Hellettä piisaa ja aurinko jatkaa paistamistaan Suomessa. Tilanne kuulostaa täydelliseltä niille, jotka rakastavat auringonottoa. Useat ihotaudit uhkaavat kuitenkin auringonottajia.
Ihosairaalan ihotautien erikoislääkäri Carl Kyrklund kertoo MTV Uutiset Livessä, kuinka pitkään jatkunut helle on aiheuttanut iho-ongelmia.
– Jonkin verran on tullut ihmisiä, joilla tukala kuumuus, erityisesti hikoilu, aiheuttaa lisää iho-ongelmia. Esimerkiksi atooppinen ihottuma voi tuntua, että se pahenee hikoilun myötä. Tottakai voi tulla myös ihon palamista.
"Se voi olla merkki pakkomielteisestä auringonottamisesta"
Erityisen pitkät helteet ovat mahdollistaneet runsaan auringonoton Suomessa. Tämän seurauksena ihmisiä on hakeutunut hoitoon auringon aiheuttamien palovammojen vuoksi. Kyrklundin mukaan suurin osa ihmisistä hoitaa palovammojaan kuitenkin kotioloissa.
Milloin auringonottoa voi luonnehtia sitten pakkomielteiseksi?
– Jos on paljon auringossa ja se on säännöllistä ja liiallista. Tai jos on jo voimakas rusketus ja silti tuntuu, että haluaa mennä ottamaan aurinkoa, niin se voi olla merkki pakkomielteisestä auringonottamisesta, Kyrklund selittää.
Lue myös: Sunnuntai oli maailman mittaushistorian kuumin päivä Kaliforniassa – historiallinen lämpöaalto koettelee jopa Kuolemanlaaksoa
Auringolla useita haittavaikutuksia
Auringon haittavaikutukset voivat näkyä iholla jo hyvin nopeasti. Ihon palamiseen liittyvät ongelmat näkyvät iholla välittömästi. Lisäksi maksaläiskät voivat ilmetä iholle hyvin pian liiallisen auringonoton jälkeen.
– Kyllähän aurinko aiheuttaa ryppyjä ja tottakai ihosyöpiä, jotka kehittyvät vasta ajan myötä. Aurinko voi myös laukaista herpeksen, Kyrklund lisää.
Auringonottoa Kyrklund ei suosittele kenellekään. Hänen mukaansa olisi tärkeää välttää keskipäivän aurinkoa ja seurata päivän UV-indeksiä.
– Silloin, kun se on kaikkein korkeimmillaan, ei juuri kannata olla auringossa.
– Jos pystyy olemaan varjossa, niin se on tosi hyvä. Se puolittaa UV-säteiden määrän, Kyrklund ohjeistaa.