Torstaina 31. elokuuta vietettiin kansainvälistä huumeiden yliannostuskuolemien ehkäisyn päivää.
Huumekuolemat Suomessa ovat lisääntyneet koko 2000-luvun ajan. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 huumausaineisiin kuoli 287 henkilöä, mikä on 29 enemmän kuin edellisenä vuonna.
Suomessa kuolee huumeisiin väkilukuun suhteutettuna eniten alle 25-vuotiaita kaikista Euroopan maista.
Kaukana ei ollut, että Henri Grönholmista olisi tullut yksi huumeisiin kuolleista.
Nykyisin 38-vuotiaan vantaalaisen Grönholmin huumeidenkäyttö alkoi nuorena hasiksen polttamisella. Diagnosoimaton adhd vaikutti siihen, ettei koulu sujunut.
Pikkuhiljaa mukaan tulivat kovemmat aineet, myös suonensisäiset huumeet.
– Se johti vakavaan huumeriippuvuuteen.
Heikkojen elämäntilanteiden seurauksena ongelmat syvenivät, ja aineiden ja alkoholin käyttömäärät lisääntyivät.
– Sitä myöten oltiin sitten syvissä vesissä.
Kuolema kävi lähellä
Kun huumeet ottavat vallan, ei itsestään enää jaksa välittää. Grönholm koki useita yliannostuksia käyttäessään huumeita.
Eräällä kerralla Grönholm sekakäytti alkoholia, amfetamiinia, bentsodiatsepiineja ja Subutexia eli buprenorfiinia pitkän valvomisen päälle.
– Meni tajunta ja kaaduin selälleni ja kyynärpäät osuivat maahan. Se reissu päättyi poliisien säilöntätiloihin, vaikka olisin ehkä ollut terveydenhoidon tarpeessa. Mutta niin se menee. Oma identiteetti on sellainen, että antaa kuvan, että on ongelmallinen, vaikka on avun tarpeessa.
Grönholm kertoo myös saaneensa epileptisiä viinakramppikohtauksia ja kaatuneensa junaradalle. Kertoja ja tapoja, joilla elämä olisi voinut päättyä, on ollut useita.
Kuinka lähellä kuolemaa olet käynyt?
– Hyvin lähellä.
Kuunteluapua ja hoitoon ohjaamista
Irti huumeista ry:n ja Kukunori ry:n hankkeessa jalkautuvaa päihdetyötä nykyisin tekevänä "huudikoutsina" Grönholm on todistanut tilannetta, jossa päihdesairasta henkilöä ei otettu ambulanssin kyytiin, vaikka tämä ei pystynyt liikkumaan.
– Sanoivat, etteivät ole taksi.
Huudikoutsit auttavat huumeidenkäyttäjiä avun piiriin, ja tarvittaessa jopa vievät heitä sinne. Lisäksi tärkeä osa työtä on ihmisten kuunteleminen.
– Monella on sydämen päällä paljon asioita, ja me olemme kuulevana korvana, että niitä pääsee purkamaan. Se toimii myös ehkäisevänä elementtinä, ettei ne sitten kaduilla purkautuisi aggressiona.
Valoisa tulevaisuus
Grönholm pääsi hoitoon vuonna 2019. Sen jälkeen tuli pari retkahdusta, mutta nyt hän on ollut kuivilla 14 kuukautta.
Elämä hymyilee. Grönholm saa apua vertaistukiryhmistä.
– Todella hyvältä tuntuu. Tykkään lenkkeillä ja syödä terveellisesti. Ajattelen, että kun elämäntyyli on ollut niin turmeleva, niin tehdään päinvastoin ja kiinnitetään kunnolla huomiota hyvinvointiin ja toipumiseen.
– Olen saanut yhteyden takaisin itseeni.
Grönholm opiskelee päihde- ja mielenterveystyön ammattitutkintoa. Tulevaisuudentavoitteena on sosionomiksi opiskelu. Luottoa tulevaan löytyy.
– Erittäin valoisalta näyttää. Oikea on tie tässä elämässä. Olen mukana yhteiskunnassa ja koen osallisuutta.