Ruoan sulamattomista osista koostuva uloste haisee sitä pahemmalta, mitä pidempään se on ollut suolessa.
Kakan ei ole tarkoitus tuoksua hyvälle, mutta vastenmielinen haju vessareissulla voi olla syy pysähtyä miettimään elintapojaan. Luotaantyöntävän hajuisen ulosteen jäljet johtavat usein ruokavalioon, mutta löyhkä voi kertoa myös suolistosairaudesta.
Prevention-sivusto listasi syistä, joista erityisen pahanhajuinen uloste voi kertoa.
1. Liikaa rikkiä sisältävä ruoka
Rikki on elimistölle välttämätön kivennäisaine, jota ihminen saa esimerkiksi lihasta, kalasta, maitotuotteista sekä ristikukkaisista vihanneksista, kuten kaaleista. Välttämättömyydestään huolimatta rikki voi saada jätökset löyhkäämään tavallistakin pahemmalta.
Ihmisen elimistöllä kuluu kauemmin pilkkoa runsaasti rikkiä sisältävää ruokaa, minkä vuoksi suolisto on ”ylitöissä”. Prosessoidessaan vaikeasti sulavaa rikkipitoista ruokaa suolistossa vapautuu pahanhajuisia kaasuja, ja ruoansulatuksen lopputuotos on yhtälailla pahanhajuinen.
2. Yliherkkyys ruoka-aineille
Vastenmieliseltä haiseva tai löysä uloste voi olla oire ruokayliherkkyydestä. Tyypillisiä intoleranssia aiheuttavia ruoasta löytyviä aineksia ovat laktoosi, fruktoosi sekä tietyt hiilihydraatit, kertoo Preventionin haastattelema yhdysvaltalainen gastroenterologi Samantha Nazareth.
– Ruoan sokeriosa ei pilkkoudu suolistossa, hän selittää intoleranssin syytä.
Kun sulamaton aines alkaa käymään se tuottaa pahanhajuisia kaasuja ja ulostetta.
Ruokapäiväkirjan pitäminen auttaa löytämään ne ruoat, jotka aiheuttavat intoleranssia.
Lue myös: Maailmalla lähes kaikilla on laktoosi-intoleranssi – miksei Suomessa?
3. Liiallinen alkoholin juominen
Alkoholi sisältää paljon rikkiyhdiste sulfideja, jotka muuttuvat suolistossa pahanhajuisiksi kaasuiksi. Lisäksi alkoholi nopeuttaa ruoansulatusjärjestelmän toimintaa.
Liiallinen alkoholi yhdistettynä muuhun sulamattomaan ainekseen saa aikaan ”krapulakakalle” ominaisen tympäisevän hajun.
4. Roskaruoan mättäminen
Pitkälle prosessoitujen ja runsaasti sokeria sisältävien ruokien pilkkominen on elimistölle hankalaa. Kun prosessissa kestää pitkään, ruoka pysyy elimistössä kauemmin, mikä saa kehon tuottamaan enemmän pahanhajuisia kaasuja.
Monesti roskaruoka sisältää myös paljon rasvaa, jota elimistö ei välttämättä pysty pilkkomaan tai imeyttämään kunnolla. Sulamaton rasva kulkeutuu elimistön läpi ja aiheuttaa pahanhajuisen ulosteen.
5. Ummetus
Mitä kauemmin uloste viipyilee suolessa, sitä pahemmalta se haisee. Tämän vuoksi kakka voi haista erityisen pahalta myös ummetuksen seurauksena. Veden juonti, kuitupitoinen ruoka ja liikunta voivat auttaa tukalaan tilaan.
Lue myös: Kuinka monta kertaa viikossa käyt kakalla? Lääkäri kertoo, milloin pitää huolestua: "Se ei ole normaalia"
6. Trendikäs dieetti
Runsaasti proteiinia tai rasvaa sisältävät dieetit saavat ulosteen haisemaan voimakkaammin. Kun ihminen saa totuttua vähemmän kuituja hiilihydraateista, hän alkaa herkästi kärsimään ummetuksesta. Ja kuten aiemmin kerrottiin, pitkään suolessa viipyilevä uloste on ulos tullessaan tyypillisesti erityisen pahan hajuinen.
Lisäksi runsas rasvansaanti ruokavaliosta aiheuttaa ruoansulatusjärjestelmälle ongelmia. Lopputuloksena voi olla rasvaista ja löyhkäävää ulostetta.
7. Tulehdus
Virus-, bakteeri- tai parasiittiperäiset suolistoinfektiot voivat aiheuttaa oireita, kuten vatsakipuja, pahoinvointia ja pahanhajuista ripulia. Lääkäri voi selvittää infektion syyn ja määrätä siihen sopivan hoitomuodon.
Infektion hoitoon mahdollisesti määrätyt antibiootit voivat kuitenkin osaltaan aiheuttaa vastenmielisen hajuista ulostetta, sillä ne muuttavat suoliston bakteerikantaa.
8. Suolistosairaus
Suolistossa sulamattomat ravintoaineet, kuten hiilihydraatit, proteiinit tai rasvat, voivat aiheuttaa pahanhajuista ulostetta. Tästä syystä esimerkiksi keliakia, Crohnin tauti ja ärtyneen suolen oireyhtymä voivat olla syitä erityisen ikävän hajuiselle ulosteelle.
Epäily mahdollisesta tulehduksellisesta suolistosairaudesta tulee kertoa lääkärille.
9. Lääkekuuri
Keinotekoiset makeutusaineet, kuten sorbitoli, aiheuttavat suolistossa käymisreaktion ja saavat ulosteen haisemaan pahalta. Sorbitolia löytyy lääkkeiden lisäksi vitamiinilisistä, pastilleista ja purukumeista.
Lääkityksen vaihtamisesta tulee aina keskustella lääkärinsä kanssa sekä punnita lääkkeen hyödyt ja haitat.
Lue myös: Asiantuntijan mukaan suurin osa ihmisistä pyyhkii takapuolensa väärin – teetkö sinäkin nämä virheet?
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Prevention, Shape