Rasvan jakautuminen kehossa tietyille alueille lisää eri syöpien riskiä – miesten ja naisten välillä yllättäviä eroja

Ylipainon tiedetään olevan yhteydessä kohonneeseen syöpäriskiin. Tuore ruotsalaistutkimus selvitti, mitkä syövät ovat erityisesti yhteydessä lihavuuteen. Selvisi, että vastaus riippuu sukupuolesta ja siitä, mihin kohtaan kehossa rasva on kertynyt.

Tutkiakseen syövän ja ylipainon yhteyttä miehillä ja naisilla, tutkimuksen kirjoittaja Mathias Rask-Andersen sekä muut tutkijat tarkastelivat isobritannialaisen biopankin keräämiä potilastietoja. Kyseinen biopankki sisältää yli puolen miljoonan ihmisen genetiikka- ja terveystietoja, kertoo New York Post.

Potilaiden terveystietoihin oli kirjattu myös heidän syöpähistoriansa ja se, mihin kohtaan kehoa rasva oli kertynyt, jos potilas oli ylipainoinen.

Tärkeä näkökulma ylipainoon liittyvissä tautiriskeissä on rasvan jakautuminen kehon eri osiin, tutkimuksen toinen kirjoittaja Asa Johansson Uppsalan yliopistosta kertoo tutkimustiedotteessa.

Vatsan alueelle kertynyttä rasvaa pidetään enemmän sairauksia aiheuttavana kuin ihonalaista rasvaa. Lisäksi eri kehon alueille kertyneen rasvan määrän ja useimpien syöpien esiintymistiheyden tiedetään eroavan naisten ja miesten välillä.

Ylipainoisten miesten ja naisten syöpäriskien välillä merkittäviä eroja

Tutkimusryhmä havaitsi, että kaikki syöpätyypit paitsi aivosyöpä, kohdunkaulan syöpä ja kivessyöpä liittyvät liikalihavuuteen.

Lihavilla miehillä todettiin olevan suurempi riski sairastua rintasyöpään, hepatosellulaariseen karsinoomaan ja munuaissyöpään. Lihavilla naisilla suurimmat riskit liittyivät sappirakon syöpään, kohdun limakalvosyöpään ja ruokatorven adenokarsinoomaan.

Rasvan jakautumisella ja kertymisellä oli erilaisia vaikutuksia paksusuolen syövän, ruokatorven syövän ja maksasyövän osalta miesten ja naisten välillä.

Miehillä rasvan kertyminen kehoon liittyi korkeaan maksasolukarsinooman riskiin, mutta samaa yhteyttä ei havaittu naisilla.

Ja toisin kuin miehillä, naisilla, joiden vatsaan varastoitui enemmän rasvaa, oli suurempi riski saada ruokatorven levyepiteelisyöpä.

Liikalihavuus ja menopaussi yhdessä lisäsivät tiettyjen syöpien riskiä naisilla

Olimme yllättyneitä nähdessämme, että lihavuuden vaikutuksissa syöpäriskiin näytti olevan eroa, ei vain miesten ja naisten välillä, vaan myös post- ja premenopausaalisten naisten välillä, Johansson sanoi.

Yksi merkittävämpiä tutkimuslöydöksiä on, että liikalihavuus on rintasyövän riskitekijä vain vaihdevuosien jälkeen, ei ennen vaihdevuosia. Tämä voi johtua siitä, että vaihdevuosien yhteydessä estrogeenituotannossa tapahtuu muutoksia.

Laihdutus ei poista syöpäriskiä

Tutkimuksen kirjoittajat huomauttavat, että ylipainon nopea lisääntyminen maailmassa tekee heidän tutkimuksestaan erityisen ajankohtaisen.

Koska liikalihavuus lisääntyy maailmanlaajuisesti nopeasti, liikalihavuus on nyt nopeimmin kasvava yleisen syöpäriskin riskitekijä. Siksi toimenpiteet liikalihavuuden ja ylipainon esiintymisen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi, ovat tärkeitä, Rask-Andersen sanoi. 

On kuitenkin tärkeää ottaa huomioon, että laihdutus ei poista syöpäriskiä. On edelleen monia yksittäisiä riskitekijöitä, joilla on paljon suurempi vaikutus tiettyihin syöpätyyppeihin. Esimerkiksi tupakoinnin vaikutus keuhkosyöpään ja auringolle altistumisen vaikutus ihosyöpään

Lue myös:

    Uusimmat