Grönlannin jäätiköt sulavat niin nopeasti, että tutkijatkin yllättyivät: "On vähän pelottavaa, miten nopeasti asiat ovat muuttuneet"

0:58img
Maaliskuussa Grönlannin vuosikausia sulanut suurin jäätikkö sai yllättäen lisää massaa kylmenevän meriveden ansiosta.
Julkaistu 25.04.2019 13:48

Eevi Kinnunen

eevi.kinnunen@mtv.fi

Grönlannin jääpeite sulaa hälyttävää vauhtia. Jää sulaa kuusi kertaa nopeammin kuin 1980-luvulla. Sulamisvesi puolestaan nostaa vedenpinnan korkeutta.

Tulokset käyvät ilmi tällä viikolla julkaistusta tutkimuksesta, jossa selvitettiin Grönlannin jäätikön massan muutoksia vuosina 1972–2018. Tutkijat ovat kyenneet laskemaan tarkasti, miten jäätikkö on muuttunut viimeisen liki 50 vuoden aikana. 

Tutkimuksen tuloksista on uutisoinut aiemmin muun muassa NBC News.

Sulamisvauhti yllätti 

Tutkijat käyttivät kolmea erilaista menetelmää, joiden avulla he muodostivat kokonaiskuvan jään sulamisnopeudesta. Tulosten mukaan sulamisvauhti on kiihtynyt viimeisinä vuosikymmeninä. Tieto yllätti tutkijatkin.

– Kun tarkastellaan useita vuosikymmeniä, on paras istua alas ennen tulosten lukemista. On vähän pelottavaa, miten nopeasti asiat ovat muuttuneet, sanoo jäätiköiden tutkija Eric Rignot tiedotteessa.

Rignot on yksi tutkimuksen tekijöistä. 

Sulamisvauhti vaikuttaa koko maapalloon

Tutkijat arvioivat, että jäätiköiden sulaminen on tulevaisuudessa entistä merkittävämpi tekijä merenpinnan nousun taustalla.

On arvioitu, että jos Grönlannin koko jääpeite sulaisi, merenpinta nousisi noin 7,4 metriä. 

Merenpinnan nousu vaikuttaa jo nyt ihmisten elämään ympäri maailman, koska iso osa väestöstä elää rannikko-alueilla.

Lue lisää: Etelämantereen jää sulaa ennennäkemätöntä vauhtia – Suomalaistutkijalta kylmäävä arvio: "Vaikka kaikki päästöt laitettaisiin kuriin tänään, sulaminen jatkuu"

Tuoreimmat aiheesta

Ilmastonmuutos