Karismaattisen ja komean Alain Delonin elämääkin suurempi elokuvaura oli poikkeuksellinen niin elokuvien määrässä kuin laadussa. Ranskalaishurmurin hautajaiset olivat kuin tähden itsensä ohjaama viimeinen näytös, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.
Kun Alain Delon, yksi maailman valovoimaisimmista filmitähdistä, haudattiin viime tiistaina 88-vuotiaana vaatimattomasti kartanonsa hautausmaalle koiriensa keskelle Douchyn kylässä, hän oli näin jatkanut oman elämänsä ohjaamista loppuun asti.
Samurain mukana – joksi Alain Delonia Ranskassa myös kutsutaan Jean-Pierre Melvillen vuonna 1967 ohjaaman elokuvan mukaan – poistui näyttämöltä ranskalaisen elokuvan kultakauden viimeinen miespuolinen tähti.
Näistä myyttisistä tähdistä enää vain Brigitte Bardot on jäljellä, ja hän myöntää jääneensä hyvin yksin Delonin lähdettyä.
Yhtä suuren kansainvälisen maineen saavuttaneet ranskalaistähdet pitivät yhteyttä loppuun asti, sillä tähteyden lisäksi heitä yhdistivät samat arvot, joista yksi oli rakkaus eläimiin ja niiden hyvinvointi. Delon oli Brigitte Bardot’n eläinsuojelujärjestön kummi ja huomattava rahallinen tukija.
Siinä missä nuori BB hullaannutti kaikki miehet maailmassa läpimurtoelokuvallaan "Ja Jumala loi naisen", hurmasi Alain Delon magneetin lailla sekä miehet että tietysti ennen kaikkea naiset, jotka palvoivat häntä.
Delonin vastustamattoman puoleensavetävä ulkonäkö sekä tummien kulmien ja ripsien ympäröimät jäänsiniset silmät ja niiden katse pysäyttivät kaikki. Molemmat megatähdet toivat Ranskalle ulkomaanvaluuttaa enemmän kuin autoteollisuus aikoinaan.
Ei ihme, että presidentti Emmanuel Macron olisi halunnut Delonille valtiolliset hautajaiset niin kuin kulttuurin suurvallassa on tapana tehdä sen suurimmille laulu- ja elokuvatähdille.
Miljoonille Delonin ihailijoille pettymys oli suuri, kun tähden lapset päättivät noudattaa isänsä toivetta pienistä hautajaisista tämän kartanon korkeiden muurien takana sen omassa kappelissa pois ulkopuolisten katseilta.
Erikoislupa oli saatu myös tähden hautaamiseen kartanon puutarhaan isännän uskollisimpien ystävien, lukuisten koirien hautojen keskelle. Viimeinen ystävä, 11-vuotias paimenkoira Louby, oli läsnä loppuun asti niin Delonin kuolinvuoteella kuin hautajaisissa siinä missä Delonin kolme lasta, Anthony, Anouchka ja Alain-Fabien. Niin kulki Delonin "käsikirjoitus".
Söpöstä vauvasta nätiksi pojaksi
Vaatimattomista oloista lähteneen Delonin tie maailmantähteyteen oli taruakin ihmeellisempi. Hänen vanhempansa olivat pienen elokuvateatterin pitäjiä Bourg en Bressen pikkukaupungissa lähellä Lyonia ja erosivat pojan ollessa vain 4-vuotias.
Äiti meni uusiin naimisiin Bressen kanoistaan kuulussa kaupungissa menestyneen lihakauppiaan kanssa. Pieni Alain sai alusta lähtien tuntea olevansa täysin ulkopuolinen äitinsä uudessa perheessä.
Sen sijaan Alain Delon kyllä muisti aina kiittää äitiään vuolaasti saamastaan ulkonäöstä. Jo söpöä vauvaa ihailtiin jopa siinä määrin, että äiti näki tarpeelliseksi kiinnittää vauvan vaunuihin lapun "Katsoa saa, muttei koskea!"
Mutta koulun välitunneilla "nätti poika" nahisteli sen verran paljon, että hänet erotettiin valtion koulusta ja lähetettiin ankaraan katoliseen kouluun.
Siellä omapäinen poika ei luonnollisesti viihtynyt senkään vertaa, ja kun hän oli muutaman kaverinsa kanssa lähtenyt pakomatkalle määränpäänään rikollisjengien Chicago, löysi hän lopulta itsensä poliisilaitokselta.
