Henkilötarkastuksia ilman rikosepäilyjä – poliisi näkee hyviä puolia sisäministerin ehdotuksessa jengirikollisuuden torjumiseksi

5:56img
Poliisissa sisäministerin ehdotus nähdään myönteisenä: Katso videolta, millä perusteella
Julkaistu 15.09.2023 18:55
Toimittajan kuva

Tiia Palmén

tiia.palmen@mtv.fi

Hallitus aikoo suitsia nuoriso- ja jengirikollisuutta muun muassa kiristämällä tiettyjen rikosten rangaistuksia. Se ei ole kuitenkaan ainoa keino, vaan sisäministeri Mari Rantanen ottaisi rikollisuuden torjunnassa mallia Tanskasta, jossa on saatu aikaiseksi hyviä tuloksia.

– Ruotsissa katsotaan Tanskaa, jossa on ollut hyviä toimenpiteitä jengirikollisuuden torjumiseksi, ja nähdäkseni on saatu aikaan hyviä tuloksia. Meidän kannattaa katsoa sekä Tanskaa että Ruotsia, sisäministeri totesi Huomenta Suomessa. 

Tanskassa on käytössä tehostetun valvonnan malli, jossa tietyissä tilanteissa poliisi voisi tehdä kenelle tahansa ruumiintarkastuksen ilman rikosepäilyä. 

– Ajatuksena on, että tiettyyn rajattuun aikaan tai alueeseen, jossa on havaittu huomattavan paljon rikollisuutta, poliisi voisi silloin tarkistaa ilman rikosepäilyä. Tällä tavalla voitaisiin esimerkiksi hakea pois ampuma- ja teräaseita, Rantanen sanoo.

Lue myös: Ruumiintarkastus kenelle tahansa ilman rikosepäilyä – sisäministeriltä radikaali ehdotus katujengien kitkemiseksi

Poliisi näkee ehdotuksen myönteisenä

Poliisihallituksessa sisäministerin ehdotukseen suhtaudutaan myönteisesti.

– Kyllä poliisin näkökulmasta on tärkeää, että erilaisia toimintatapoja ja toimivaltuuksia tarkastellaan ja mietitään. Meillä on vakavia rikosilmiöitä, kuten tämä nuorisoväkivalta ja katujengirikollisuuden kasvu, joten on hyvä, että mietitään erilaisia keinoja ja toimenpiteitä, millä tätä pystytään torjumaan, rikosylitarkastaja Vesa Pihajoki Poliisihallituksesta sanoo MTV Uutisille.

Jotta henkilötarkastuksia voitaisiin tehdä ilman rikosepäilyä, lakia pitäisi muuttaa. Nykyisellään laki ei mahdollista tällaista toimintaa poliisille.

Poliisihallituksessa uskotaan, että uudella toimintavalla voisi olla ennaltaehkäisevä vaikutus ja esimerkiksi nuoret eivät kantaisi yhtä usein teräasetta mukanaan kuin nykyään.

– Selvä trendi on ollut se, että nuoriltakin löydetään entistä enemmän teräaseita hallusta. Poliisin näkökulmasta on aina parempi mitä enemmän näitä välineitä saadaan pois, sen parempi katujen turvallisuus on.

– Kuten tiedetään, että jos niitä välineitä tuolla kannetaan mukana, kynnys niiden käyttämiseen myöskin madaltuu, kun ne ovat saatavilla, Pihajoki sanoo.

Lue myös: Poliisilla uusi erikoisryhmä: Tutkinnassa noin 20 katujengeihin liittyvää huume- ja väkivaltarikosjuttua

Kaksi porukkaa uhitteli koulun pihalla, sitten ammuttiin laukauksia – kolmea epäillään tapon yrityksestä Turussa

Asianajajat tyrmäävät hallituksen suunnitelman alaikäisten rangaistusten koventamisesta – nämä ovat ongelmana

Nuorten tekemien epäiltyjen ryöstöjen ja pahoinpitelyjen kasvuprosentti päätähuimaava – ulkomaalaistaustaisten nuorten rikostaso suomalaisia korkeampi

Sisäministeriön selvitys: Poliisin tiedustelu tarvitsee uusia keinoja jengirikollisuuden torjuntaan

Tuoreimmat aiheesta

Väkivaltarikokset