Viime keskiviikkona hiljeni koko Ranska kansalliseen surupäivään edesmenneen tasavallan presidentin Valéry Giscard d’Estaingin kuoleman johdosta.
Hiljentyä olisi voinut myös jokainen EU-vaaleissa äänestänyt ja euroja käyttävä suomalainenkin, sillä vuosina 1974-81 hallinnut presidentti oli paitsi Ranskan tehokas uudistaja, ennen kaikkea Euroopan yhdentymisen vahva visionääri ja EU:n monien keskeisten, nykyään itsestään selvien asioiden alkuunpanija ja ideoija, kirjoittaa kolumnissaan MTV Uutisten entinen kirjeenvaihtaja Helena Petäistö.
– Me kaikki kuljemme yhä Valéry Giscard d’Estaingin jalanjäljissä, kuvasi presidentti Emmanuel Macron osuvasti edeltäjänsä elämäntyön merkitystä tämän poismenon johdosta pitämässään tvpuheessa.
Häikäiseviä tuloksia
Ja toden totta, nykyisten nokkamiesten usein vähäisiksi jääneitä aikaansaannoksia ajatellessa Giscard d’Estaingin seitsemän vuotta kestäneen presidenttikauden tulokset suorastaan häikäisevät.
Liioittelematta voi sanoa, että VGE - kuten hänen nimensä lyhenne kuuluu hänen ihailemansa JFK:n tavoin - on saanut eniten aikaan kaikista Ranskan 5. tasavallan presidenteistä siitäkin huolimatta, että hän oli maan johdossa vain yhden, silloin seitsemän vuotta kestäneen virkakauden ajan.
Korkeaa otsaa pidetään yleensä älykkyyden merkkinä, ja se oli kuin olikin Giscard d’Estaingin kasvoissa merkillepantavin piirre vähän itämaisen salaperäisiltä vaikuttavien silmien lisäksi. Ranskan parhaiden lyseoiden ja huippukorkeakoulujen kasvatti huomattiin nopeasti arvostetun valtion tilintarkastajan viranhaltijoista, ja jo vähän yli kolmekymppisenä VGE nousi de Gaullen valtiovarainministeriksi, ja samaa vaativaa hommaa hän hoiti myös presidentti Georges Pompidoun aikana.
Siinä välissä hän ehti perustaa oman puolueen, liberaaleja arvoja kannattavan keskustapuolueen silloisten suurpuolueiden, gaullistien ja sosialistien, väliin. Giscard d’Estaingin poikkeuksellinen älykkyys oli jo silloin tunnustettu tosiasia yli puoluerajojen.
Onni oli matkassa
Kun presidentti George Pompidou menehtyi kesken virkakauden, päätti VGE välittömästi lähteä kilpaan mukaan, vaikkei keskustan pienellä puolueella ollut periaatteessa mitään mahdollisuutta kahden suuren puristuksessa. Mutta hyvä onni oli matkassa. Gaullistien ehdokas, Bordeaux’n pormestari Jacques Chaban-Delmas, kärähti veropetoksesta, ja puolueen nouseva kyky Jacques Chirac kannattajineen lähti Giscard d’Estaingin taakse.
Chirac sai palkkioksi pääministerin paikan, mutta kahden vahvan nokkamiehen yhteiselo ei kestänyt kahta vuottakaan, kun Chirac lähti hallituksesta ovet paukkuen. Viimeinen tilaisuus, jossa Giscard d’Estaing julkisuudessa esiintyi, oli Chiracin hautajaiset viime vuonna. Pilakuvien mukaan herrojen yhteiselo ei kuitenkaan suju yhtään aiempaa paremmin yläkerrassakaan.
Kesällä 1974 tulin ensimmäistä kertaa Pariisiin kaupalliseen harjoittelupaikkaan kesken Helsingin Kauppakorkeakoulun opintojen. VGE oli astunut virkaansa toukokuussa, ja jo kesäkuussa puhalsivat uudet tuulet Crédit Industriel et Commercial -pankin pääkonttorin kansainvälistä osastoa myöten, jossa olin aloittanut työt.
Uuden presidentin myötä ranskattaret olivat juuri saaneet oikeuden avata itselleen pankkitilin ilman aviomiehensä tai holhoojansa suostumusta. Vähän ehkä pilasin iloa, kun ihmettelin, eivätkö naiset Ranskassa todellakaan olleet aiemmin saaneet sitä tehdä. Uudistajapresidenttiä selvästi tarvittiin.
