Äärijärjestö Hamasin edustajan mukaan Gazaan voidaan saada aselepo 24–48 tunnissa, jos Israel suostuu Hamasin asettamiin vaatimuksiin. Hamasin edustaja kertoi asiasta uutistoimisto AFP:lle anonyymisti.
Aseleposopimuksesta käytävien neuvottelujen on määrä jatkua Egyptin Kairossa.
Hamas on vaatinut muun muassa humanitaarisen avun lisäämistä Gazaan ja kodeistaan pakenemaan joutuneiden palestiinalaisten päästämistä takaisin Gazan pohjoisosiin.
Aseleponeuvotteluihin on Hamasin ja Israelin lisäksi osallistunut egyptiläisiä, qatarilaisia ja yhdysvaltalaisia neuvottelijoita.
Aseleposopimuksen välittäjät ovat tähdänneet siihen, että aselevosta päästäisiin sopimukseen ennen ensi viikon sunnuntaina alkavaa muslimien ramadan-paastokuukautta.
Yhdysvallat ja Qatar ovat ilmaisseet toivovansa, että aselepo astuisi voimaan ensi viikolla. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden arvioi kuluvan viikon torstaina, että sopimukseen pääsemisessä kestäisi kuitenkin kauemmin.
Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Israelin ilmaiskut ja hyökkäykset Gazassa ovat surmanneet jo yli 30 400 ihmistä. Valtaosa kuolleista on ollut naisia ja lapsia.