Teurastajan tutkinto ja sotimista Indokiinassa
Silloin isäpuoli päätti, että oli aika lopettaa pelleily, ja niin poika pantiin ammattikouluun, josta valmistui teurastaja nimeltä Alain Delon.
Tuota pikaa oli vuorossa myös asevelvollisuus, joka oli pidennetty 30 kuukauteen Algerian ja Indokiinan sotien takia.
Mutta armeijassakin Alain Delon oli rauhaton ja erehtyi poikkeamaan kaidalta tieltä siinä määrin, ettei sinisten silmien lumokaan auttanut, vaan edessä oli joko vankila tai kaksi vuotta sodankäyntiä Indokiinassa. Nuori mies valitsi Indokiinan ja viipyi lopulta 3,5 vuotta Saigonissa, vaikka sai tottelemattomuudesta lähtöpassin sieltäkin.
Sen sijaan että nuori mies olisi palannut kotiin Bourg en Bresseen, hän suuntasi vähin äänin Pariisin ja löysi itsensä purkamassa kuormia Halleilla ja tarjoilemassa pöytiin Champs Élysées’n kahviloissa.
Tukala tilanne kadulla oli alkusysäys tähteyteen
Toisen maailmansodan jälkeinen Pariisi oli taas täynnä elämäniloa ja sen terasseilla ja kellariholveissa haluttiin pitää hauskaa. Katupoikien, striptease-tanssijoiden, ilotyttöjen ja sutenöörien Pigallella, jossa nuori Delon majaili, se näkyi jos missä. Myöhemmin Delon tunnusti, että siellä hänkin oli vaarassa joutua lopullisesti lavealle tielle.
Mutta niin kuin saduissa, kohtalo puuttui peliin täysin odottamattomalla tavalla. Presidentti Macron suututti pian virkaan noustuaan kaikki maan työttömät töksäyttämällä, että riittää, kun ylittää kadun, niin töitä kyllä löytyy. Delon puolestaan on sanonut, että riitti, kun hän istahti kahvilan pöytään, ja hänestä tuli tähti.
Se tapahtui Pariisin vasemman rannan valtaväylällä, Rue de Rennes’llä, jota pitkin Delon oli kävelemässä kohti Montparnassen asemaa. Kadulla hänet pysäytti häntä paljon kookkaampi, riitaa haastava heppu ja tilanne oli käymässä tukalaksi.
Sitä ei voinut olla huomaamatta paikalle osunut Brigitte Auber, Alfred Hitchcockin elokuvissa näytellyt kaunis ranskalaistähti, joka ohi kävellessään tarttui nopeasti Delonia käsivarresta ja huudahti näyttelijän taidoillaan: Ah bon! Siinäkö sinä nyt oletkin? ja vetäisi nuoren miehen mukanaan. Riidan haastaja näki parhaimmaksi poistua paikalta, ja komea nuori mies istahti katukahvilaan tähden käsipuolessa.
Ah bon! huomasi Brigitte Auber katsoessaan itseään nuoremman miehen sinisiin silmiin. Sehän oli ihastumista silmänräpäyksessä. Hän esitteli löytönsä näyttelemisen opettajalleen, joka totesi: "Ei tuolla naamalla mitään oppitunteja tarvitse!"
"Älä näyttele"
Seuraavaksi Auber talutti Delonin ystävättärensä ohjaajamiehen, Yves Allègret’n, pakeille, joka etsi sopivaa tyyppiä näyttelemään katupoikaa hänen seuraavassa elokuvassaan.
Elokuvan naispääosan esittäjä rakastui kuolettavasti katupoikaan, ei vain elokuvassa, vaan oikeassa elämässä. Allègret antoi nuorelle miehelle ohjeen, josta tuli Delonille pätevä ohjenuora: Ole vain oma itsesi ja katso vastanäyttelijää juuri niin kuin sinulla on tapana noilla silmilläsi katsoa. Älä näyttele!
Se oli siinä. Ei mennyt aikaakaan, kun isäpappa huomasi pyörittäessään filminauhoja Bourg en Bressen elokuvateatterissa, että kappas vain, poika olikin palannut Indokiinasta.
Näyttelijänalun agentin virkaa vetänyt heppu puolestaan esitteli uuden elokuvaan pyrkijän: Alain Delon haluaa pääosan yksinkertaisesti siksi, että hän on tehty näyttelemään pääosia.
