Hiihtoliitossa historiallinen muutos – "Emme voi jatkaa kaikkea samalla tavalla"

138272215
Sirpa Korkatti on Suomen hiihtoliiton ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja.Lehtikuva
Julkaistu 23.03.2024 22:13

MTV URHEILU – STT

Suomen hiihtoliittoa on aikojen saatossa johtanut 17 miestä. Jyväskylässä kokoontunut liittovaltuuston kokous teki lauantaina historiallisen valinnan, kun puheenjohtajan tehtävään valittiin Sirpa Korkatti.

– Se (ensimmäinen nainen puheenjohtajana) ei ole varmaan se kärki, millä tähän on tultu, mutta kyllähän sekin lämmittää mieltä, Korkatti totesi maratonkokouksen päätyttyä.

Yli kolme ja puoli tuntia kestänyt kokous päätyi lopulta sangen selkeään valintaan, sillä Korkatti sai yli kaksinkertaisen äänimäärän Jari Piiraiseen verrattuna. Äänestys päättyi Korkatin eduksi 27–12. Yksi äänesti tyhjää.

Piirainen on liiton entinen toimitusjohtaja, Korkatti Eerikkilän urheiluopiston johtajia.

– Tieto siitä, että selvä enemmistö liittovaltuutetuista oli minun takanani, on tärkeä jatkon kannalta, Korkatti sanoi.

LUE MYÖS: Perttu Hyvärinen: "Iso yllätys" – takana puhuttiin koodikieltä

Liiton vaikea taloustilanne puhututti kovasti kokousedustajia, ja uutta puheenjohtajaa odottavatkin painavat haasteet. Liitto teki viime tilikaudella lähes kahden miljoonan euron tappion, kun mukaan lasketaan liiton markkinointiyhtiön Nordic Ski Finland Oy:n tappiot.

– Olen tiennyt tilanteen haastavuuden, koska olen ollut johtokunnan jäsenenä, Korkatti totesi.

Korkatti kertoi käyneensä kymmeniä keskusteluja ihmisten kanssa, ja niistä on tullut usko, että liitto voi selvitä vaikeasta tilanteesta.

– Halusin ottaa vastuuta tässä asiassa, Korkatti sanoi.

Korkatti korostaa lajiväen osaamista

Korkatti muisteli, kuinka hän kuusivuotiaana hiihteli talon ympäri ja päätti, että hänestä tulee uusi Helena Takalo. Nyt on edessä savotta, jossa saa sivakoida aika moneen paikkaan ja hankkia liitolle tuloja. Korkatti heitti haasteen koko hiihtoyhteisölle taloustalkoista.

– Miten kiinnostava kumppani me olemme, ja miten me lajista puhumme, uusi puheenjohtaja korosti.

Hänen mukaansa edessä on vahvaa priorisointityötä tulevan johtokunnan kanssa.

– Emme voi jatkaa kaikkea samalla tavalla kuin ennen, Korkatti korosti.

Korkatti haluaa tuoda raharesurssien rinnalle toisen osa-alueen, osaamisen.

– Mielestäni meillä on hyvät osaamisresurssit ja henkilöresurssit. Meillä on lajeissamme ihan huippuosaamista: päävalmennuksessa, valmennustiimissä, olosuhdetyössä ja lajin kehitystyössä. Näistä puhuminen jää aika vähälle.

– Totta kai talousresurssi vaikuttaa siihen, että meidän pitää miettiä, minkä kokoisella joukkueella me voimme lähteä jonnekin tai mihin osallistumme.

LUE MYÖS: Therese Johaug löi muille luut kurkkuun – Jari Isometsä hämmästelee norjalaisten puheita: "Vastaavia maailmassa ei vain ole"

Urheilijoiden leiritys on ollut kauden mittaan kovasti keskiössä. Korkatti heittää asiaan oman näkökulmansa.

– Oikeastaan olennaisempaa kuin se, onko meillä leiritystä vai ei, on se, missä leiritystä järjestetään.

Kokouksen keskustelu ei ollut vaikeasta tilanteesta huolimatta repivää.

– Maltillinen keskustelu viesti siitä, että me olemme kaikki saman asian takana, Korkatti sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto