Ranskan presidentti Emmanuel Macronin Kiinan-vierailun kävi juuri niin kuin odotettiinkin. Kiinan presidentti Xi Jinping ei myöntynyt käyttämään vaikutusvaltaansa Moskovan suuntaan Venäjän hyökkäyksen lopettamiseksi Ukrainassa, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.
Silti Pekingissä oli syytä käydä, ja tärkeää oli mennä sinne EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin kanssa, sillä Kiina tarvitsee maailman suurinta talousaluetta enemmän kuin se myöntää. Eurooppa esiintyi siis viimeinkin yhtenäisenä maailman herruutta tavoittelevan suurvallan pakeilla.
– Pidättekö sitä naiivina, kun haluaa ottaa itselleen roolin? Pitäisikö olla yrittämättä yhtään mitään ja olla puhumatta kenenkään kanssa? tivasi ”rauhan tien” raivaamista jälleen kerran sinnikkäästi yrittävä Macron, kun jo ennen matkaa hänen toimeliaisuuttaan epäiltiin turhaksi. Kaiken kaikkiaan kolme päivää Kiinassa oli hänelle yhtä nuoralla tanssia ja tasapainottelua.
Diktaattorien kanssa ei ole totisesti helppoa. Putinin kanssa Macronille valkeni, että Kremlin isäntä valehtelee kirkkain silmin, lupaa yhtä ja tekee aivan toista. Macronin edeltäjistä Nicolas Sarkozy olisi voinut kertoa, miten heidän ensitapaamisellaan ronskia katupoikakieltä käyttänyt Putin teki hänelle selväksi, miten suuri Venäjä on Ranskaan verrattuna, käski Sarkozyn tukkia turpansa ja uhkasi muuten vaientaa hänet lopullisesti.
Toista maata on tämä pehmeän ja myhäilevän pandakarhun oloinen Xi Jinping, mutta juuri siksi paljon vaarallisempi. Xi turvautuikin täysin päinvastaiseen metodiin; liehittelyyn. Macron sai kutsun peräti kolmipäiväiselle valtiovierailulle, josta ei mitään puuttunut. Kunnianosoituksia, punaisia mattoja, sotilasparaateja, loisteliaita seremonioita sekä hienoja juhlapäivällisiä riitti ja lopuksi vielä matka Cantoniin yhdessä Xin kanssa. Tiettävästi Xin pahimmalle kilpailijalle Atlantin toisella puolen tämä kaikki oli vähän liikaa.
Kiinan keisarilla itsellään olikin poikkeuksellisen runsaasti aikaa vieraalleen kaikkina kolmena päivänä. Selvästi Pekingissä tiedettiin, mikä puree ranskalaisiin. Eikä siinä ihan erehdytty, sillä Macron ei edes peitellyt tyytyväisyyttään siihen, ettei Ranskaa kohdeltu kuin mitä tahansa maata.
Mutta jos puitteet olivat yhtä suureellista show’ta Ranskan kunniaksi, tuli myös kylmää kyytiä. Saapumispäivän China Daily -lehti uutisoi Kiinan edellispäivän korkean tason yhteydenpidosta Moskovaan otsikolla ”Pekin ja Moskova syventävät suhdettaan”. Siinä valmiiksi vastausta Macronille, jonka vierailun tarkoitus oli juuri päinvastainen.
Ensimmäisenä vierailupäivänä sama lehti tuomitsi näkyvästi Suomen Nato-jäsenyyden: ”Nyt, kun Eurooppa haluaa Kiinan kiirehtivän Ukrainan kriisin loppumista, sen pitäisi alkaa ajatella uudelleen Naton noudattamaa politiikkaa, joka on oman absoluuttisen turvallisuuden varmistamista muiden turvallisuuden hinnalla”. Voiko sitä selvemmin sanoa? Venäjällä on siis Kiinan vankkumaton tuki valittamilleen ”turvallisuusuhkille”.