Ranskan suuri modernisoija
Britannian pääministeri Boris Johnson muisti surunvalittelussaan kunnioittaa poismennyttä nimenomaan Ranskan suurena modernisoijana - kun hän ei ymmärrettävistä syistä oikein voinut ylistää VGE:n ansioita tämän Euroopan yhtenäisyyden eteen tekemästä suurtyöstä. Mutta siinäkin Giscard d’Estaing tarttui urakkaan nopeasti ja täydellä tarmollaan.
Jo presidentinvaalikampanjassaan hän toi esille Euroopan yhtenäisyyden tärkeyden Ranskalle ja ehdotti omassa vaaliohjelmassaan suoria vaaleja ja yhtenäistä ja yhtäläistä äänioikeutta kaikissa jäsenmaissa Euroopan parlamentin vaaleissa.
Valituksi tultuaan Ranskan uusi presidentti sai muut 11 jäsenmaata suostumaan ehdotukseensa. Ensimmäiset suorat Euroopan parlamentin vaalit pidettiin vuonna 1979, ja niin Ranskan Strasbourgissa majaileva parlamentti nousi uneliaasta keskustelukerhosta silloisen Euroopan yhteiseksi demokraattiseksi elimeksi, jonne kansalaiset saivat valita omat edustajansa. Samalla parlamentti sai ensimmäisen naispuhemiehen, ranskalaisen Simone Veil’n, joka oli jo hyvin näkyvästi kunnostautunut presidentin uudistusohjelman toteuttamisessa kotimaassaan.
Ranskan ja Saksan suhteiden tiivistäminen elintärkeää
Sodan kauheudet nähneelle, 18-vuotiaana vapaaehtoisena rintamalle lähteneelle ja urhoollisuusmitalilla palkitulle Giscard d’Estaingille olivat koko maailmansodan aiheuttaneiden entisten verivihollisten suhteiden tiivistäminen elintärkeää Euroopan kannalta. Tilanne oli otollinen, sillä Saksan silloinen liittokansleri Helmut Schmidt oli onneksi samalla aaltopituudella.
Puoluekanta ei ollut esteenä, kun liberaalikeskustalainen ja sosialidemokraatti ystävystyivät yli maan ja puoluerajojen yhteisenä ajatuksena Euroopan tiivistäminen. Niin sai alkunsa Euroopan moottori, Ranskan ja Saksan tiivis yhteistyö, jota Reinin itäpuolella kutsutaan saksalalais-ranskalaiseksi tandemiksi, "Deutsch-französisches Tandem", ja länsipuolella ranskalais-saksalaiseksi pariskunnaksi, "le couple franco-allemand". Poliittisissa piirroksissa pariskunta esiintyy aina nahkahousuisena saksalaisena ja keimailevana ranskattarena.
Loi pohjan eurolle
Terävänä talousasiantuntijana ja tiukkana taloudenhoitajana, joka sai Ranskan budjetin ylijäämäiseksi, Giscard d’Estaing halusi saada myös Euroopan valuuttaheilahtelut kuriin. Hän ideoi ensin Euroopan valuuttakäärmeen ja sai sen perään yhdessä Helmut Schmidtin kanssa aikaiseksi Euroopan valuuttajärjestelmän, EMS:in eli European Monetary System.
Virtuaalivaluutan nimeksi tuli VGE:n ehdottama "ecu". Hän sai myydyksi oudon nimen briteille keksimällä, että se on lyhenne englannin termistä "European currency unit". Tosiasiassa kyseessä oli "écu", gallialaisten vanha raha historian hämäristä. EMS oli siis 20 vuotta myöhemmin toisen ranskalaisen, Jacques Delorsin, johdolla syntyvän Euroopan yhteisvaluutan, euron, pohjana.
Mutta myös jatkuvasti uutisissa pyörivät EU:n huippukokoukset ovat myös Giscard d’Estaingin ideapajasta jo hänen ensimmäiseltä virkavuodeltaan 1974. Siihen asti silloisten EEC-maiden johtajat olivat kokoontuneet epäsäännöllisesti tarpeen vaatiessa. VGE halusi niille samanlaista säännöllisyyttä kuin oli sopimuksin säädetty Saksan ja Ranskan välille, jotta yhteys tiivistyisi.
