Google Chromen yksityinen Incognito-tila ei pidä kaikkea salassa. Hakukonejätti päätyi sopimaan oikeusjutun aiheesta.
"Nyt voit selata verkkoa yksityisesti", lupaa Google Chromen incognito-tila. Täysin salaista selaaminen ei kuitenkaan koskaan ole, ja sen vuoksi hakukonejätti päätyi jopa oikeuteen.
Lue myös: Lankesitko sinäkin? Helsinkiläistä kivijalkakauppaa ei ollut olemassakaan
Kanne: Googlen kyttäsi käyttäjää myös incognito-tilassa
Incognito-tilassa Chrome ei tallenna selaushistoriaa, evästeitä, sivustodataa tai lomakkeisiin syötettyjä tietoja. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei mitään jälkeä toiminnasta jäisi.
The Guardianin mukaan nettijätti sopi joulukuussa 2023 oikeusjutun, jossa sitä syytettiin miljoonien netinkäyttäjien toiminnan seuraamisesta. Seurannassa sinänsä ei ole mitään uutta, mutta joukkokanteen mukaan Google kykeni tarkkailemaan käyttäjää myös yksityiseksi mainostetussa incognito-tilassa. Kanteen mukaan yhtiö saattaisi näin saada tietää esimerkiksi "mahdollisesti kiusallisia asioita".
Elokuussa 2023 piirituomari Yvonne Gonzalez Rogers totesi, että auki on esimerkiksi kysymys siitä, onko Google tehnyt incognito-tilan tarjoamisen myötä laillisesti sitovan lupauksen olla keräämättä dataa yksityisessä tilassa.
Joukkokanteessa oli mukana miljoonia käyttäjiä ja oikeudesta haettiin viiden miljardin korvauksia. Sovittelusummaa ei kerrottu.
Lue myös: Muistatko? Sähköpostin lähettäminen saattoi maksaa 10 000 markkaa – legendaariseen @pp.inet.fi-sähköpostiin suuri muutos
Google muutti englanninkielistä kuvaustekstiä
Chromen ohjeesta löytyy pitkä kuvaus siitä, miten yksityisen selaamisen tila varsinaisesti toimii. Täysin salattua selailun ei ole luvattu olevan. Jos incognito-tilassa esimerkiksi kirjautuu jollekin sivustolle, sivu luonnollisesti tietää, kuka käyttäjä on.
– Toimintasi saattaa silti näkyä käymillesi verkkosivustoille, työnantajallesi tai oppilaitoksellesi, internetpalveluntarjoajallesi, Google kuvailee incognito-tilaa suomeksi.
The Vergen mukaan Google on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa päivittänyt tekstin, joka kuvaa yksityistä selausominaisuutta. Mspoweruser.comissa jaetussa kuvassa näkyy, miten englanninkieliseen versioon versioon on lisätty huomautus "tämä ei muuta sitä, miten sivut, joilla vierailet, sekä niiden käyttämät palvelut keräävät dataa, Google mukaan lukien".
Sivuston mukaan uusi teksti näkyi testivaiheessa ja vain pienelle joukolle käyttäjiä.
Suomalaisessa versiossa uutta ukaasia ei toistaiseksi ole.
Lue myös: Saitko viestin "Microsoftilta"? Tältä näyttää kyberrikollisten huijausviesti
Lue myös: Microsoft-pomo antoi vakavan varoituksen Googlesta: "Painajainen"
Katso myös: Googleta "koira!" Hauska ominaisuus viihdyttää kotona
0:16
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Google, The Verge, The Guardian