Mutta kyllä Macronkin onnistui ärsyttämään Kiinan johtajaa. Sen hän teki jo etukäteen kutsumalla mukaansa EU-komission puheenjohtajan, Ursula von der Leyenin, joka on Xi Pingille kuin punainen vaate monestakin syystä. Kaikki diktaattorit tuntuvat pitävän ”hajoita ja hallitse” -periaatteesta, ja 27 jäsenmaan Euroopan unioni on siihen heille ihanteellinen kohde. Venäjän presidentti Vladimir Putin on aivan yhtä allerginen EU-komissiolle, joka edustaa kaikkia 27 jäsenmaata. Samalla tavoin halusi Putin käydä keskusteluja vain yksittäisten jäsenmaiden johtajien, ei koko EU:n kanssa. EU:n ulkopoliittisen edustajan, Josep Borrellin, nöyryyttäminen Kremlissä on yhä tuoreessa muistissa.
Myöskään Donald Trump ei Yhdysvaltain presidenttinä piitannut EU:sta kokonaisuutena yhtään enempää kuin demokratian noudattamisesta kotimaassaan. Xi Jinping puolestaan tietää enemmän kuin hyvin EU-maiden eriävät ajatukset suhtautumisessaan Kiinaan. Itäisten jäsenmaiden mielestä Kiinaan pitäisi suhtautua paljon nykyistä tiukemmin sen Venäjä-veljeilyn takia.
Nyt, kun Kiina on avautunut uudelleen runsaan kolmen vuoden täydellisen sulkeutumisen ja covidin jälkeen, ensimmäisenä Pekingiin ryntäsi Saksan liittokansleri Olaf Scholz. Kiina sai tungetuksi vierailulla kiilaa EU-maiden väliin, sillä Scholz kieltäytyi ottamasta mukaan Macronia, joka ehdotti EU-mandaatin hankkimista Euroopan kahdelle mahtimaalle EU-Kiina -suhteiden avaamiseksi uudelleen. Myös Espanjan pääministeri Pedro Sanchez on ehtinyt käydä Pekingissä ypöyksin. Samaa odotti Kiinan johto myös Macronilta.
Mutta Macron päättikin kutsua mukaansa Brysselin rautarouvan, jota Kiina pitää Yhdysvaltain kätyrinä ja jonka jopa jotkut ranskalaiset epäilivät presidentti Joe Bidenin valvovaksi silmäpariksi tällä matkalla. Von der Leyen on tunnettu kipakasta kielestään Kiinaa kohtaan, ja juuri viikkoa aiemmin hän oli nähnyt aiheelliseksi muistuttaa Kiinaa siitä, että sen suhtautuminen Ukrainaan ja Venäjään määrittää Kiina-EU -suhteiden tilan tulevaisuudessa.
Vaikka Macron on Euroopan strategisen riippumattomuuden ja Kiina-riippuvuuden katkaisemisen ylin puolestapuhuja, on hänenkin pitänyt taipua sen tosiasian edessä, ettei Kiina-riippuvuudesta eroon pääsy tapahdu kädenkäänteessä, vaan se on pakko lykätä pitkän tähtäimen tavoitteisiin, jos nykyinen elintaso halutaan säilyttää Euroopassa. Vaikka Ranska on ihmisoikeusjulistuksen kehto ja kotimaa, pani Macron sordiinon päälle Pekingissä. Lentokoneessa olleille ranskalaistoimittajille hän selitti, että ihmisoikeuksien esille otto täytyy tapahtua isäntämaata kunnioittavassa hengessä, ei sormia heristellen oppimestarina.
Mutta yhteisessä lehdistötilaisuudessa onnistui Macron taas silminnähden ärsyttämään pandakarhua. Kyseessä oli kommunistimaille tyypillinen ”tiedotustilaisuus”, jossa nokkamiehet kyllä tiedottavat, mutta toimittajat eivät saa kysyä mitään. Kiinan johtaja esitti oman ”tiedotteensa” paperista vain tiukasti eteenpäin tuijottaen vieraaseensa vilaisemattakaan. Hänen jälkeensä puhunut Ranskan johtaja teki kiinalaisessa protokollassa kaksi munausta: Macron puhui tuplasti pitempään kuin isäntä, mikä sai Xin mielenosoituksellisesti syvästi huokailemaan. Mutta vielä pahempaa oli, kun Macron kääntyi Xin puoleen puhuessaan Ukrainasta ja yhteisestä vastuusta rauhan edistämisessä.