Pariisissa sinä vuonna pidetyssä huippukokouksessa puhetta johtanut Ranskan uusi presidentti ehdotti, että eurooppalaisista huipputapaamisista tehtäisiin säännöllisiä nimellä "Conseil européen", "European council", joka kokoontuisi säännöllisesti kahdesti vuodessa kesä- ja joulukuussa vuorotellen eri jäsenmaissa. Ehdotukseen suostuttiin, ja nyt nämä asioista päättävät Eurooppa-neuvostot, EU:n huippukokoukset, pyörivät vähintään neljä kertaa vuodessa, mutta useimmiten vielä tiheämmin.
G7:n idea syntyi Helsingissä
Kesällä 1975, kauan ennen Suomen EU-jäsenyyttä, Giscard d’Estaing saapui presidentti Urho Kekkosen kutsumana allekirjoittamaan ETY-sopimuksen. Kaikissa Finlandia-talon valokuvissa VGE istuu Kekkosen vieressä, tapansa mukaan "Finland" ja "France" aakkosjärjestyksessä vierekkäin. Virallisen ohjelman päätyttyä ja vielä päivällisen jälkeen ei Suomen valoisassa kesäyössä kaikkia nukuttanut.
Britannian pääministeri Harold Wilson sai yhtäkkiä päähänsä kutsua vielä viiden suuren läntisen maan johtajat ”yömyssylle” brittisuurlähetystöön Kaivopuistoon. VGE kertoo muistelmissaan, miten mukava ja välitön tämä täysin epävirallinen improvisoitu tapaaminen oli, miten helposti luottamuksellinen keskustelu syntyi tärkeistäkin asioista, kun media ei tiennyt öisestä tapaamisesta tuon taivaallista.
Paluumatkalla Pariisiin tasavallan presidentin lentokoneessa välähti: Tätä sapluunaa piti ehdottomasti jatkaa. Seuraavan vuoden marraskuussa sama kööri vahvistettuna vielä kuudennella osallistujalla eli Japanin pääministerillä saikin oitis kutsun tulla keskustelemaan Rambouillet’n linnan takkatulen ääreen Pariisin liepeille.
Näin syntyi G6 ja sen jälkeen Kanadan vahvistuksella nykyään tunnettu G7. Helsingin alkuperäisestä intiimistä hengestä tässä suuressa mediatapahtumassa ei ole enää mitään jäljellä, mutta G7:n idea syntyi todellakin Helsingissä Giscard d’Estaingin päässä.
Ranskan modernisointi hämmästytti
Giscard d’Estaingillä oli pistämätön taito kommunikoida vakuuttavasti ja ymmärrettävästi jopa niin vaikeasta asiasta kuin Euroopan yhdentyminen. Paras esimerkkini on konkreettinen kokemus, kun haastattelin häntä kolmatta kertaa Suomen ensimmäisten EU-parlamenttivaalien alla, sillä niihin aikoihin VGE oli kuuluisin ja merkittävin meppi.
Kahdella kameralla tehdystä puolen tunnin haastattelusta tehtiin MTV:lle puolen tunnin pisteohjelma, joka oli Pariisissa kokonaan ranskaksi tehty haastattelu, ei yhtään mitään muuta. Silti haastattelusta tuli runsaasti hyvää palautetta, joista eräässä naiskatsoja kysyi: "Miksi kukaan meillä ei ole koskaan aiemmin kertonut EU:sta näin?" Se oli loistava pedagoginen esitys, jollaiseen harva kykenee.
Helena Petäistö haastattelemassa presidentti Giscard d’Estaingia Kalastajatorpalla Helsingissä 1980-luvun lopulla.
Jos Euroopan yhdentyminen sai aivan uutta vauhtia ja perustaa VGE:n ansiosta, niin yhtä hämmästyttävää oli Ranskan modernisointi yhden ainoan presidenttikauden aikana. Nyt ilmastonmuutoksen ansiosta aletaan kaikkialla, jopa Suomessa, herätä rautatieliikenteen tärkeyteen. Giscard d’Estaing polkaisi kauaskantoisen luotijunaverkostoprojektin käyntiin ensimmäisenä Euroopassa jo 1970-luvulla, ja nyt nopeat luotijunayhteydet kattavat koko Ranskan.
