Helsinki tiukensi linjaustaan yleisötapahtumista sinimustan liikkeen takia: "Vastustusta kohdatessaan liike voi uhriutua"

sinimusta liike
Poliisi keskustelemassa Sinimustan liikkeen henkilöiden kanssa keskustakirjasto Oodissa Helsingissä 6. tammikuuta 2025. Str / Lehtikuva
Julkaistu 07.01.2025 17:28(Päivitetty 07.01.2025 18:06)

MTV UUTISET – STT

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan lukupiirien kieltämiseen on laissa hyvät perusteet. Kaupungin linjaus koskee kaikkia tapahtumia niiden aatemaailmasta riippumatta.

Helsingin kaupungin julkisissa tiloissa on linjattu tiukemmasta yleisötilaisuuksien sääntelystä turvallisuuden takaamiseksi, kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Juha Ahonen kertoo STT:lle. Rasistinen ja fasistinen sinimusta liike järjesti loppiaismaanantaina Helsingin keskustakirjasto Oodissa lukupiirin. Liikkeen pyrkimykset järjestää lukupiirejä eri paikkakunnilla ovat saaneet runsaasti huomiota.

– Tällä hetkellä (Helsingissä) katsotaan, että avoimesti koolle kutsuttavat tapahtumat, kuten lukupiirit, ovat yleisötilaisuuksia ja sitä kautta tilaisuuksien järjestäjien täytyy saada myös kaupungilta lupa tilojen käyttöön, Ahonen sanoo. Linjauksen mukaan tiloilla on oltava myös vastuuhenkilö, jolta lupa pyydetään.

Linjaus tehtiin loppiaisen tapahtumien myötä ja on voimassa tästä eteenpäin. Ahosen mukaan sillä pyritään tilanteen rauhoittamiseen. Tilannetta on käyty tiistaina läpi työntekijöiden ja virkahenkilöiden kanssa.

– Meidän täytyy taata henkilökunnan ja asiakkaiden turvallisuus. Se on ensisijaisen tärkeää, ja sitä varten meidän täytyy tehdä nopeampia toimenpiteitä, Ahonen sanoo.

Maanantaina paikalle kirjastoon saapui myös noin satakunta vastamielenosoittajaa. Sinimusta liike järjesti Oodissa lukupiirin myös viime itsenäisyyspäivänä, jolloin mielenosoittajat keskeyttivät lukupiirin pian sen alettua. Molemmilla kerroilla tilaisuudet on järjestetty ilman erillistä lupaa.

Liike varasi tilan joulukuista lukupiiriä varten Hämeenlinnan kirjastosta, mutta kaupunki perui varauksen. Lukupiirin järjestäminen tammikuussa Tampereen pääkirjasto Metsossa estettiin, koska liike ei ollut ilmoittanut siitä etukäteen.

Liikkeen verkkosivujen mukaan se suunnittelee uutta lukupiiriä ensi kuulle Porvooseen.

Tapahtumien markkinointia tarkastellaan

Ahosen mukaan tarkoitus on turvata mahdollisuus käyttää kaupungin tiloja turvallisesti niiden ensisijaiseen käyttötarkoitukseen.

– Esimerkiksi nämä itsenäisyyspäivän ja loppiaisen tapahtumat Oodissa ovat tuottaneet hyvinkin merkittävää häiriötä kirjastopalvelujen käyttäjille.

Aiemmin tilaisuuden määritelmä on perustunut tilavaraukseen. Julkisissa tiloissa järjestettäviin avoimiin ja pienimuotoisiin tapahtumiin ei ole puututtu. Nyt tapahtumien luonnetta joudutaan tarkastelemaan sen kannalta, miten niitä markkinoidaan, Ahonen sanoo.

Tarkoitus ei ole, että kaupungin työntekijät skannaisivat sosiaalista mediaa yleisötilaisuuksien varalta. Ahosen mukaan linjaus kuitenkin antaa mahdollisuuden puuttua tapahtumiin tai tilaisuuksiin, jotka voivat aiheuttaa vaaraa asiakkaiden tai henkilökunnan turvallisuudelle. Ahosen mukaan kaupunki aikoo tiedottaa uudesta linjauksesta sosiaalisen median kanavissa.

Kaupungin uusi linjaus koskee kaikkia tapahtumia niiden aatemaailmasta riippumatta.

