Etelämantereella muukalaisten rakentama pyramidi? Sitkeä salaliittoteoria elää verkossa

Etelämanner, pyramidin muotoinen vuori, Kuvakaappaus Google Mapsista
Geologisessa mielessä Etelämantereen pyramidin mallinen vuori on niin vähäpätöinen, että sillä ei ole edes virallista nimeä.Google Maps
Julkaistu 11.01.2025 19:28
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Verkkoa selaillessa ei pidä uskoa kaikkea lukemaansa. Tämä pätee myös väitteisiin, joiden mukaan Etelämantereella sijaitsisi alieneiden rakentama muinainen pyramidi.

Väitteet Etelämantereen pyramidista ovat jo vuosien ajan kiertäneet esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Kummalliset väitteet eivät tunnu kuihtuvan, vaikka tutkijat ovat ampuneet mielikuvituksellisia hypoteeseja kerta toisensa jälkeen alas.

Totta on, että Etelämantereella sijaitsee ylhäältäpäin katsottuna varsin erehdyttävästi pyramidin mallinen mäennyppylä, mutta kyseessä on kuitenkin varsin luonnollinen muodostelma.

Tiedesivusto Livescience on julkaissut artikkelin, jossa painotetaan, että pyramidivuori on eroosion muovaama muodostelma. 

Lue myös: Michael Jackson ei ole ainoa – myös näiden tähtien epäillään olevan oikeasti vielä elossa

"Pyramidin kaltaiset muodostelmat eivät ole mahdottomia"

Etelämantereen pyramidin mallinen vuori nousi netissä kuuluisuuteen jo vuonna 2016. Muodostelma on löydettävissä esimerkiksi Google Mapsin kautta. 

Ympäristötieteen professori Mauri Pelto Massachusettsissa sijaitsevasta Nichols Collegesta on kertonut aiemmin Livesciencelle, että tutkijat ovat luultavasti olleet tietoisia kyseisestä vuoresta jo ennen sen saamaa nettijulkisuutta.

Pyramidivuoren läheisyydessä sijaitsee nimittäin ilmastotieteilijöiden tutkimusasema, josta käsin kyseinen muodostelma on mahdollista nähdä.

Kyseinen vuori on noin 1265 metriä korkea ja siinä on neljä jyrkkää rinnettä. Vuoren reunat ovat satojen miljoonien vuosien kuluessa tasoittuneet eroosion vaikutuksesta.

Pelto on huomauttanut, että samankaltainen eroosio on luultavasti kaivertanut muitakin vastaavanlaisia muodostelmia, kuten Alpeilla sijaitsevan Matterhornin huipun.

Nasan Jet Propulsion Laboratoriossa työskentelevä professori Eric Rignot on arvioinut Liveaciencelle muodostelman olevan tuikitavallinen vuori, joka sattuu näyttämään pyramidilta.

– Pyramidin kaltaiset muodostelmat eivät ole mahdottomia. Monet vuorenhuiput näyttävät osittain, muutamilta rinteiltään pyramideilta, mutta harvemmin kaikkiaan neljältä rinteeltä, Rignot toteaa.  

Tuoreimmat aiheesta

Etelämanner