Haaretz: Gazan jumiutuneet aseleponeuvottelut "kariutumaisillaan"

LK Rafah 15022024
Rafahista otetussa kuvassa näkyy savua Khan Yunisin yllä kaukana Israelin pommitusten jälkeen Gazan eteläosassa helmikuussa.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 06.03.2024 19:39

MTV UUTISET – STT

Biden korosti, että aselepo olisi saatava voimaan ennen ramadanin alkamista.

Israelilaislehti Haaretz kertoi keskiviikkona Hamasin lähteiden kertoneen arabi- ja palestiinalaismedioille, että Egyptissä käydyt Gazan aseleponeuvottelut olivat kariutumaisillaan, sillä Israel ei ole suostunut Hamasin vaatimuksiin.

Gazan aseleponeuvotteluja jatkettiin keskiviikkona Kairossa jo neljättä päivää. Egyptin valtiollinen media uutisoi jo tiistaina Israelin ja äärijärjestö Hamasin jumiutuneen omiin vaatimuksiinsa.

Hamasin mukaan panttivangit vapautetaan vasta sitten, kun Israel on vetänyt joukkonsa kokonaan pois Gazan kaistalta ja päästänyt avustukset alueelle. Lisäksi Hamas vaatii Israelia päästämään kodeistaan paenneet gazalaiset takaisin omille asuinalueilleen.

Israel taas on kieltäytynyt lähettämästä valtuuskuntaansa Kairoon. Syyksi kerrottiin se, että Hamas ei ollut toimittanut Israelille listaa yhä elossa olevista palestiinalaisten sieppaamista panttivangeista.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kehotti tiistaina Hamasia hyväksymään nopeasti aselepoehdot ennen ramadanin alkamista.

Israel käännytti pois avustussaattueen

Neuvottelujen aikana Israel on jatkanut avustuskuljetusten estämistä.

YK:n alainen Maailman ruokaohjelma (WFP) kertoi tiistaina, että israelilaisjoukot olivat käännyttäneet Gazan pohjoisosaan pyrkineen avustuskuljetussaattueen pois rajatarkastusasemalla.

WFP:n mukaan epätoivoiset ihmiset ryöstivät uudelle reitille ohjatun avustussaattueen, joka muodostui 14:stä ruokaa kuljettaneesta rekasta. Ruokaa vietiin noin 200 tonnia.

– Vaikka tämän päivän (tiistain) saattue ei päässytkään pohjoiseen toimittamaan ruokaa nälkäänäkeville ihmisille, WFP tutkii edelleen kaikkia mahdollisia keinoja tehdäkseen niin, sanoi WFP:n varatoimitusjohtaja Carl Skau lausunnossa.

Hamasin alainen Gazan terveysministeriö kertoi keskiviikkona 86 ihmisen kuolleen Gazassa edeltävän vuorokauden aikana. Ministeriön mukaan Israelin hyökkäyksessä Gazaan on liki viiden kuukauden aikana kuollut yli 30 700 ihmistä ja haavoittunut pitkälle yli 72 000.

Lue lisää: Egyptiläismedia: Israelin ja Hamasin aseleponeuvottelut Kairossa ajautuneet vaikeuksiin, mutta jatkuvat

Tuoreimmat aiheesta

Israelin ja Hamasin sota