Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan on edelleen epävarmaa, päästäänkö koulut aloittamaan lähiopetuksessa. Huoli koskee erityisesti toisen asteen opetusta ja korkeakouluja.
Opetusministeri Li Andersson (vas.) vaati eilen hallitusta ottamaan käyttöön kaikki muut rajoituskeinot ennen koulujen etäopetukseen siirtämistä.
Helsingin kuvataidelukion rehtori Tarja Aro-Kuuskoski kertoo Uutisaamussa odottavansa erittäin jännittynein mielin lukuvuoden alkua.
– Olisi erittäin huojentavaa kuulla, että päästään aloittamaan lähiopetuksessa. Että saataisiin tällainen päätös aikaan, Aro-Kuuskoski sanoo.
– Tieto mahdollisesta etäopetuksen aloittamisesta pitäisi saada viimeistään ensi viikon aikana, jotta opettajat pääsevät valmistautumaan siihen, että opetus onkin erimuotoista kuin mitä oli alun perin ajateltu viime keväänä.
Lue myös: Kommentti: Hallitus, tule takaisin – nyt tarvitaan vaikeita ratkaisuja kipeästi ja ripeästi
Abiturienttivuotensa aloittavat ovat nyt käyneet suuren osan lukiotaipaleestaan korona-aikana.
– Ilmeisesti viime keväänä ylioppilaskirjoitusten tuloksissa ei näkynyt selkeää notkahdusta. Luulen, että heillä koulun alku on ollut suhteellisen normaalia ja he ovat jopa päässeet tanssimaan vanhojen tanssitkin, sanoo Aro-Kuuskoski.
– Enemmän huoli kohdistuu heihin, jotka ovat jo viime vuonna lukion ykkösluokalla opiskelleet paljon etänä, puhumattakaan heistä, jotka aloittaisivat suoraan ensimmäisen lukioluokan etänä.
Lue lisää: Andersson: Etäkoulu on viimeinen vaihtoehto
Kuvataidelukion rehtorin mukaan korona-aikana on nähty, että ne, joilla on hyvät lähtökohdat, pärjäävät tilanteessa kuin tilanteessa.
– Ne, joilla taas on heikommat lähtökohdat, heillä vastaavasti tilanne on heikentynyt entisestään. Tiedämme varsin hyvin, että opiskelukyky ja opiskeluvaje tai -kyvyttömyys korreloivat keskenään. Tavallaan se huono-osaisuus kertyy niille, joilla on huonommat lähtökohdat opiskelukyvyssä ja taustassa muutenkin, Aro-Kuuskoski toteaa.
Helsingin kuvataidelukion rehtori kertoi Uutisaamussa terveisensä myös nuorille aikuisille, jotka ovat viime aikoina lipsuneet niin sanotusta koronakurista. Katso haastattelu kokonaisuudessaan artikkelin yläosassa!