Aleksei Navalnyin tapaus on tuonut Itämeren kaasuputken vauhdilla Euroopan ja Yhdysvaltain uuden lähentymispolitiikan kiistakapulaksi. Jos kiistaa ei ratkaista, siitä saattaa vielä kehittyä melkoinen geopoliittinen vyyhti, kirjoittaa kolumnissaan MTV Uutisten entinen Euroopan-kirjeenvaihtaja Helena Petäistö.
Ranskan presidentti Emmanuel Macronin siirtyminen Yhdysvaltain linjoille on jo murtanut Saksan ja Ranskan uudelleen löytyneen yhtenäisyyden. Saksan liittokansleri Angela Merkeliltä ja Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenilta täytyy nyt löytyä rutkasti kompromissihalua, jos kiista halutaan ratkaista.
Yhdeksän miljardin euron ja yli 1 200 kilometrin jättiprojekti, josta puuttuu enää vain viimeiset 120 kilometriä, on jakanut Eurooppaa alusta lähtien ja saanut Yhdysvallat niin suunniltaan, että koko projekti on ollut jo vuoden jäissä presidentti Donald Trumpin uhattua vakavilla talouspakotteilla siihen osallistuvia yrityksiä.
Vaikka presidentti Joe Biden on ilmaissut halunsa lämmittää uudelleen Yhdysvaltain suhteita liittolaisiinsa Euroopassa, kaasuputkiasiassa hän sen sijaan tuntuu olevan edeltäjänsä linjoilla. Myös Bidenin Yhdysvallat varoittaa Eurooppaa liiasta Venäjä-riippuvaisuudesta energiansaannissa. Euroopassa kaasuputken kovaäänisin vastustaja on Puola Tanskan seuratessa kannoilla.
Ranska ei ole koskaan ollut innostunut koko hankkeesta, mutta se on pitänyt sordiinoa päällä varjellakseen Saksan ja Ranskan välistä yhteistyötä. Ranskalla ei ole samanlaista tarvetta Venäjän kaasuun, sillä mittavan ydinvoimansa takia se tuo 70 prosenttia vähemmän kaasua kuin Saksa ja siitäkin suurimman osan se ostaa korkeammalla hinnalla Norjasta, mutta myös Qatarista ja Yhdysvalloista.
Kun sanktiot eivät kerran pure...
Navalnyin vankilatuomio ja Venäjän kovat otteet mielenosoittajia vastaan sai Ranskan viimein kuluneella viikolla reagoimaan selväsanaisesti kaasuputken loppuun saattamista vastaan. Kun sanktiot eivät kerran pure Venäjään, ainoaksi painostuskeinoksi Pariisissa nähdään kaasuputken kohtalo. Macron valitsi lopulta ihmisoikeuksien puolustamisen Ranskan ja Saksan yhteisymmärryksen kustannuksella. Saksa ei ole luonnollisestikaan lotkauttanut korvaansa Ranskan vaatimuksille.
Nord Stream 2:n takana on sama rakennelma kuin edellisen putkenkin rakentamisessa. Puolet siitä rahoittaa venäläinen Gazprom, ja toisen puolen saksalaiset energiafirmat Uniper ja Wintershall, ranskalainen Engie, britti-hollantilainen Shell ja itävaltalainen OMV. Ranskan Engien osuus on vain 1 miljardi euroa. Suomalainen Fortum puolestaan omistaa peräti 75 prosenttia Uniperistä.
Navalnyin kohtalo on kuohuttanut myös Euroopassa. EU-parlamenttia äänesti tammikuun 21. päivänä päätöslauselmasta, jossa esitettiin kaasuputkihankkeen pysäyttämistä vastavetona Navalnyn pidätykselle. Lisäksi Navalnyn vapauttamista vaadittiin välittömästi. Äänestystulos oli selvääkin selvempi; 581 meppiä äänesti päätöslauselman puolesta ja vain 50 vastaan, 44 tyhjää. Päätöslauselma ei sido jäsenmaita, mutta kuvastaa EU-kansalaisten tuntoja.
Katso myös: Aleksei Navalnyi joutuu venäläiselle vankileirille – mitä niiden oloista tiedetään?
