Esteettisiin hoitoihin erikoistunut brittilääkäri varoittaa The Sunin haastattelussa tavallisesta virheestä, jonka ihmiset tekevät kevätauringon paistaessa.
Keväinen aurinko houkuttelee ihmisiä ulos, mutta kauan odotetun paisteen sokaisemana säteiden haittavaikutukset iholle saattavat unohtua.
Esteettisiin hoitoihin erikoistunut brittilääkäri Ross Perry pitää keväisten lämpöaaltojen ongelmana sitä, etteivät ihmiset silloin ymmärrä suojata ihoaan samalla tavalla kuin kesäisin.
– Ihmisten pitää muistaa, että huhtikuussa aurinko on yhtä voimakas elokuussakin, Perry sanoo The Sunille.
– Usein vilpoinen tuulenvire harhauttaa ihmisiä, vaikka UV-säteily on aivan yhtä voimakasta ja aiheuttaa aivan yhtä todennäköisesti auringonpolttaman ja muita vaurioita.
On hyvä ottaa huomioon, että Iso-Britannia on Suomea etelämpänä. Iho on syytä suojata auringon ultraviolettisäteilyn määrää kuvaavan UV-indeksin ollessa yli 3. Etelä-Suomessa suojautumistarve alkaa toukokuussa ja päättyy elokuussa.
Jos UV-säteilyltä ei suojaudu, vanhenee iho ennenaikaisesti. Pahimmillaan ihminen sairastuu ihosyöpään.
Videolla kerrotaan, miten ihosyöpä oireilee. Juttu jatkuu videon alla.
2:14
Älä unohda aurinkorasvaa keväälläkään
Yksi suurimmista virheistä, joita ihmiset kevätauringon kanssa tekevät onkin aurinkorasvan käyttämättä jättäminen. Lääkäri Perry suosittelee käyttämään aurinkovoidetta vuoden ympäri.
Aurinkorasvaa tai suojakertoimen sisältävää päivävoidetta kannattaa levittää etenkin kasvoille, joiden iho altistuu auringolle eniten. Suojakertoimen käyttö ehkäisee ryppyjä, pigmenttiläiskiä sekä ihon veltostumista.
Keväällä ja kesällä suojakertoimeksi kannattaa valita SPF 50 etenkin, jos iho on sävyltään vaalea. Aurinkovoide tulisi levittää iholle noin 15 minuuttia ennen paisteeseen menoa. Suojakerrointa tulee lisätä vähintään parin tunnin välein.
Keskipäivän porottavaa aurinkoa kannattaa mieluiten vältellä kokonaan, sillä säteet todennäköisesti läpäisevät aurinkovoiteen antaman suojan. Myös kevätaurinko voi polttaa ihon. Ihon toistuva palaminen suurentaa ihosyöpään sairastumisen riskiä.
On hyvä tiedostaa, ettei iho unohda UV-altistusta vaan säteilyn vaikutukset pysyvät sen muistissa koko ihmisen elinajan. Auringonpaisteelta onkin syytä suojautua myös silloin, kun välitöntä palamisvaaraa ei ole. Runsas säteilylle altistuminen etenkin lapsena ja nuorena voi kostautua vasta vuosia myöhemmin.
Lue myös: Käyttääkö lapsesi lippistä? Laura jakoi varoittavan kuvan kesävaarasta: "Menimme heti ostamaan paremman hatun"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Tavallinen luomi vai ihosyöpää? Alla olevalla videolla kerrotaan, millaisesta muutoksesta ei tarvitse huolestua.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähteet: The Sun, Terveyskirjasto, Ilmatieteen laitos