Pitäisikö Suomessa luopua huumeidenkäytön rangaistavuudesta? Huumekoukusta selvinnyttä Pauliina Gärdingia poliisin antamat sakot eivät hetkauttaneet. Katkaisuhoidosta hän lähti kesken kaiken kotiin, mutta sai lopulta ongelmansa selätetyksi.
Piinaavat kivut alkoivat jo nuoruusvuosina. Kiero selkäranka taivutti lantiota niin, että oikea olkapää asettui merkittävästä edemmäs kuin vasen. Lopputuloksena oli elämää ympärivuorokautisesti varjostava, alaselkään painottuva hermosärky.
Sen takia kempeleläisestä Pauliina Gärdingistä, 33, tuli nuorena aikuisena huumeidenkäyttäjä.
Hän turhautui jatkuvaan kipuun ja tuloksettomiin hoitomuotoihin. Burana vaihtui Subutexiin. Kivun kaikkoamista lukuun ottamatta siitä ei seurannut nuorelle naiselle mitään hyvää.
Lue myös: Huumeiden ongelmakäyttäjien määrä moninkertaistunut – professori ehdottaa, että Suomi luopuisi käytön rangaistavuudesta: "Hoitoon huomenna eikä kolmen viikon päästä"
Gärdingin huumehuuruinen elämä jäi taakse noin kahdeksan vuotta sitten, mutta monella muulla tilanne on toinen. Huumausainerikosten ja huumeriippuvaisten määrä on Suomessa merkittävässä kasvussa.
Viime aikojen päihdepoliittisessa keskustelussa onkin pohdittu, pitäisikö huumeidenkäytön rangaistavuudesta Suomessa luopua. Lain lievennysehdotukset voivat särähtää monen korvaan, mutta näkemystä puoltaa muun muassa maan tunnetuin päihdelääkäri, Helsingin yliopiston päihdelääketieteen työelämäprofessori ja A-klinikan johtavana ylilääkäri Kaarlo Simojoki.
Huumekoukusta irti päässyt Gärding ymmärtää, miksi huumeongelmat on helppo vierittää yksilön niskaan: Itsepähän olet huumeesi hankkinut ja riippuvuutesi aiheuttanut.
Nyt hän kertoo, miksi asiaa ei kannattaisi tulkita niin yksioikoisesti.
Lue myös: Miksi huumebisnes vei "hyvän perheen pojan" mennessään? Näin paikalliset kuvailevat Niko Ranta-ahon elämää Espanjassa: "Hänellä näytti olevan kaikki"
"Siitä homma hiljalleen levisi"
Ensimmäiset huumekokeilunsa Gärding teki yläasteikäisenä. Vuosien kuluessa harmittomalta tuntunut hauskanpito johti lohduttomaan elämäntilanteeseen. Vähän päälle parikymppisenä hän ymmärsi olevansa ongelmakäyttäjä.
Ensin hän mieltyi selkäkivut vievään ja hyvänolon tuovaan Subutextiin, joka on opioidiriippuvaisille tarkoitettu korvaushoitolääke.
Subutexin vaikuttava aine buprenorfiini sai sivuluisuun ajatuneen elämän tuntumaan valheellisen auvoisalta.
– Siitä homma hiljalleen levisi. Mukaan tulivat amfetamiini ja kaikki muu. Jossakin vaiheessa meno oli aika hurjaakin. Tuo aika on muistikuvissani erittäin surullista.
Lue myös: Rikosoikeuden professori ihmettelee suomalaista huumepolitiikkaa: "Meillä ei oikein ole ollut rohkeutta katsoa näitä asioita silmästä silmään"
Asioita ei varsinaisesti helpottanut, että Gärding oli myös pienen lapsen äiti.
Hän ymmärsi, ettei voisi enää huolehtia jälkikasvustaan. Lapsi muutti isänsä luokse, eikä aineidenkäyttöä pidätellyt mikään.
Välillä kaveriporukka hankki netistä muuntohuumeita, kuten etyylifenidaattia ja mdvp:tä. Gärdingille ne olivat viimeinen niitti.
– Muuntohuumeet ovat vieneet monelta ihmiseltä mielenterveyden. Itse olin tuossa vaiheessa niin pohjalla, ettei apua edes jaksanut hakea. Siinä tilassa tavallaan vain odottaa, että joku ottaisi yhteyttä ja auttaisi sinut hoitoon.
Lopulta Gärding myi asunnostaan huonekaluja, jotta saisi rahat katukaupassa 120 euroa maksaneeseen Subutex-tablettiin.
Kaikki rahat menivät huumeisiin. Vuokranmaksut jäivät rästiin, asunto meni alta.
Gärding vietti aikaa kavereiden nurkissa tai siellä, mistä yöpaikan sattui kulloinkin saamaan. Vanhemmat pitivät oven auki tyttärelleen. Heiltä hän sai tukea ja turvaa, mutta ei rahaa huumeisiin.
Lisää aiheesta: Huumeidenkäyttö julkisilla paikoilla on noussut kuumaksi perunaksi Oodin puukotuksten jälkeen – poliisi rauhoittelee: "Ongelma ei ole räjähtänyt käsiin"
Huolena hoitoonpääsy
Alkuvuodesta 2012 nuori nainen oli siinä pisteessä, ettei hän kyennyt juuri mihinkään ilman Subutexin tuomaa hyvänolontunnetta. Vieroitusoireet painoivat hänet toimintakyvyttömänä sängynpohjalle.
Elämänhallinta oli mennyttä. Eniten Gärding kaipasi kiinteää hoitosuhdetta sosiaali- ja mielenterveysalan ammattilaisen kanssa. Kun hän viimein haki apua kotikaupunkinsa sosiaali- ja mielenterveyspalveluista, katkaisuhoitoon pääsy kesti vielä kuukausia.
MTV:n taannoisessa haastattelussa poliisitarkastaja Teemu Saukoniemi esitti huolensa siitä, pääsevätkö käyttäjät riittävissä määrin asianmukaiseen hoitoon. Hänen mielestään hoitoon tarvittaisiin enemmän voimavaroja. Saman huolen jakaa päihdelääkäri Simojoki.
– Kyllä se hoitoon pääsy on haastavaa Suomessa. Päätöksentekoa pitäisi yksinkertaa niin, että kun ihminen tulee, suunnilleen samantien voidaan todeta, että huomenna tai ylihuomenna pääset hoitoon eikä vasta kolmen viikon päästä, Simojoki sanoo MTV:n haastattelussa.
Lue myös: Huumeiden katuhinnat nousseet koronakriisin takia, aineiden saatavuus kuitenkin vielä lähes ennallaan – nuoresta asti huumeita käyttänyt Roni: "En pärjää ilman opiaatteja"
Gärding sanoo kokemukseensa nojaten, että jo pelkkä tieto nopeasta hoitoonpäsystä olisi merkittävä psykologinen apu monelle huumeongelmaiselle.
– Jos olisin itse saanut tietää, että saan apua vaikkapa jo kahdessa viikossa, olisin todennäköisesti yrittänyt himmailla omaa aineidenkäyttöäni jo ennakkoon.
Gärding pääsi Järvenpäähän päihdesairaalan katkaisuhoitoon hieman ennen juhannusta 2011. Sitä ennen hänen piti käydä lukuisissa huumeseuloissa, joista sosiaaliviranomaiset halusivat varmentaa opiaattiriippuvuuden.
– Viiden kuukauden odotuksen aikana käyttäjä voi saada itsensä aivan hirveään kuntoon. Olin itse ollut aiemmin pyöreä, mutta katkaisuhoidon alkaessa aivan luuta ja nahkaa. Ja kokemuksesta voin sanoa, että kun huumeidenkäyttäjä viimein haluaa apua, hän todella tarvitsee sitä.
Lue myös: Päihdelääkäri tyrmää alkoholin totaalisen myyntikiellon – voisi pahimmillaan kuormittaa sairaaloita: "Saattaa liittyä vaarallisia komplikaatioita"
Hälyttävät kasvulukemat
Huumeiden ongelmakäyttö on lisääntynyt Suomessa vuosikymmenen aikana niin paljon, että muutospaine päihdepalvelujen tarpeelle kasvaa kovemmaksi koko ajan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen maaliskuussa julkaisemien tietojen mukaan Suomessa on amfetamiineja ja opioideja ongelmallisesti käyttävien 15–24-vuotiaiden sukupolvi, joka on suurempi kuin koskaan aikaisemmin.
Kolme vuotta sitten Suomessa arvioitiin olevan jopa yli 44 000 amfetamiinien ja opioidien ongelmakäyttäjää. Vuonna 2012 ongelmakäyttäjiä arvioitiin olleen noin 18 400–30 200. Suora verrannollisuus lukujen välillä on kuitenkin hankalaa tutkimusten osittaisten eroavaisuuksien vuoksi, THL kertoo.
Osaltaan Suomessa käytyyn keskusteluun on vaikuttanut Norjassa suunnitteilla oleva lakiremontti, jonka tavoitteena on lopettaa huumeiden käyttäjien rankaiseminen.