3:41
Putinin ystävät Saksassa ja Sveitsissä
Saksassa kovin vastustus Merkeliä kohtaan tulee Vihreiltä. Liitokanslerin oma puolue CDU on jakautunut niihin, jotka pitävät kaasuputkea puhtaasti kaupallisena hankkeena ja niihin, jotka näkevät siinä poliittisia ongelmia varsinkin nyt Navalnyn tapauksen takia. Hallituskumppani demarit on puolestaan perinyt koko hankkeen entiseltä demariliittokansleriltaan Gerhard Schröderiltä, joten he tukevat sitä ”vanhasta muistista”.
Se, että Sveitsissä päämajaansa pitävän Nord Stream 2 -yrityksen pääjohtaja, saksalainen Mathias Warnig, on paljastunut Stasin agentiksi samoilta ajoilta, jolloin Vladimir Putin oli KGB:n agentti, ei sen sijaan ole aiheuttanut suurta myrskyä. Monien mielestä Stasin koulut käynyt entinen itäsaksalainen voi olla pikemminkin hyvä asia, sillä ainakin sellaisella taustalla varustettu saksalainen tuntee Putinin metkut läpikotaisin eikä kompastu liikaan hyväuskoisuuteen. Nord Stream 2:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Gerhard Schröder puolestaan ei ole koskaan peitellyt ystävyyttään Putinin kanssa.
Tutun kirjoittajan kaasuputkikirja 40 vuoden takaa nousi suosioon
Yhdysvalloissa taas on nettimyyntiin putkahtanut yllättäen vuosikymmenien takaa kirja nimeltä ”Ally versus Ally”. Joissakin kauppapaikoissa kirjan hinta on kiivennyt jopa 450 dollariin. Aikamoinen summa opuksesta, jonka aiheeksi mainostetaan ”Amerikka, Eurooppa ja Siperian kaasuputkikriisi”. Vanha aihe on totta kai mielenkiintoinen nykytapahtumien valossa, mutta silti hinta on ällistyttävä.
Joskus historian oikut ovat kuitenkin taruakin ihmeellisempiä. Kirjan kirjoittaja oli briljantti, mutta tuntematon 25-vuotias nuori mies, Harvardin ja Columbian yliopistojen kasvatti nimeltä Antony Blinken. Kun Biden nimitti Blinkenin 40 vuotta myöhemmin ulkoministerikseen, löysi uusi ”Secretary of State” työpöydältään kaikkein kiireellisimpien asioiden joukosta juuri Itämeren kaasuputken, Nord Stream 2:n, tällä kertaa kriisin aiheuttajana vangittu oppositiojohtaja Navalnyi.
Varsinkin Blinkenin nuorena kirjoittaman teoksen analyysi kiinnostaa. Sen kirjoittamishetkellä maailma eli kylmän sodan aikaa. Ranska ja silloinen Länsi-Saksa neuvottelivat neuvostokaasun tuontimäärän kaksinkertaistamisesta. Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan ei pitänyt koko touhusta. Hän näki suuren vaaran siinä, että Eurooppa tulisi liian riippuvaiseksi ”pahan valtakunnasta” niin kuin hän Neuvostoliittoa nimitti, sekä siinä, että länsimaista teknologiaa virtaisi kommunistimaahan ja että tämä pääsisi vaurastumaan.
Hanketta varten perustettiin kuitenkin eurooppalaista yrityksistä sekä myös amerikkalaisista tytäryhtiöistä koostuva jättiläinen rakentamaan Siperian kaasuputkea. Loppuvuodesta 1980 Yhdysvallat asetti Neuvostoliiton vastaiset talouspakotteet tekosyynä Puolan sotatilan julistaminen. Pakotteet iskivät kaasuputkea rakentaviin eurooppalaisiin yrityksiin.
Reaganin panostus lässähti
Eurooppalaiset pitivät kuitenkin päänsä, eivätkä Saksan liittokansleri Helmut Schmidt ja Ranskan presidentti François Mitterrand luopuneet sopimuksesta. Presidentti Reagan nosti panoksia ja asetti Neuvostoliiton öljyn ja kaasun kauppasaartoon. Ranskalaisfirmat menettivät lisenssinsä, ja Ranska alkoi ponnistella vähentääkseen riippuvuuttaan Yhdysvalloista tulevasta teknologiasta.
Lopulta Yhdysvaltain teollisuuspiirit ilmaisivat huolestuneisuutensa Valkoisessa talossa ja saivat Reaganin luopumaan talouspakotteista loppuvuodesta 1982.
Kirjassaan Blinken veti johtopäätökset Yhdysvaltain silloisista toimista ja kertoi, mitä niistä piti ottaa opiksi: Totta kai eurooppalaiset olivat hänenkin mielestään hyväuskoisia kuvitellessaan, että he voisivat kesyttää neuvostojohdon lisäämällä voimakkaasti taloudellista kanssakäyntiä Neuvostoliiton kanssa. Mutta silti nuoren Blinkenin mielestä Yhdysvallat oli väärässä, kun se uhrasi liittolaissuhteensa voidakseen painostaa Neuvostoliittoa niin voimakkaasti kuin mahdollista. Yhtenäisyys eurooppalaisten liittolaisten olisi hänen mielestään pitänyt asettaa etusijalle.
Kohta nähdään, muistaako ulkoministeri Blinken vielä 40 vuoden takaiset päätelmänsä, sillä asia on noussut ajankohtaiseksi nopeammin kuin uusi ulkoministeri olisi odottanut. Navalnyn myrkyttämisyritys, hänen vangitsemisensa ja tuomitsemisensa 3,5 vuoden vankeuteen nostavat talouspakotteet taas pöydälle.
Merkelin ja Bidenin odotettu tapaaminen
Niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa odotetaan Merkelin ja Bidenin tulevaa tapaamista. Tilanne on äärimmäisen monimutkainen. Bidenilla ei ole samanlaista suvaitsevaisuutta kuin Trumpilla Putinin kovakätistä ja korruptoitunutta hallintoa kohtaan. Nord Stream 2 Ukrainan kiertämiseksi ei ole Bidenin mieleen – varsinkaan, kun Yhdysvallat haluaa myydä myös omaa nestekaasuaan Itä-Euroopan maihin.
Toisaalta Biden lupasi jo vaalikampanjassaan lähentää suhteita Yhdysvaltain ja sen eurooppalaisten liittolaisten välillä. Se on tiettävästi jopa Blinkenin saamien tehtävien kärjessä. Siksi kaasuputkikiista nousi agendalle aivan liian aikaisin. Huhujen mukaan Bidenin Washingtonissa oltaisiin kuitenkin valmiita keskustelemaan kaasuputkesta – jos Berliinillä on esitettävänään myönnytysehdotuksia. Kohta nähdään, tarttuuko Merkel täkyyn ja jos, niin miten.
PÄIVITYS 11.2. klo 15.24: Lisätty alla olevat kappaleet ja otsikkoa muokattu.
Viime viikon epätavallisen vakava kriisi EU:n johtavan parivaljakon, Saksan ja Ranskan, suhteissa päättyi lopulta kompromissiin. Useiden päivien epävarmuuden jälkeen liittokansleri Merkel voi taas luottaa Ranskan presidentin tukeen kaasuputkiasiassa, kiteytti ranskalainen päivälehti Le Figaro maanantaina.
Ranskan viime viikon ulostulo, jossa ensimmäistä kertaa Nord Stream 2:n keskeyttäminen esitettiin optiona Venäjää vastaan, oli pommi Saksalle, jolle Ranskan vaitonainen tuki on ollut aivan keskeinen. Mutta hetkellä jolloin Moskova karkoitti eurooppalaisia diplomaatteja, reaalipolitiikka voitti: Lopulta Macron asetti sittenkin Saksan ja Ranskan välisen yhteistyön etusijalle julistaen Ranskan pysyvän solidaarisena Saksalle. Merkel puolestaan tunnusti, että kaasuputkella on myös poliittisia vaikutuksia, toisin sanoen se ei ole pelkästään taloudellinen hanke.
Maiden löytämän kompromissin tuloksena kaasuputken loppuosan rakentaminen on jäämässä kokonaan Gazpromin tehtäväksi niin, että eurooppalaiset yhtiöt vapautuvat Yhdysvaltain pakotteista. Yhteistyötahdon osoituksena Saksa ja Ranska ovat viimeinkin panemassa vauhtia myös yhteisille puolustusteollisuuden hankkeille, muun muassa uudelle hävittäjäkoneelle.
Merkelin pitää vielä löytää kompromissiratkaisu Bidenin kanssa, jotta Eurooppa voi vahvistaa transatlanttisia suhteita. Biden on jo osoittanut hyvää tahtoa jäädyttämällä amerikkalaissotilaiden poisvetämisen Saksasta. Eräs valistunut veikkaus on, että Yhdysvallat vaatii venäläisen kaasun tuontimäärän supistamista niin, että Saksan on oikeasti pakko etsiä lisäksi muita energialähteitä. Yhdysvaltain liuskekaasuterminaali sijaitsee Puolassa lähellä Saksan rajaa.