usko häirinnän olevan tavallisempaa näyttämö- tai elokuvataiteen alalla kuin muilla aloilla. Hän arvioi, että kyseisten taiteiden aloilta on tullut tapauksia julki muun muassa siksi, että alalla toimii julkisuuden henkilöitä ja taiteeseen liittyy mystifiointia.

– Ammattiimme ja taiteen tekoon liitetään mystifiointia, myyttejä ja tiettyjä hierarkioita esimerkiksi ohjaajien ja näyttelijöiden välillä, joten tästä keskustellaan helpommin ensin. Euroopassa ja Yhdysvalloissa noussut esiin vastaavia ongelmia kaikilta aloilta.

Hierarkiat näkyviin

Knihtilän mielestä seksuaalista häirintää ympäröivä vaikenemisen kulttuuri vaikuttaa koko yhteiskunnassa.

– Vaikenemisen ja hyssyttelyn kulttuuri ei varmasti ole ollut vain kyseisen korkeakoulun tai akatemian ongelma vaan se mielestäni lävistää koko yhteiskunnan. Tämä on yksi esimerkki, joka on tullut esiin. Veikkaan, että hän ei ole se ainoa. Onko tällaista toimintakulttuuria laajemmin koko yhteiskunnassa?

Knihtilän mielestä nyt pitäisi selvittää sitä, miten on ollut mahdollista, että on ollut olemassa sellaisia toimintamalleja, jotka mahdollistavat häirinnän.

– Yhtä tärkeää on myös miettiä, miten parannamme toimintakulttuuriamme. Mitä kaikkea voimme oppia tästä? Miten voimme tehdä itsestämme vähän empaattisempia ja miten opimme kunnioittamaan toisia ihmisiä paremmin tästä eteenpäin?

Knihtilä toivoo, että ihmiset tulisivat jatkossa tietoisemmiksi hierarkioista ja omasta vallankäytöstään.

– Yksi olennainen asia, joka tähän liittyy, on vallankäytön hierarkiat. Me kaikki käytämme valtaa toisiimme suhteessa tai toisessa. Toivoisin, että oppisimme tulemaan tietoisiksi omasta vallastamme ja kantamaan vastuumme siitä suhteessa toiseen ihmiseen, Knihtilä sanoo.

Knihtilä kertoo, että häntä itseään ei ole koskaan häiritty työssä.

– En ole itse koskaan kohdannut seksuaalista häirintää työssäni enkä opiskeluissani. Ne seksuaalisen häirinnän kokemukset, joita minulla itselläni on, ovat tapahtuneet työelämän ulkopuolella.

Törhönen on ohjannut muun muassa neljä Vares-elokuvaa. Eläkkeellä oleva Törhönen toimi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen professorina vuosina 1995-2006.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa