Heta, 28, kertoo, miten koronavirus näkyy vauva-arjessa – tyttären ristiäisiä uhkaa peruuntuminen: "Tuntuisi surulliselta juhlia tällaista iloista tapahtumaa…"

1:15img
Suojaudu tartunnoilta hyvällä käsihygienialla. Katso videolta ohjeet käsien pesemiseen.
Julkaistu 14.03.2020 08:24

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Tuoreen äidin huoli koronaviruksesta on lisääntynyt viime päivinä. Käsihygieniasta on pikkuvauvaperheessä huolehdittu jo aiemmin.

Tammikuun alussa Heta Karjalainen, 28, synnytti esikoisensa, täydellisen tyttövauvan. Samaan aikaan, kun kolmihenkiseksi kasvanut perhe iloitsi uudesta jäsenestään, mediaan alkoivat levitä huolestuneet uutiset Kiinassa leviävästä mysteeriviruksesta. Tartuntatauti paljastui myöhemmin uudeksi koronavirukseksi, COVID-19:ksi.

Parissa kuukaudessa koronavirus on levinnyt ympäri maailman. Tartuntoja on maailmanlaajuisesti jo yli 128 000 ja koronavirukseen kuolleita 4720. Keskiviikkona Maailman terveysjärjestö WHO julisti koronavirusepidemian pandemiaksi eli maailmanlaajuisesti levinneeksi epidemiaksi. Suomessa tartuntoja on tätä kirjoittaessa jo toistasataa. Suurin osa sairastuneista on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelta.

– Alkuun en oikein osannut huolestua, mutta viime päivinä huoli on selvästi lisääntynyt. Tähän on tietysti vaikuttanut uutisoinnin lisääntynyt määrä ja se, että esimerkiksi karanteenitapauksia on alkanut liipata jo lähempänä omaa lähipiiriä, pääkaupunkiseudulla asuva Heta sanoo.

Eniten tuoretta äitiä pelottaa pienen tyttärensä puolesta.

Ensisijaisesti pisaratartuntana leviävä koronavirus on erityisen vaarallinen vanhuksille ja perussairaille. Tauti näyttäisi iskevän lapsiin verrattain harvoin, ja myös oireet näyttävät olevan lapsilla lievempiä. Heta tiedostaa tämän, mutta ei halua ottaa turhia riskejä.

Heta kysyi vastikään neuvolasta ohjeita koronatartunnan välttämiseen pikkuvauvaperheessä. Ainoat ohjeet olivat muistaa hyvä käsihygienia ja välttää massatapahtumia.

Lue myös: Pitääkö raskaana olevan pelätä koronaa? Lääkäri korostaa yhtä asiaa ylitse muiden: "Soitto on erittäin tärkeää"

Käsihygieniasta huolehdittu jo aiemmin

89911107_520534818660029_2086297840253927424_n (1)

Heta sanoo, että vauvaperheessä käsihygienia on tärkeää muutenkin. Kuva: Jeremy Kyejo.

Jo neuvolakäyntiä aiemmin koronavirus oli saanut Hetan perheen kiinnittämään tavallista enemmän huomiota hyvään käsihygieniaan. Tuore äiti tosin huomauttaa, että vauvaperheessä käsihygienia on jo muutenkin tärkeää ja sen vuoksi tehokasta. Käsidesi löytyy heti ovensuulta kotoa ja kulkee mukana hoitolaukussa.

Ulkona vanhemmat liikkuvat parikuukautisen tytön kanssa niin, ettei pieni lapsi altistu muiden pärskeille.

– Vauvamme kulkee vaunukopassa aina vaunuverhon takana hyvin suojassa, ja muutenkaan emme antaisi tuntemattomien lasta kosketella, Heta kertoo.

Hetan puoliso käy edelleen normaalisti töissä. Vielä eiliseen asti perhe kulki julkisilla liikennevälineillä, mutta nyt liikkumismuoto on alkanut mietityttää.

– Voi olla, että nuokin jäävät nyt tauolle.

Lue myös: Miten koronavirus tarttuu ja miten sitä vastaan voi suojautua? Nämä asiat jokaisen täytyy tietää koronasta!

Ristiäiset uhan alla

Vielä Hetan perhe ei ole ryhtynyt perumaan tapaamisia. Reilun viikon päässä häämöttävät ristiäiset kuitenkin askarruttavat. Niihin osallistuvat esimerkiksi Hetan jo iäkkäät isovanhemmat.

Heta ei usko, että kukaan kutsuvieraista tulisi ristiäisiin kipeänä tai karanteenikehotuksen alla.

– Mutta ainahan sitä ei itse voi tietää, vaikka jo tartuntaa kantaisi. Tuntuisi kuitenkin surulliselta juhlia tällaista iloista tapahtumaa ilman, että pienokaisen isoisovanhemmat olisivat paikalla. Kutsuttuihin kuuluu myös muita riskiryhmäläisiä.

89815887_1106799339680383_8521908593568514048_n

Tytön ristiäiset saatetaan joutua siirtämään tai perumaan. Kuva: Jeremy Kyejo.

Nyt perheessä mietitään mahdollisuutta ristiäisten perumiseen tai siirtämiseen. Voi olla, että vaikka juhlat päätettäisiin järjestää, suunnitelma ei toteutuisi.

– Kanssaäideiltä olen kuullut, että jotkut papit ovat peruneet tulonsa tulevien viikkojen ristiäisiin, Heta kertoo.

Tuore äiti yrittää pysyä rauhallisena

Huoli koronaviruksesta on saanut Hetan kuuntelemaan herkemmällä korvalla aivastuksia ja köhää. Hän kuitenkin yrittää pysyä rauhallisena ja välttää turhaa panikointia.

Jos joku perheenjäsenistä sairastuisi, kaikki kolme pitäytyisivät kotona. Mikäli sairastunut olisi jompikumpi vanhemmista, tämä varmaan nukkuisi yksin omassa huoneessaan, jotta koronan leviämisen riski olisi mahdollisimman pieni.

Tämänhetkisten ohjeiden valossa Heta ei myöskään lopettaisi imettämistä. Koronatartunnan ei ole huomattu leviävän äidistä vauvaan äidinmaidon kautta. Jos ohjeistus muuttuisi ja imetystä suositeltaisiin välttämään, pumppaisi Heta maitoa vauvan tarpeiden mukaan.

Hamstraustarve ei ole vielä iskenyt

89918798_2521005971547777_5518564518982057984_n

Pikkuneiti ei vielä vessapaperia tarvitse. Vaippavarastot riittävät pariksi viikoksi. Kuva: Jeremy Kyejo.

Koronaviruksen yhteydessä ei voi olla puhumatta hamstrauksesta. Kauppojen hyllyiltä ovat kadonneet säilykkeet, pastat ja vessapaperit. Heta sanoo perheensä heränneen hamstraushysteriaan myöhässä.

– Emme ole toistaiseksi haalineet mitään erikoista varalle, parin päivän ruokatarpeet meiltä löytyy jääkaapista aina, Heta sanoo.

Myös kuivaruokakaapista ja pakastimesta löytyy sen verran ruokaa, että perhe tuskin nääntyy nälkään, jos ei kauppaan pääse viikkoonkaan lähtemään.

Vauva ei tarvitse vielä vessapaperia. Hänelle on jo entuudestaan hankittu vaippatarpeita useamman viikon ajaksi.

Lue myös: Lopeta turha hamstraaminen ruokakaupassa! Martat listaavat: Näitä ruokia kaupasta kannattaa nyt oikeasti ostaa kotivaraksi

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus