Musertava näky: Hollannin päävalmentaja nolasi EM-pelaajansa karulla tempulla – "Käy sääliksi"

Hollanti kärsi EM-kisojen viimeisessä lohko-ottelussaan dramaattisen 2–3-tappion Itävallalle. Itävalta nousee tuloksellaan Hollannin ja Ranskan yli lohkon kärkeen ja etenee suoraan jatkoon. Ranska pelasi samaan aikaan 1–1-tasapelin Puolaa vastaan.

Hollanti sai ottelun alulle karmivan alun. Donyell Malen yritti katkaista keskitystä rangaistusalueella, mutta liukui pallon epäonnekkaasti omaan maaliin.

Osuma oli EM-kisahistorian nopein oma maali. Se oli myös EM-kisahistorian ensimmäinen oma maali Hollannin verkkoon, sekä ensimmäinen Itävallan “tekemä” oma maali.

Omia maaleja on nähty tämän kesän EM-kisoissa jo seitsemän kappaletta. Lukema on hämmästyttävä, kun ottaa huomioon, että kisojen parhaat maalintekijät ovat osuneet vasta kahdesti.

Hollannilla oli useampi sauma tasoittaa peli ennen taukoa. Tijjani Reijnders ja Malen hukkasivat kuitenkin oranssipaitojen parhaat maalipaikat rangaistusalueen sisällä.

Koemanille riitti

Ottelun 34. minuutilla Hollannin päävalmentaja Ronald Koeman sai tarpeekseen. Hän otti heikosti suoriutuneen keskikenttäpelaaja Joey Veermanin aikaisin vaihtoon ja laittoi Xavi Simonsin kentälle.

Nolostuneena kentältä poistunut Veerman ei saanut puolituntisen aikana edes puolia syötöistään omille (9/19). Sen lisäksi yksi Hollannin vastahyökkäyksistä meni mönkään, kun hän kompastui omiin jalkoihinsa pallon kanssa.

Veerman peitti penkillä kasvonsa ja oli silminnähden järkyttynyt suorituksestaan.

– Minun käy Veermania sääliksi. Olin tosin iloinen, että hänet otettiin pois, koska hänen pelaamistaan oli todella surullista katsella, Hollannin legendapelaaja Rafael van der Vaart kommentoi maan EM-kisalähetyksessä.

Itävalta ei luovuttanut

Hollanti aloitti toisen puoliajan pirteämmin. Vaihtomies Simons pelasi pallon Cody Gakpolle, joka tasoitti pelin hyvällä viimeistelyllä.

Itävalta nousi kuitenkin takaisin johtoon tunnin pelin kohdalla, kun Romano Schmid upotti pallon verkkoon valkopaitojen vastahyökkäyksen päätteeksi.

Vartti ennen päätösvihellystä Hollanti osui toistamiseen, kun Memphis Depay viimeisteli pallon akrobaattisen haltuunoton jälkeen sisään. Sekään ei kuitenkaan riittänyt lannistamaan Itävaltaa.

Vain viittä minuuttia myöhemmin Marcel Sabitzerin komea viimeistely yläkulmaan vei Itävallan kolmatta kertaa johtoon ladatessaan taululle numerot 3–2.

Itävalta ei enää sulanut, vaan piti johto-osumastaan kiinni loppuun saakka. Se sijoittuu 3–2-voitollaan lohkonsa kärkeen, jättäen Hollannin kolmanneksi neljään pisteeseen.

Lue myös:

    Uusimmat