Valtiolliset hautajaiset peräti kahden maan valtionpäämiehen läsnä ollessa päättivät eilen Charles Aznavourin maallisen matkan Pariisissa.
Kyseessä ei ollut vain poikkeuksellisen pitkän ja komean uran tehnyt laulaja, säveltäjä ja sanoittaja, vaan sekä ranskalaisen kulttuurin ja ranskalaisuuden maailmanlaajuinen levittäjä, että kansanmurhan kärsineen Armenian suuri auttaja ja hyväntekijä, kirjoittaa MTV Uutisten entinen kirjeenvaihtaja Helena Petäistö.
0:40
"Le Grand Charles", Suuri Charles, otsikoivat kansikuvissaan lehdet tiistaiaamuna, aivan kuin on aina otsikoitu Charles de Gaullesta. Tiistaina ei löytynyt Ranskasta päivälehteä, jonka etusivua ei olisi kokonaisuudessaan peittänyt Aznavourin kuva. New York Times ja Washington Post kirjoittivat näyttävästi "Ranskan Sinatrasta".
Maanantaina, kun tieto yllättävästä kuolemasta levisi, hyräilivät ranskalaiset hänen laulujaan kaduilla, ja jokainen keskustelu naapurien, ystävien ja työtovereiden kanssa alkoi: "Quelle était ta chanson préférée?","Mistä laulusta pidit eniten?" Sillä ihan kaikkien ranskalaisten elämään liittyy joku Aznavourin levyistä jollakin tavalla. Niiden mukana on itketty sydänsurut ja iloittu monet onnen hetket.
Presidentti Emmanuel Macronin puheen mukaan Aznavourin laulut ovat tehneet jokaisen elämästä ihanampaa, kyynelistä vähemmän katkeria ja ilosta entistä kevyempää.
Nettikyselyssä selvästi suosituimmaksi lauluksi osoittautui La Bohème, joka on saanut miljoonat ihmiset ympäri maailmaa unelmoimaan romanttisesta taiteilijoiden Pariisista – ja tuonut maahan miljoonia turisteja.
Ura kolmen sukupolven yli
Ei ihme, että joka ranskalaisella on omat suosikkinsa Aznavourin valtavassa repertuaarissa, sillä hänen uransa ulottui kolmen sukupolven yli.
Hänen esittämiään chansoneja on yhteensä yli 1 200 ja hänen säveltämiään ja sanoittamiaan yli 1 400. Hänen levyjään on myyty yli sata miljoonaa kappaletta. Hän konsertoi yli 80 maassa, Suomessakin, ja juuri ennen kuolemaansa hän oli palannut kiertueelta Japanista, minkä jälkeen hänen oli määrä mennä esiintymään Belgiaan sekä jatkaa Ranskan-kiertuettaan.
Tämän 94-vuotiaan "monumentin" kuolema tuli siis hänen iästään huolimatta kaikille yllätyksenä, eikä vähiten hänelle itselleen. Yleisessä tiedossa nimittäin oli, että yhä aktiivisesti esiintyvä ja äänensä hyvin säilyttänyt Aznavour oli "luvannut" pitää vielä 100-vuotiskonsertin, jonne presidentti François Hollande oli sitä paitsi aikeissa tulla aplodeeraamaan.
Vain kolme päivää ennen kuolemaansa Aznavour kertoi tv-haastattelussa suunnitelmistaan, konserttikiertueestaan ja kesken olevasta uudesta kirjastaan, ja vielä kuolinpäivänään hän lounasti hyvässä kunnossa näyttelijä Michel Leebin kanssa.
Hautajaispuheessaan myös presidentti Emmanuel Macron otti esille laulajan päättäväisyyden elää 100-vuotiaaksi: "Ikä ei ollut koskaan vienyt häneltä halua jatkaa luomistyötään ja omaa aktiivista tietään, hänen legendaarinen tahdonvoimansa oli osa häntä, mutta, niin, sitten tielle tuli kynnys, ja hän poistui hiljaa keskuudestamme."
Laulaja löydettiin maanantai-aamuna Etelä-Ranskan talostaan kaatuneena kylpyhuoneestaan, eli nähtävästi kylppärin kynnys oli osoittautunut kohtalokkaaksi.
Tahdonvoimaa ja sisua
Poikkeuksellisen vahva tahdonvoima vei alun perinkin Charles Aznavourin harmaan kiven läpi, sillä yli kymmenen vuoden ajan tälle kouluja käymättömälle armenialaisten siirtolaisten pojalle sanottiin jatkuvasti Pariisissa, että hän oli aivan liian pienikokoinen (161 cm), liian ruma, että hänen nimensä oli niin outo ja hänen äänensä niin omalaatuinen, ettei hänestä tulisi koskaan esiintyvää taiteilijaa.
Häntä kehotettiin siis pysymään visusti kulisseissa ja kirjoittamaan ja säveltämään muille. Mutta sisukas Charles oli päättänyt toisin, ja siinä, missä moni muu olisi taatusti antanut periksi, piti hän päänsä. "Hänelle kyse oli kutsumuksesta ja missiosta, joka piti täyttää", totesi Macron eilen yhdessä hänen parhaimmista kuulemistani puheistaan.
Aznavour on ensimmäinen ja ainoa kevyen musiikin artisti, jolle on Ranskassa pidetty viralliset valtion hautajaiset. Mutta hänen merkityksensä ranskalaisuuden ja ranskalaisen kulttuurin edistämisessä ympäri maailmaa on toki ennennäkemätön.
Hän puhui viittä kieltä, levytti kahdeksalla kielellä ja konsertoi yli 80 maassa. Parempaa lähettilästä ei Ranska olisi koskaan löytänyt omiensa joukosta, vaan armenialaisen siirtolaisperheen poika osasi edustaa ranskalaisuutta paremmin kuin kukaan muu.
Hänen isovanhempansa oli surmattu Armenian kansanmurhan verilöylyissä, ja niitä paetessaan löysivät Charles'n vanhemmat toisensa. Heidän piti jatkaa Ranskasta Yhdysvaltoihin, mutta kun sieltä ei viisumia tippunut, he jäivät Pariisiin. Se oli Ranskan onni.
Kuinka monet kaikkialla maailmassa ovatkaan saaneet kipinän ranskan kieleen juuri Aznavourin musiikin kautta. Minäkin kuulun siihen joukkoon, sillä kouluaikana Oulussa kuuntelimme tyttöporukalla hänen levyjään. Isabelle oli se chanson, joka kolahti niin, että päätinkin valita lukiossa ranskan latinan sijasta.
Aznavour oli kuin runoilija
Luonteenomaista ranskalaisille chansoneille on se, että niissä sanat ovat ainakin yhtä tärkeitä kuin melodia, usein jopa tärkeämpiä.
Aznavour oli kuin runoilija, joka hioi tekstejään niin, että niistä lopulta tuli helmiä. Myös Macron oli selvästi tätä mieltä puheessaan, sillä hän sijoitti Aznavourin samaan kastiin kuuluisan ranskalaisrunoilijan Guillaume Apollinairen kanssa.
Hyvin poliittisessa puheessaan näinä muukalaisvihan aikoina Macron muistutti, että myös Apollinairen juuret olivat muualla kuin Ranskassa, Puolassa, ja että ranskalainen runous, kirjallisuus ja taide eivät olisi koskaan saavuttaneet huippuaan ilman näitä muualta tulleita lahjakkuuksia. Jos Bob Dylan sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon sanoituksillaan, olisi Aznavour ollut aivan yhtä erinomainen ehdokas.
Uutta Aznavourin sanoituksissa aiempiin chansoneihin verrattuna oli se, että hän kirjoitti paitsi rakkaudesta myös tavallisen elämän käänteistä ja tarttui myös rohkeasti ajan tapahtumiin ja uusiin ilmiöihin.
Opiskeluaikanani kaupallisena harjoittelukesänäni Pariisissa piianhuoneen transistorista soi jatkuvasti sen kesän hitti Comme ils disent. Se oli 1970-luvulla rohkea chanson, sillä ensimmäistä kertaa joku uskalsi laulaa homoudesta katolisessa maassa. Aznavour oli jo silloin niin huipulle arvostettu artisti, että hän selvisi siitä täysin naarmuitta.
Edellisellä vuosikymmenellä hän oli tehnyt yhtä suuren hitin tarttumalla koko kansaa ja jopa presidentti Georges Pompidouta järkyttäneeseen tapahtumaan, joka on usein palannut mieliin presidentti Macronin yksityiselämän yhteydessä.
Levy Mourir d'aimer, Kuolla rakkaudesta, perustui Marseillessa elettyyn tragediaan, jossa naisopettaja rakastui alaikäiseen oppilaaseensa, pojan vanhemmat nostivat oikeusjutun, opettaja joutui vankilaan ja teki siellä lopulta itsemurhan.
Kansansuru kahdessa maassa
Mutta ei siinä vielä tarpeeksi, että Aznavour sai valtion hautajaiset Ranskassa. Läsnä Pariisin seremoniassa olivat paitsi Ranskan presidentti myös Armenian presidentti ja pääministeri. Arkku oli peitetty Ranskan trikolorilipulla, mutta sen päällä oli Armenian valtion seppele Armenian väreissä.
Ensimmäisen puheen piti Armenian pääministeri, joka osoitti rajatonta kunnioitusta suurta artistia, humanistia ja suurta mestaria kohtaan. Armeniassa, jossa oli julistettu päivän kestävä suruaika, hautajaisia seurattiin suorana pääkaupungin Erevanin keskusaukiolle asetetulta laajakankaalta, ja eilen illalla samalta paikalta lähti vielä kynttiläkulkue maan suuren auttajan muistolle.
Pariisissa syntynyt Aznavour eli kansanmurhaa paenneen armenialaissiirtokunnan keskellä, mutta ranskalaistui nopeasti, vaikka hallitsi myös vanhempiensa kielen ja kulttuurin. Myöhemmin hän sanoi haastatteluissa: "Sydämeni kuuluu Ranskalle, mutta sieluni on armenialainen."
Päin vastoin kuin monet muut siirtolaisten jälkeläiset Aznavour ei koskaan kieltänyt juuriaan, vaan oli niistä ylpeä. Siitä muistutti myös Macron puheessaan puhumattakaan Armenian pääministeristä, sillä Armeniassa Aznavourille on annettu "kansallisen sankarin" virallinen arvo ja jopa pystytetty patsas hänen eläessään, mikä on suuri harvinaisuu.
Kuitenkin Armenian asialle Aznavour heräsi vasta vuonna 1988 maata kohdanneen maanjäristyksen yhteydessä, jossa kuoli 35 000 ihmistä.
Aznavour pisti koko arvovaltansa peliin, sai mukaan kaikki Ranskan muut huippuartistit, herätti myös muun maailman huomion ja pani pystyyn tehokkaan jälleenrakennusoperaation.
Sen jäljiltä on yhä toiminnassa hänen poikansa johtama säätiö Aznavour pour l'Arménie. Ensi viikolla Aznavourin oli määrä lentää Macronin mukana Erevaniin ranskankielisen maailman huippukokoukseen ja esiintyä siellä.
Runoilijat eivät kuole koskaan
Hautajaisissa näkyi vieraiden joukossa myös tunnettuja Ranskan armenialaisia, muiden muassa entinen gaullistiministeri Patrick Devedjian. Ja tietysti Aznavourin pojat perheineen ja Ulla, hänen ruotsalainen vaimonsa, entinen kuvankaunis valokuvamalli, joka on pysynyt koko avioliiton ajan hienotunteisesti täysin miehensä taustalla.
Macron, jonka vahvana taustatukena on hänen oma vaalea kaunottarensa Brigitte, ei myöskään unohtanut Ullan merkitystä muistopuheessaan.
Aznavourin arkku liukui pois seremoniapaikalta Ranskan armeijan mieskuoron laulaessa hänen chansoniaan Emmenez-moi! Viekää minut! Laulajana sanat merkitsivät hänelle lähtöä "au pays des merveilles", ihmeiden maahan, Armeniaan. Nyt hän lähti vielä kauemmas yli kaikkien rajojen.
Mutta kuten Macron muistutti lopuksi, Ranskassa runoilijat eivät kuole koskaan.