Macron vetosi Kiinan johtajaan, jotta tämä tuomitsisi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan: ”Te olette lausuneet merkittäviä kommentteja siitä, että sota koskee meitä kaikkia, koska yksi YK:n turvaneuvoston jäsen on rikkonut YK:n peruskirjaa. Sitä me emme voi hyväksyä.” Siinä olikin yksi Macronin ainoita vipuvarsia Kiinan suhteen, joka on myös turvaneuvoston vakituinen jäsen Ranskan ja Venäjän tavoin. ”Tiedän, että voin luottaa teihin saamaan Venäjä järkiinsä ja kaikki neuvottelupöytään”, maanitteli Macron. Ihan hyvä yritys, mutta ainakaan välitöntä tulosta se ei tuottanut.
Jos Kiina varasi Macronille korostetun mahtipontisen ohjelman, von der Leyen joutui tyytymään murusiin. Hänen vierailunsa pysyi täysin erillisenä yhtä yhteistä neuvottelua lukuun ottamatta, jossa kaikki kolme, Xi, Macron ja von der Leyen istuivat valtavan pyöreän pöydän ääressä ison freskon alla jättisuuressa salissa Pekingin Suuressa Kansan Hallissa. Voisi irvailla, miten ihmeessä kolme henkeä saatiin mitenkään sellaiseen tilaan mahtumaan. Siitä tuli mieleen yksi pitkä kahden hengen pöytä Kremlissä. Diktaattoreilla on totisesti omat kotkotuksensa.
Mutta jos Macronin ohjelma oli kolmen päivän ajan niin täyteen ahdettu kuin mahdollista, oli von der Leyenin Pekingin ohjelma sitäkin riisutumpi ja silmiinpistävän vaatimaton ensi minuuteista lähtien. Kun Macronin kone laskeutui, oli hänen koneensa portaiden alapäässä odottamassa Kiinan ulkoministeri. Kun von der Leyenin kone saapui Brysselistä, hänet ohjattiin koneesta suoraan terminaalirakennukseen eikä edes VIP-tilaan, vaan tavallisten kuolevaisten normaalireittiä, jonka portilla oli sentään vastassa maan ympäristöministeri.
Tiananmenin aukion seremonioita ja sotilasparaatia pääsi seuraamaan Macronin seurue ja Élysée-palatsin neuvonantajat, muttei Macronin matkaan kutsuma EU-komission puheenjohtaja. Xi Jinping laskeutui Suuren Kansan Hallin valtavat portaat alas asti ottaakseen itse vastaan Macronin, joka lipui paikalle mustan autoletkan kärjessä. Kun von der Leyen saapui paikalle kolmikantaneuvotteluihin ohjelmansa mukaan myöhemmin, hän sai kivuta portaat ylös yksin kaikessa rauhassa.
Kaiken huippu oli torstai-illan suuri ja loistelias juhlaillallinen. Siihenkään monisatapäiseen kutsuvierasjoukkoon ei von der Leyen mahtunut, vaan kristallilasien kilistelyn aikaan hän piti toimittajille omaa tiedotustilaisuuttaan EU:n omissa tiloissa kaupungilla. Vähän tuli mieleen Suomen lautaskiistan alkuaika EU-pöydissä, jolloin Korfun huippukokouksessa EU:n päivällispöydässä istui presidentti Martti Ahtisaari, ja pääministeri Esko Aho sai syödä omaa päivällistään kaupungilla Suomen suurlähettilään seurassa.