Rakettimainen nousu suosioon
Pian huomattiin, että toden totta, valovoimainen nuorukainen häikäisi valkokankaalla niin, että kaikki huomio kiinnittyi vain häneen.
Kauniit kasvot, maaginen katse, huolettoman rento tapa liikkua ja kaoottisen lapsuuden ja nuoruuden muokkaama asenne tekivät pakkauksen muista poikkeavaksi ja vastustamattomaksi. Nousu oli rakettimainen: jo 24-vuotiaana Alain Delon oli kansainvälinen tähti!
Mutta ei Delon ollut pelkkä kakku päältä kaunis, vaan sisältä löytyi perfektionisti, joka vaistonvaraisesti tiesi, miten asiat tehdään niin, että lopputulos on täydellinen.
Hyvin nopeasti hän uskalsi esittää ja saada myös läpi näkemyksensä. Jo ihan alussa edes kahden Oscarin ranskalaisohjaaja René Clément, joka oli 20 vuotta Delonia vanhempi, ei saanut häntä epäröimään.
Kun tämä tarjosi Delonille kiltin pojan roolia tulevassa menestyselokuvassaan Plein Soleil eli Kuuma aurinko, nuori mies uskalsi kieltäytyä ja vaatia murhamiehen roolia, jonka hän näki itselleen sopivammaksi.
Mestari kakisteli, mutta antoi lopulta periksi ja Delon osoitti pystyvänsä luonnerooleihin. Aina siitä lähtien Delon osasi tuoda oman näkemyksensä esiin ja saada sen läpi.
Alain Delon näytteli Alain Delonia
Delon oli lopulta niin täydellisyyteen pyrkivä, tarkkasilmäinen ja vaativa, että monet ohjaajat pelkäsivät häntä.
Myöhemmin Delon alkoikin itse paitsi näytellä, myös ohjata ja tuottaa haluamiaan elokuvia. Hän piti tarkan huolen siitä, että niiden 92 elokuvan joukossa, joissa hän näytteli, oli sopivassa suhteessa koko kansan kassamagneetteja että vaativampia elokuvia, films d’auteur.
Lopussa rooleja tehtiin jo niin, että Alain Delon näytteli Alain Delonia. Suositussa koko perheen Asterix ja olympialaiset -leffassa Cesarin rooli kuului itseoikeutetusti Delonille. Parodia oli täydellinen, sillä tämä elämääkin suurempi elokuvatähti oli ainoa, joka saattoi olla Rooman keisarin roolissa vain oma itsensä.
Minulla taas oli uskomaton tuuri, kun onnistuin saamaan Genevessä liput niinkin harvinaiseen herkkuun kuin näytelmään, jossa Alain Delon näytteli livenä. Kyseessä oli vielä näytelmän viimeinen ilta ja valtavan suuressa salissa tunnelma oli senkin takia poikkeuksellisen latautunut.
La Montagne russe oli Delonille mittatilaustyönä kirjoitettu vaikuttava tarina; näytelmä suuresta tähdestä elämänsä illassa vastassaan nuori naisnäyttelijä, jolle la grande vedette tunnusti tuntojaan.
Delon ei taaskaan pettänyt lupauksiaan. Vanha, mutta yhä pahuksen vetovoimainen, tähti piti yleisönsä pihdeissä koko illan. La présence, läsnäolo, näyttämöllä oli sanoin kuvaamaton ja esiripun laskeuduttua koko valtava sali hyppäsi pystyyn, eikä aplodeista ollut tulla loppua. Nuori vastanäyttelijä kertoi oppineensa Delonilta enemmän kuin olisi koskaan voinut oppia mistään.
Kansainvälinen läpimurto
Mutta lukemattomista vaikuttavista ja vaativista elokuvarooleistaan – kuten Le Samuraï eli Ajojahti ja Monsieur Klein eli Varjojen vanki – huolimatta minulle ikimuistoisin oli hänen ensimmäinen läpimurtoroolinsa kansainvälisessä elokuvassa.
Kuva kohtauksesta elokuvassa Ajojahti.
Kyseessä oli italialaisen mestariohjaajan, Luchino Viscontin, Oscar-palkittu Tiikerikissa. Siinä pääroolissa on vaikuttava Burt Lancaster, mutta nuori Alain Delon on selvä tulevaisuudenlupaus.
”Tiikerikissa sai paitsi parhaimman ulkomaisen elokuvan Oscarin myös vuoden 1963 Cannesin filmifestivaalien pääpalkinnon, Kultaisen palmun. Kun La Croisetten hiekkarannalle astuivat Burt Lancaster, Alain Delon ja oikeaa gepardia taluttanut Claudia Cardinale, olivat elokuvajuhlat liekeissä.