Yhtä kauaskantoisia olivat hänen edistämänsä ilmailualan ja avaruusteknologian projektinsa samoin kuin päätös tuottaa suurin osa Ranskan energiasta ydinvoimalla. Hänen ansiostaan minä sain kotiini Minitelin, internetin ranskalaisen version kauan ennen internetiä, kun satuin silloin asumaan yhdessä koekaupungeista, Boulognessa Pariisin rajalla, johon Minitel asennettiin ilmaiseksi kaikkiin kotitalouksiin jo 1970-luvun lopulla.
Miksi ei valittu toiselle kaudelle?
Mutta vielä enemmän kansalaisten elämään vaikuttivat Giscard d’Estaingin yhteiskunnalliset uudistukset. Paitsi että naiset saivat oikeuden avata pankkitilin omin luvin, he saivat myös ilmaiset e-pillerit, ja ennen kaikkea abortti laillistettiin.
Katolisen kirkon ja patavanhoillisten piirien vastustus oli niin rankkaa, että sosiaaliministeri Simone Veil, natsien keskitysleiriltä hengissä selvinnyt vahva nainen ja myöhempi Euroopan parlamentin puhemies, myönsi joutuneensa itkemään, niin julmasti häntä herjattiin.
Myös nuoret saivat entistä paremmin äänensä kuuluville, sillä täysi-ikäisyysraja laskettiin 18 vuoteen. Mutta ennen kaikkea naiset olivat kaikin tavoin lähellä Giscard d’Estaingin sydäntä, sillä hänen ansiostaan perustettiin myös naisten oikeuksien ministeriö, jolle oli todellinen tilaus.
VGE eli itse hyvin tyypillistä ranskalaisen yläluokan elämää. Hänen vaimonsa Anne-Aymone on vanhaa, suoraan Charles X:stä polveutuvaa aatelissukua ja ylhäisaateliston tapaan harras katolinen. Neljästä lapsesta nuorin tytär kuoli kaksi vuotta ennen kuin 94-vuotiaaksi asti elänyt isänsä, joka haudattiin hiljaisin menoin tyttärensä viereen pieneen Authonin kylään, jossa sijaitsee Anne-Aymonen suvun linna. Entisistä rakastajattarista varmaankin suremaan jäi ainakin tunnetuin heistä, elokuvatähti Marlène Jobert.
Kaiken kaikkiaan Giscard d’Estaingin presidenttikauden työ oli mittava niin Ranskassa kuin koko Euroopassa. Mutta miksi ihmeessä näin energistä, älykästä ja aikaansaapaa uuden ajan airuetta ei enää valittu uudelleen toiselle kaudelle? Yksi syistä oli öljykriisi, joka vei hyvältä taloudenpidolta pohjan pois, toi maahan työttömyyttä, ja sai ay-liikkeet hermostumaan.
Saattoi esiintyä jalkapalloasussa tai uimahousuissa
Alkuaikoina uusi presidentti pyrki poistamaan pölykerrosta jäykän presidentinviran harteilta.
Valtionvarainministeriaikoina VGE:llä oli ollut tilaisuus tavata JFK, Yhdysvaltain presidentti John Kennedy, jonka avoimuus, ystävällisyys ja rentous oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen. VGE otti mallia, jatkoi harrastamaansa kävelyä kaupungilla, ajoi toisinaan itse autoa, käytti vähän arkisempia pukuja tumman puvun sijasta ja saattoi esiintyä jopa jalkapalloasussa tai uimahousuissa, minkä hän oli oppinut toiselta jenkkipresidentiltä Gérald Fordilta, kun tämä tuli hänen kutsustaan Martiniquen saarelle, jossa presidentit seurustelivat uima-altaalla.
VGE innovoi menemällä tavallisten kansalaisten päivällisvieraaksi ja kutsumalla kadun roskakuskeja aamiaiselle Élysée-palatsiin. Mutta kun ay-liikkeiden liikehdintä kadulla yltyi hän palasi omaksi itsekseen, etäiseksi ja ylhäiseksi yläluokan mieheksi.
Hän oli kuitenkin saanut tuoduksi niin paljon hyviä uudistuksia kansalaisten elämään, ettei hän itse epäillyt hetkeäkään, etteikö häntä valittaisi uudelleen. Mutta lopulta hänet kaatoivat niin sanotut Bokassan timantit. Satiirilehti Canard Enchainé paljasti hänen ottaneen valtionvarainministerinä vastaan miljoonan frangin arvosta timantteja Keski-Afrikan hirmuhallitsija Bokassalta.