– Kohtelemme kaikkia tilaisuuksia samojen periaatteiden mukaan. Tietysti tilojen haltija keskustelisi näiden toimijoiden kanssa, ei se tavallaan sen kummempaa ole, Ahonen sanoo.

Samalla laajempi kaupungin sisäinen keskustelu avoimien tilojen käyttöperiaatteista jatkuu yhä. Ahosen mukaan keskustelu on avattu ensimmäisen kerran jo itsenäisyyspäivän tapahtumien jälkeen, mutta on yhä suhteellisen alkuvaiheessa.

– Tavoite on saada täsmennettyä yleisempää linjausta ja keskustelua tilankäytön periaatteista kevään aikana, Ahonen sanoo.

"Hyvät perusteet kieltää lukupiirit"

Kokoontumisvapaus ja sananvapaus ovat tärkeitä perusoikeuksia. Mitään perusoikeutta ei saa kuitenkaan käyttää tavalla, joka loukkaa muiden perusoikeuksia, kertoo yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman STT:lle. Hän sanoo, että ihmisarvon kunnioittaminen, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus sisältyvät perustuslakiin, yhdenvertaisuuslakiin ja myös muuhun lainsäädäntöön.

– Kaikilla viranomaisilla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta kuntien toiminnassa. Julkisten tilojen, kuten kirjastojen, tulee olla sellaisia, että jokainen voi sinne mennä ja kokea olonsa turvalliseksi, Stenman sanoo.

Kuntalain mukaan kunnilla on velvollisuus edistää asukkaidensa hyvinvointia, kun taas kirjastolain tavoitteena on edistää väestön yhdenvertaisia mahdollisuuksia muun muassa demokratiaan ja sananvapauteen.

Stenman arvioi, että Helsingin kaupungilla on hyvät perusteet kieltää sinimustan liikkeen lukupiirit kirjastoissa.

– Jos kirjaston seinien sisällä on sellaisia tilanteita, joihin sisältyy lain vastaista syrjintää ja yhdenvertaisuuden loukkauksia, niin kyllä silloin kirjastolla tai kunnalla on hyvä selkänoja lainsäädännössä.

Huomiotaloutta ja uhriutumista

Suomalaiseen fasismiin perehtyneen Tampereen yliopiston yliopistonlehtorin, historiantutkija Marko Tikan mukaan sinimustalla liikkeellä on joitakin historiallisia yhtäläisyyksiä muiden suomalaisten äärioikeistolaisten liikkeiden kanssa. Eduskunnassa 1930-luvulla toiminut Isänmaallinen kansanliike eli IKL oli puolue, joka halusi lakkauttaa muut puolueet ja parlamentaarisen demokratian. Sen nuorisojärjestö oli nimeltään Sinimustat.

Tikan mukaan IKL oli puolueena Lapuan liikkeen perillinen. Lapuan liike oli painostusjärjestö, joka pyrki vaikuttamaan yhteiskuntaan väkivallan keinoin, Tikka kertoo STT:lle.

Sinimustan liikkeen tavoitteena on Tikan mukaan rajoittaa ihmisoikeuksia ja muita oikeuksia, jotka on suojattu perustuslailla.

– Sinimusta liike on aika piskuinen liike, ja se saa monen mielestä ehkä liikaakin huomiota kokoonsa ja painoarvoonsa nähden. Toisaalta voidaan ajatella, että jos liikkeen tavoitteena on yhteiskunnan perinpohjainen muuttaminen, se on tavallaan vallankumousliike.

Enemmän kuin lukupiirien järjestämisaikeet, Tikkaa huolestuttavat lukupiirejä käsittelevien uutisten kommentit. Hänen mukaansa osalla ihmisistä on käsitys, että liikkeen toiminnan hyväksyminen olisi demokratiaa, vaikka liikkeen pyrkimykset, kuten yhteiskuntarauhan järkyttäminen, ovat käytännössä rikollisia.

– Ei ole demokratian asia luoda kasvualustaa tällaiselle ajattelulle ja hyväksyä sitä.

Sinimustan liikkeen lukupiirejä Tikka kuvailee huomiotaloudeksi. Hänen mukaansa tarkoituksena on saada näkyvyyttä erilaisilla tempauksilla ja mainostaa omaa ajattelua.

– Se on pyrkimystä tuoda esiin omaa agendaa. Vastustusta kohdatessaan liike voi uhriutua.

Tuoreimmat aiheesta

Äärioikeisto