Unohtumattoman elokuvan, jonka loisteliaita tanssiaisia kuvattiin 48 vuorokautta, myyttiset sisilialaisrakastavaiset Tancredi ja Angelica eivät kuitenkaan koskaan kuherrelleet oikeassa elämässä, sillä tuohon aikaan Delon oli umpirakastunut Romy Schneideriin. Mutta kun Delon kuoli, julkaisi Claudia Cardinale viestin:
– Le bal est fini. Tanssiaiset ovat ohi. Tancredi on poistunut tanssimaan tähtien kanssa. Ikuisesti Sinun, Angelica.
Cinecittàn kultakauden italialaisten huippuohjaajien varhain tarjoamat roolit olivatkin nuorelle Delonille ponnahduslauta kansainväliseen kuuluisuuteen.
Myöhemmin Samurai-elokuva teki hänestä megatähden Japanissa niin, että kun bisnesmies Delon lanseerasi AD-tuotemerkkinsä, pian kaikki japsit solmivat kaulaansa hänen kravattinsa ja silkkihuivinsa samalla pirskottaen kaulalleen hänen parfyymiään.
Mutta myöskään Diorin muotihuone ei antanut Delonin tähden sammua, vaan kaivoi esiin hänestä vuonna 1966 otetun valokuvan Eau Sauvage -miestentuoksun mainokseen vuonna 2016. Diorin perustelun mukaan Delon oli "elävä myytti".
Sveitsiin muuttanut Delon puolestaan osasi panna rahan poikimaan, mutta ranskalaisen 1300 asukkaan Douchyn pikkukylän metsän keskelle kätkeytynyt kartano oli tähden turvapaikka ja linnake.
Niin kuin Brigitte Bardot piiloutui eläimineen muurien taakse La Madrague -taloonsa etelän Saint Tropez’ssa, saman teki Alain Delon koiriensa kanssa Douchyssä.
Delonin ja Scheiderin romanssia seurasi koko maailma
Lukuisten elokuvien lisäksi Alain Delon jätti jälkeensä lähes yhtä lukuisia romansseja. Kun ranskalaiset tv-kamerat pääsivät joskus harvoin tunkeutumaan Douchyn kartanoon, seinät ja hyllyt tulvivat kaikkien tuntemien kaunottarien kuvia, joiden romansseja kansa oli saanut seurata vuosikymmenien ajan kuin elokuvaa ainakin. Eniten näkyvillä oli Romy Schneider, josta Delon sanoi, että ensirakkaus on aina merkityksellinen.
Sitä romanssia ei seurannut vain Ranska, vaan koko Eurooppa, sillä kyseessä oli romanttisin sovinto Saksan ja Ranskan välillä.
Entisten verivihollisten välisen sovinnon takuumiehet Charles de Gaulle ja Konrad Adenauer olivat jo yli 80-vuotiaita papparaisia, kun 20-vuotias Romy Schneider ja 23-vuotias Alain Delon rakastuivat yli rajojen. Romy Schneider puhui silloin vain muutaman sanan ranskaa, eikä Alain Delon puhunut edes englantia saksasta puhumattakaan, mutta rakkauden kieli oli yhteinen.
Pierre Gaspart-Huitin ohjaamassa "Christine"-elokuvassa yhdessä näytelleistä nuorista tuli "les fiancés de l’Europe", Euroopan kihlapari, vahva toisen maailmansodan jälkeisen ranskalais-saksalaisen rauhan symboli. Tosin saksalaiset olivat ensin käärmeissään, kun koko maailman Sissi-keisarinnana tuntema kaunotar muutti Pariisiin ranskalaisen playboyn perässä.
Yhteiselämää Pariisin Avenue Messinen varrella kesti viisi vuotta. Alussa Romy Schneider oli kihlaparin suuri tähti, mutta kun Alain Delonin ura lähti rakettimaiseen lentoon, roolit vaihtuivat. Lopulta Romy sai lukea lehdistä toisesta kaunottaresta nimeltä Nathalie.
Nathaliesta tuli Alain Delonin ainoa vihitty vaimo, poika Anthony syntyi liitosta, ja Nathalie Delon näytteli myös Samuraissa. Mutta liitto kahden liian samanlaisen tähden välillä oli mahdottomuus, ja lopulta Nathalie palasi jatkamaan elokuvauraansa Los Angelesiin.