VGE kielsi asian eikä välittänyt hoitaa kriisitiedottamista, vaan antoi suuressa itsevarmuudessaan asian olla, kun siihen aikaan olisi riittänyt, että hän olisi myöntänyt erheensä ja lahjoittanut timantit hyväntekeväisyysjärjestölle. Hänen poliittiset vastustajansa eivät tilaisuutta hukanneet, vaan kävivät liimaamassa timantin kuvia hänen silmiensä päälle vaalijulisteisiin, ja kansa unohti kaiken muun.
Kuka oli suomalainen ensirakkaus?
Mutta entä se nuoruuden suomalainen ensirakkaus? Vuonna 1986 tuli Giscard d’Estaing Helsinkiin keskuskauppakamarin kutsumana puhumaan Finlandia-taloon aiheena Euroopan yhdentyminen, aihe, josta ei Suomessa vielä juuri ääneen puhuttu. Minulle oli järjestetty hänen haastattelunsa puheen jälkeen ennen kuin presidentti siirtyisi keskustelemaan lämpiössä kuhisevan kutsuvierasjoukon kanssa.
Suurena hurmurina tunnetun ex-presidentin kasvot kirkastuivat, kun hän huomasi, että haastattelija oli nainen. Kun vielä vihjasin hänen mahdollisesta tulevaisuudestaan kaavailemassaan Euroopan presidentin virassa, hän pani charminumeronsa päälle ja kertoi viettelevimmällä äänellään, miten hänen ensimmäinen nuoruuden rakkautensa oli ollut kaunis suomalainen urheilijatyttö. Ajattelin, että jos olisin ollut vaikkapa puolalainen, olisi ensirakkauskin taatusti ollut puolalainen.
Muistelmien yllätys
Mutta yllätys oli sitäkin suurempi, kun myöhemmin luin Giscard d’Estaingin muistelmat. Toden totta, siinä hän kertoo, miten talvisodan aikana Paris Match, joka raportoi viikoittain urhean pienen kansan sotimisesta suurta vihollista vastaan, oli pannut kanteen kauniin suomalaisen hiihtäjätytön kuvan. Nuori Valéry oli kiinnittänyt kansikuvan huoneensa seinälle ja elänyt kiihkeän platonisen rakkaussuhteen palvomansa kaunottaren kanssa. Hain ja löysin kannen Ranskan kansalliskirjaston arkistoista enkä ihmetellyt nuoren pojan ihastusta.
Mutta muistelmien muuta Suomi-osuutta ihmettelin sitäkin enemmän. Giscard d’Estaing nimittäin kertoo ylättyneensä Helsingin ETY-kokoukseen tullessaan, kun torilta löytyi runsaasti tuoreita hedelmiä ja vihanneksia ja suomalaiset näyttivät terveiltä ja hyvinvoivilta. Vielä vuonna 1975 Ranskan tasavallan presidentti siis luuli, että Suomi todella sijaitsi rautaesiripun takana ja kuului Varsovan liiton maihin!
Myöhemmin ex-presidentti korjasi tämän Ranskassa yleisesti vallalla olleen tiedon monissa lehtihaastatteluissa ja jopa moitti ranskalaistoimittajia suomettumistermin käyttämisestä. Nähtävästi hirvijahtireissut suomenruotsalaisessa herrasmiesporukassa olivat tehneet tehtävänsä.
Myös Suomen herääminen Euroopan integraatiokehitykselle lienee ollut ainakin osittain VGE:n Finlandia-talon puheen ansiota. Tärkeää myyräntyötä olivat tehneet varsinkin Paavo Lipponen ja Lasse Lehtinen perustamansa euroklubin kautta, mutta julkisesti EY:stä oltiin hiirenhiljaa. Suomen silloista kauppapolitiikkaa ja vapaakauppaneuvotteluja hoitaneen suurlähettiläs Antti Kuosmasen mukaan VGE:n puhe aiheutti Suomessa selvän ilmapiirin muutoksen ja jo pari vuotta pinnan alla kytenyt pöhinä purskahti viimein ilmoille. Merci, Monsieur le Président!