Kun koville kivuille vihdoin löytyi selitys, oli jo liian myöhäistä. Haimasyöpädiagnoosi tuli täydellisenä yllätyksenä, mutta elämäniloa se ei ole vienyt.
Terhokodin huoneen erkkeri-ikkunan edessä on pöytä. Pinkki orkidea sointuu verhojen sävyyn. Edellisenä päivänä Sirkka Lehto-Juopperilla oli huoneessaan venezuelalainen vieras, jonka kanssa jatkettiin vuonna 2008 alkaneita espanjan opintoja.
– Minä olen päättänyt mennä espanjalaiseen taivaaseen, Sirkka nauraa.
Mutta vielä hän on täällä, elossa. Ennusteen mukaan hänen ei pitäisi olla. Helmikuussa 2014 tuli diagnoosi. Eihän sitä koskaan tiedä miten reagoi, kun saa kuolemantuomion, Sirkka muistaa pohtineensa miehensä kanssa. Sen hän oli juuri saanut. Istunut lääkärin huoneessa kyynelten valuessa poskia pitkin.
Perusterve 65-vuotias olikin kuolemansairas syöpäpotilas
Kivut olivat alkaneet jo edellisen vuoden kesäkuussa. Terveyskeskus arvuutteli syitä kahdeksan kuukautta. Milloin suositeltiin liikunnan lisäämistä, milloin oltiin huolissaan verensokerista.
– Siellä mitattiin kolesterolitasoja, vaikka minä menin sinne kipujen takia. Sanottiin, että kokeilkaa Somacia, vaikkei teitä närästäkään. Sitä kun saa ilman reseptiä apteekista.
Haimasyövän oireet voivat alkuvaiheessa muistuttaa monen muun sairauden oireita, ja usein syöpä on aluksi täysin oireeton. Siksi se löydetään monen sairastuneen kohdalla valitettavan myöhään. Sirkka kävi läpi verikokeet ja röntgenin, mutta tietokonetomografia otettiin liian myöhään. Vasta silloin nähtiin, miten vakava tilanne oli kyseessä.
Syöpä oli levinnyt vatsaonteloon.
Jälkeen päin keskustelut terveyskeskuslääkäreiden kanssa ovat tuntuneet kuin otteilta vitsikirjasta. ”Huolestunut, ei ahdistunut. Lievä keskivartalo-obesiteetti.” Keskivartalolihavuuden sijaan kyseessä oli syövän aiheuttama turvotus.
– Ihan kuin minua ei olisi otettu tosissaan, Sirkka sanoo.
Kaikki eivät kärsi kivuista. Täysin terve ihminen voi lääkärin vastaanotolle mennessään saada tiedon, että onkin kuolemansairas. Ei Sirkkakaan ollut ajatellut sairastavansa syöpää. Sellainen ei ollut tullut mieleenkään. Hän ei halunnut kuulla ennusteita. Hän halusi elää. Jos hän olisi kysynyt, lääkäri olisi luvannut korkeintaan puoli vuotta. Se on ennuste haimasyöpään sairastuneelle, jolta löydetään myös etäpesäkkeitä.
Sirkan diagnoosista on aikaa jo kolme vuotta. Vasta tammikuun viimeisellä viikolla tänä vuonna Sirkka lopetti työt. Sitä ennen olivat tuttavat jo huomautelleet, että eikö olisi aika levätä. Mutta kuten Sirkka oli kollegoilleenkin kertonut, hän oli päättänyt elää, kunnes kuolee. Työ puheterapeuttina jatkui sytostaattikombinaatiohoidoista huolimatta. Leikkausta ei levinneisyyden takia enää mietitty vaihtoehtona.
Onnellinen ihminen
Koska Sirkka työskenteli päivittäin lasten parissa, hän halusi pysyä samanlaisena kuin ennenkin. Näkyvin ja ainoa sivuvaikutus hoidoista oli tukan lähtö. Siitä Sirkka ei välittänyt. Hyviä peruukkeja on olemassa.
– Ei kukaan edes huomannut, että minulla on peruukki. Yksikin äiti sanoi, että Sirkka, oletpa sinä laihtunut ja nuortunut ja sinulla on kiva uusi kampaus.
Eikä Sirkka kertonut muuta. Ilmoittaessaan lopettavansa työt, hän kertoi vain muutamalle asian todellisen laidan. Muut toivottelivat pikaista paranemista.
Haimasyövästä Sirkka ei kuitenkaan parane. Sen hän tiesi jo heti diagnoosin saatuaan. Hän ei uskonut näkevänsä enää yhtäkään kesää, mutta toisin kävi.
Sirkka ei pelkää kuolemaa. Hänen on hyvä olla, kun kaikki asiat on hoidettu kuntoon. Kesken jääneille potilaille hän löysi uudet terapeutit, poikiensa kanssa hän on ehtinyt matkustaa. Nyt ajanvarauskirja täyttyy työtapaamisten sijaan muistutuksilla ystävien tulevista vierailuista Terhokodissa.
– Perheelleni on varmasti vaikeaa menettää läheinen ihminen, mutta meille jää hyvät muistot toisistamme. Siksi me puhumme iloisista asioista ja kaikki hymyilevät, kun olemme yhdessä. Elää pitää niin kauan kuin elämää on vähänkään jäljellä, Sirkka muistuttaa.
Kuolema ei pelota
Terhokodissa on lounasaika. Tarjolla on mureketta ja ruokajuomana vettä. Sirkka kehuu hyvää, maukasta kotiruokaa. Ja paljastaa, että pöydällä on samppanjapullo. Nyt kaikki on hyvin, Sirkasta pidetään täällä hyvää huolta. Kun kivut yltyivät tammikuun lopussa, Sirkka ei saanut apua.
– Nyt kun puhutaan eutanasiasta paljon ja sanotaan, että meillä on niin hyvin asiat. Meillä on niin hyvä kivunhoito, ettei eutanasiaa tarvita. Kyllä tarvitaan.
Helvetilliset kivut veivät Sirkan lopulta päivystykseen. Hän istui verhon takana kymmenisen minuuttia. Kukaan ei sanonut mitään, ei edes päivää. Kun hoitaja tuli, hän pahoitteli kiireitä ja valitteli paperitöiden määrää. Sirkka laittoi käden hänen olkapäälleen ja sanoi, että se ei kauaa vie aikaa sanoa, että huomasin sinun tulleen.
Nyt epiduraalipumppu hoitaa kivunlievitystä. Sopiva annostus on vielä hakusessa. Edellisenä yönä Sirkka sai nukkua yhdeksän tuntia. Hän ei edes muista milloin viimeksi sellaista olisi tapahtunut.
Syöpä ei ole muuttanut Sirkan positiivista luonnetta.
– Minulle lasi on aina puoliksi täynnä.
Oveen koputetaan taas. Ystävät ovat saapuneet vierailulle. Aurinko paistaa. On ihana päivä.
***
0:46
