Puhemies Jussi Halla-ahon (ps.) mukaan eduskunnassa selvitetään, noudatettiinko turvatarkastuksessa vakiintuneita käytäntöjä ennen eilistä mielenosoitusta.
Eduskunnan puhemiesneuvosto käsittelee tänään eilistä mielenosoitusta, jonka vuoksi täysistunto jouduttiin keskeyttämään, kertoo puhemies Jussi Halla-aho (ps.)
– Todennäköisesti kyllä (käsittelemme), aikataulujen sallimissa rajoissa. Eduskunnan turvan kanssa joka tapauksessa käydään läpi se, noudatettiinko turvatarkastuksessa ja häiriöön reagoimisessa vakiintuneita prosesseja, ja olisiko prosesseissa kehittämisen tarvetta, Halla-aho kommentoi MTV Uutisille.
Eduskunnan täysistunto keskeytyi eilen, kun lehtereillä osoitettiin mieltä ja vaadittiin tulitaukoa Gazaan. Mielenosoittajia oli yleisölehterillä useissa eri seurueissa. Eduskunnan vahtimestarit poistivat heidät lehteriltä.
Lue lisää: Eduskunnan täysistunto keskeytyi – syynä välikohtaus lehtereillä
Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio kertoi eilen, että eduskunnan täysistunnoissa tapahtuvat mielenosoitukset ovat harvinaisia, ja niitä nähdään harvemmin kuin kerran istuntokaudessa.
Ainakin osa kansanedustajista ei pitänyt mielenosoitusta sopivana.
Halla-aho näkee riskinä sen, että tapauksia nähtäisiin jatkossa useampia.
– Eduskunnassa ei osoiteta mieltä. Yksittäistapauksesta ei ole syytä kiipeillä seinille tai tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta riski on, että tämä tempaus madaltaa muiden kynnystä yrittää samaa. Jos näin kävisi, on luonnollisesti syytä pohtia jatkotoimia.