Harvardin tutkimus: Tämä muutos keski-ikäisen painossa voi olla yhteydessä syöpään
Tuoreen Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan tahattomalla painonputoamisella voi olla yhteys syöpädiagnoosiin. Erityisesti vatsa-, maksa- ja haimasyövät olivat yleisempiä painonputoamisen jälkeen.
Harvardin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että 40-vuotiaat ja siitä vanhemmat terveydenammattilaiset, joiden paino putosi yli 10 prosentin verran, olivat 57 prosenttia korkeammassa riskissä sairastua syöpään vuoden sisällä kuin ne terveysasiantuntijat, joilla paino pysyi samana, kertoo Mail Online -verkkolehti.
Harvardin yliopiston tutkimus aiheesta keskittyi 40-vuotiaisiin ja sitä vanhempiin naishoitajiin sekä miehiin, jotka olivat terveydenhuollon ammattilaisia.
Naishoitajien terveyttä seurattiin vuosien 1978–2016 aikana ja miehiä vuosien 1988–2016 aikana. Kaikkiaan tutkittavia terveydenhuollon ammattilaisia oli yli 157 000.
Tutkimus keskittyi terveydenhuollon ammattilaisiin, sillä asiantuntijoiden mukaan painonputoaminen perusterveydenhuollon työssä on yleistä.
Tutkimukseen osallistujat kirjasivat painonsa ylös kahden vuoden välein ja heitä seurattiin kaikkiaan noin 28 vuoden ajan.
Tuloksista käy ilmi, että vuoden sisällä tahattomasta painonputoamisesta syöpätapauksia löytyi 1 362 kappaletta 100 000 henkilötyövuotta kohden kaikista osallistujista, jotka olivat äskettäin laihtuneet yli 10 prosenttia painostaan.
Tulosta verrattiin niihin 869 syöpätapaukseen 100 000 henkilötyövuotta kohden, joita ei ollut edeltänyt äkillinen tahaton painonputoaminen.
Kaikkiaan tahattoman painonpudotuksen laskettiin merkitsevän 57 prosenttia korkeampaa riskiä sairastua syöpään.
Lue myös: Yksi keino auttaisi havaitsemaan rintasyövän ajoissa – silti naiset turvautuvat siihen yhä harvemmin
Tietyt syöpätyypit olivat yhteydessä painonputoamiseen, toiset taas eivät
Ruokatorven, mahalaukun, maksan, sappiteiden ja haiman syövät olivat erityisen yleisiä osallistujilla, joilla oli taustallaan painon tahaton putoaminen.
Tutkijat saivat selville, että monet muut syöpätyypit, kuten rintasyöpä, genitaalialueen syöpä, virtsateiden syöpä, aivosyöpä tai melanooma, eivät olleet yhteydessä painonlaskuun.
Amerikan syöpäyhdistyksen mukaan selittämätön laihtuminen on usein ensimmäinen havaittava oire ruokatorven, haiman, mahan ja keuhkojen syövistä, kertoo Mail Online.
Laihduttaminen ei nosta syöpäriskiä
Tutkimustulos ei kuitenkaan ole osoitus siitä, että laihtuminen itsessään olisi syy syöpään sairastumiseen, vaan tutkijat arvioivat, että painonlasku oli pikemminkin oire syövästä, sillä erityisesti ruoansulatuskanavassa kasvavat syövät voivat johtaa ruokahaluttomuuteen.
– Jos laihdut siitä huolimatta, ettet ole tehnyt muutoksia treenirutiiniisi tai ruokavalioosi, tulee sinun mennä lääkäriin selvittämään laihtumisen syy. On monia tekijöitä, jotka voivat johtaa odottamattomaan painonputoamiseen. Lääkärisi voi arvioida, tarvitsetko lisätutkimuksia, sanoo tutkimuksen johtaja, tohtori Brian Wolphin.
Lähteet: Mail Online, JAMA Network
Uusimmat
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
Lataa lisää