Lääkäri Simojoen mukaan keskeisenä ajatuksena muutoksessa on, että huumeidenkäyttäjä on hoitoa eikä rangaistusta tarvitseva henkilö. Suomen hoitojärjestelmä vaatisi uudistusta ennen Norjan malliin ryhtymistä. Lääkärin mukaan rangaistavuuden poisto ei ole järkevää, jos ihmiselle ei voida tarjota kunnollista mahdollisuutta elämän suunnanmuutokseen.
Lue myös: Norjassa taistellaan huumeidenkäyttöä vastaan ilmaisella heroiinilla – professori kertoo, miksi se ei täällä kannata: “Missään ei käytetä näin yksinomaisesti kuin Suomessa”
Gärdingillä on asiasta omakohtaista kokemusta. Kun poliisi teki kotietsinnän hänen silloisen poikaystävänsä kotiin, Gärding sai sakot huumausaineen käyttörikoksesta. Kuudenkympin sakkolappu ei paljoa hetkauttanut.
– Valitettavasti poliisin antama sakko käyttörikoksesta ei lopeta kenenkään huumeidenkäyttöä. Toki esimerkiksi huumeratista kiinnijääminen on vähän eri asia. Joka tapauksessa sakkojen sijaan ihmiset tarvitsevat tietoa ja hoitoa.
Kuivilla pysymisen keskeisin keino on Gärdingin mielestä keskusteluapu, jossa menneitä kokemuksia pääsee purkamaan ja tulevaisuutta suunnittelemaan.
Pitkäjänteisyyttä vaativa päätös vaatii tuekseen pitkää hoitosuhdetta, hän ajattelee.
Lue myös: Lääkäri pelkää heroiinin uutta nousua – käyttöä havaittu nuorilla, ja se voi tietää yliannostuskuolemien aaltoa
Viimeiset huumeostokset
Gärding jätti neliviikkoiseksi tarkoitetun katkaisuhoidon päihdesairaalassa kesken, koska koki suljettujen ovien takana elämisen liian ahdistavana heti hoidon alkuvaiheessa. Kotiin palattuaan hän teki omat ratkaisunsa. Hän hankki ja käytti subutexiä viimeisen kerran.
– Päätöksen pitämisessä auttoivat vanhat, oikeat ystävät, joiden luona sain olla vaikeina aikoina. He eivät päästäneet minua lähtemään ostamaan huumeita. Eli vaikka en jäänytkään katkaisuhoitoon, lopputulos oli mitä pitikin.
Lue myös: Kolme Subutex-liigan miestä sai kovat tuomiot – yksi kätki varoja ostamalla lapsilleen hulppeita ajoneuvoja ja piilottamalla tuhansia kissan hiekkalaatikon alle
Myöhemmin Gärding sai selkäkipujensa hoitoon opiaatteja sisältävän kipulaastarin. Hoitomuoto arvellutti häntä aluksi, mutta sen voimalla hän on jälleen pystynyt käymään töissä ja huolehtimaan lapsestaan.
Kun opiaatteihin pohjautuvaa hoitomuotoa alettiin kolmen ja puolen vuoden jälkeen purkamaan, Gärding pelkäsi retkahtavansa uudestaan huumeisiin. Nyt hän on elänyt noin kuukauden ajan ilman kipulaastaria, hyvällä menestyksellä. Kipua hoidetaan lievemmällä lääkityksellä ja fysioterapialla.
Vääriä diagnooseja ja mielenterveysongelmia
Gärding on halunnut kääntää omat vaikeat vuotensa hyödyksi. Hän osallistui yhteisöllistä vertaistoimintaa huumeidenkäyttäjille tarjoavan Verton kokemusasiantuntijakoulutukseen, josta hän valmistuu kesäkuussa.
Ensimmäinen puhujakeikka on jo kalenterissa. Hän käy kertomassa huumeongelmansa seurauksista perhekodissa, jossa itse asui nuorena. Kokemusasiantuntijana hän toivoo voivansa vaikuttaa myös viranomaisten ymmärrykseen ja laajentaa sitä.
Gärding huomauttaa, että monen päihdehistoria voi alkaa esimerkiksi väärin hoidetuista tai todentamattomista mielenterveysongelmista. Näin kävi myös hänelle itselleen.
– Itse sain adhd-diagnoosin vasta aikuisiällä. Se on tuonut vastauksia moniin kysymyksiin. Adhd on todennäköisesti laskenut omaa arvostelukykyäni ja lisännyt kokeilunhaluani huumeisiin, Gärding sanoo.
– Liian usein törmään edelleenkin siihen näkemykseen, ettei narkomaani ole ihminen.