Kaiken kaikkiaan Macron ja von der Leyen – joka sivumennen sanoen oli kansallisuudestaan huolimatta Macronin ”löytö” EU-komission johtoon – saivat kävellä Pekingissä munankuorilla ja tasapainoilla Ukrainan sotaan liittyvien intressien ja EU:n ja Kiinan välisten kauppasuhteiden välillä. EU:ssa niin kuin ei Suomessakaan ole halukkuutta tulehduttaa välejä tärkeimpään kauppakumppaniin.
Siitä huolimatta, että Macron onnistui tuomaan von der Leyenin Pekingiin Kiinan nihkeydestä huolimatta, hän edisti myös Ranskan Kiinan-kauppaa. Mukana oli peräti 60 liike-elämän johtajaa, ja matkan aikana allekirjoitettiin merkittäviä sopimuksia. Airbusin 160 lentokoneen kaupasta oli lentokoneyhtiö itse tiedottanut jo viime vuonna, mutta lisäksi paikalla olivat muun muassa luotijunia valmistava Alsthom, energiajätti EDF, vesitekniikkayritys Véolia, kosmetiikkafirma L’Oréal, maailman suurin luksustuotekonsortio LVMH, johon kuuluu muun muassa Diorin muotihuone ja lukuisia muita Kiinassakin hohdokkaita nimiä. Tosin Airbus-kaupat nostavat taas kysymyksen siitä, kuinka paljon Kiina saa itselleen huipputekniikan osaamista niiden mukana.
Mitä tästä Kiinan matkasta sitten jäi muulle Euroopalle käteen? Konkreettisesti vain kaksi asiaa:
Macron sai kuin saikin nyhdetyksi Xi Jinpingiltä lupauksen soittaa Ukrainan presidenti Volodimir Zelenskylle. Tosin siitä, milloin se voisi tapahtua, ei ole tietoa, sillä lupauksen mukaan yhteydenotto tapahtuu Kiinan presidentille sopivana ajankohtana. Macron panee uskonsa kuitenkin Kiinan haluun olla vaikuttavana osapuolena, sillä Kiinahan on sentään tehnyt oman – tosin hyvin puutteellisen – rauhansopimusehdotuksensa.
Toinen myönnytys koskee Venäjälle Ukrainasta laittomasti vietyjä lapsia. Xi Jinping ei maininnut Venäjää nimeltä, mutta puhui selvästi sodassa olevien osapuolten tarpeesta suojella sodan uhreja mukaan lukien naiset ja lapset.
Joka tapauksessa Kiinan ja EU:n väliset suhteet on hoidettava parhaalla mahdollisella tavalla myös siksi, sillä Kiina on ainoa maa, jolla on ratkaisevasti vaikutusvaltaa Putinin Venäjään niin halutessaan. Eikä Kiina suinkaan ole niin suuri Venäjän ystävä kuin Putin toivoisi. Pari viikkoa sitten Xi Jinping viittasi pari kintaalla Putinin suunnitelmalle rakentaa kaasuputki maiden välille.
Ja kyllä Kiina tarvitsee Eurooppaa! Sen nykyiset liittolaiset eivät ole kovin vakuuttavaa porukkaa, eikä sen silkkitieprojektikaan mennyt ihan putkeen. Se ei tuonut toivottua vaurautta mukaan lähteneille maille, vaan monille pikemminkin velkavuoren. Erityisesti Afrikassa on nykyään paljon kitkeryyttä ja katkeruutta Kiinaa kohtaan, jonka piti olla mukava yhteistyökumppani ilman nipotusta ihmisoikeuksista.
Mutta Euroopan unionin on parasta pysyä yhtenäisempänä kuin koskaan Kiinan suuntaan. Kiina havittelee maailmanvaltaa, jolla ei ole muuta päämäärää kuin ainoastaan sen taloudelliset intressit muista arvoista välittämättä. Jos Yhdysvaltain missio on ollut levittää demokratiaa ja Ranskan missio ihmisoikeuksia, Kiinan visiossa suuret syövät aina pienet. Siksi Kiinan myhäilevä pandakarhu on vaarallisempi kuin kukaan muu.