Sen sijaan Frankfurtiin hautautuneelle ja avioituneelle Romy Schneiderille Delon järjesti näkyvän paluun elokuvaan. "Euroopan kihlapari" löysi toisensa Jacques Derayn ohjaamassa menestyksekkäässä elokuvassa La Piscine eli Vaarallinen loma.
Nuoruudenrakastettujen keskinäinen ystävyys kesti Romy Schneiderin kuolemaan saakka. Paris Match -lehden julkaisemassa muistokirjoituksessaan Alain Delon osasi saksan kielen tärkeimmät sanat: Ich liebe Dich.
Mutta suurimman rakkaustarinansa Alain Delon eli ranskalaisen Mireille d’Arcin kanssa, joka uhrasi kokonaan oman elokuvauransa Delonin takia. Oli kohtalon ivaa, että 15 vuotta kestänyt onnellinen suhde loppui, vaikkei rakkaus loppunutkaan.
Myöhemmin Delon antoi useissa tv-haastatteluissa ymmärtää, että Mireille oli ollut hänelle kaikista tärkein ja se, jonka kanssa hän olisi voinut ja ehkä pitänyt elää loppuun asti.
Sen voi jopa uskoa luettuaan Mireille d’Arcin vaikuttavat muistelmat: ”Minä puolestani rakastin Alainia kuin Maria Magdaleena rakasti Jeesusta. Olisin halunnut pestä hänen jalkansa kyynelilläni ja pyyhkiä ne hiuksillani”.
Mireillellä oli ihmeellinen taito ymmärtää rauhoittaa Delonin sisäistä myllerrystä ja tuoda tämän elämään omaa iloisuuttaan ja positiivisuuttaan. Hän etsi ja löysi tähdelle piilopaikan, Douchyn kartanon, ja teki siitä viihtyisän paikan, jonka takkatulen ääressä ja jota ympäröivien muurien takana oli katala maailma kaukana.
Mutta rakastavaisten tragedia oli se, että nyt, kun Delon oli viimein löytänyt turvasataman sellaisen naisen kanssa, jonka kanssa hän oli valmis viettämään loppuelämänsä, Mireille ei voinut saada lasta eikä perustaa perhettä. Hän ymmärsi Delonin tuskan, he erosivat ja pysyivät läheisinä ystävinä Mireillen kuolemaan asti, vaikka Mireille meni tahollaan naimisiin.
Alain Delon löysi itseään 30 vuotta nuoremman hollantilaisen mannekiinin, kauniin Rosalien, jonka kanssa hän sai kaksi lasta ja vietti kaipaamaansa auvoista perhe-elämää Douchyssä. Delon sanoi uskoneensa, että Rosalie olisi hänen loppuelämänsä nainen. Mutta ei, 14 vuoden yhteiselon jälkeen Rosalie otti ja lähti takaisin Hollantiin.
Lopulta Delonin läheisimmäksi ja rakkaimmaksi naiseksi jäi hänen Sveitsissä asuva näyttelijätyttärensä Anouchka Delon. Liikuttava kohtaus jäi kaikille ranskalaisille mieleen, kun Delonille annettiin elämäntyön Kultainen palmu Cannesin elokuvafestivaaleilla vuonna 2019. Elokuvahistorian kirkkaimpaan tähtikaartiin kuulunut Delon asteli punaiselle matolle Anouchkan kanssa, joka ojensi hänelle myös palkinnon kutsuvieraista täyden salin edessä.
Delon oli valinnut näytettäväksi Joseph Loseyn vuonna 1976 ohjaaman Monsieur Klein -elokuvan, joka pureutuu jälleen ajankohtaisiksi tulleisiin juutalaisvainoihin.
84-vuotias tähti piti jäähyväispuheensa elokuvamaailmalle sanoen, ettei ole pitkiin aikoihin itkenyt yhtä paljon, niin merkittävä tämä Cannesin palkinto hänelle on, varsinkin kun hän saa sen näyttelijätyttärensä ojentamana.
Myös Anouchka pyyhki silmiään samoin kuin suuri osa yleisöstä. Suurimman kiitoksen sai tietysti se valtava elokuvayleisö, joka seurasi Alain Delonin tinkimätöntä uraa ja ihmeellistä elämää uskollisesti loppuun asti.
Metsän keskelle hautautuneen Douchyn kartanon portin ja muurien edessä on siitä yhä todisteena valtava kukkameri.