Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi pitää STT:n vastaavan päätoimittajan Minna Holopaisen kritiikkiä Viestikoekeskus-asiassa osin mustavalkoisena.
– Valittu puolustusstrategia on ollut poikkeuksellinen. Tämän arvioiminen myöhemmin Holopaisen puolelta perustuu siihen, mitä nykyisin tiedetään. Lopputuloksesta käsin on mahdollista katsoa tilannetta mustavalkoisesti, Niemi sanoo STT:lle.
Niemi sanoo olevansa Holopaisen kanssa samaa mieltä siitä, että vastaava päätoimittaja vastaa lehden julkaisuista ja sanoo, että tämän Twitterissä kuvaama malli on myös Helsingin Sanomien toimintamalli.
Hän kuitenkin vetoaa siihen, että Viestikoekeskus-tutkinnassa esimerkiksi lehden toimittajan kotiin on tehty kotietsintä ja tältä on takavarikoitu työvälineitä.
– Meillä ei ole ollut mitään näkyvyyttä, miten näitä on esitutkinnassa hyödynnetty.
STT:n Holopainen arvosteli Niemeä tänään muun muassa siitä, ettei tämä ole poliisikuulusteluissa vastannut kysymyksiin ja ole oikeudessa vastaamassa alaistensa rinnalla.
Kolmelle lehden toimittajalle vaaditaan ehdollisia vankeusrangaistuksia HS:n joulukuussa 2017 julkaiseman jutun ja julkaistavaksi aiotun juttusarjan takia. Syyttäjän mukaan ne sisälsivät sotilastiedustelua koskevaa, salassa pidettävää tietoa.
Niemi oli esitutkinnassa epäiltynä rikoksesta, mutta ei saanut syytettä. Syyttäjä ei löytänyt näyttöä siitä, että Niemi olisi tiennyt artikkelista ennen sen julkaisua. Sittemmin puolustuksen todistaja on kertonut, että Niemi oli tiennyt artikkelista ennakkoon.
"Ei ole luistettu vastuusta"
Niemi sanoo vaienneensa kuulusteluissa, koska hänen mukaansa rikosepäily olisi voitu ulottaa huomattavasti suurempaan joukkoon, jos päätöksentekoa olisi avattu enemmän.
– On ollut riski, että mitä sanonkaan siellä olisi voinut johtaa ennakoimattomiin seurauksiin. Toinen syy vaikenemiseen on ollut lähdesuoja.
Niemi sanoo tuoneensa kuitenkin esille sen, että lain mukaan hän vastaavana päätoimittajana päättää lehden sisällöstä.
– Jos tulisi sellainen vaikutelma, ettei vastuuta ole kannettu, niin kyllä minulla on ollut vastuu koko toimituksesta ja näistä ketjuista.
Niemi ei kommentoi, onko hän myös käytännössä vastannut Viestikoekeskus-uutisoinnista.
– Lähtökohtaisesti tämä julkaisu on noudattanut toimituksellisia prosesseja, joista viime kädessä vastaa toimituksen johto ja vastaava päätoimittaja.
– Kun oikeudenkäynti alkaa, niin tulee lisävaloa varmaan näihinkin asioihin.
Puolustuksen todistaja HS:n entinen toimituspäällikkö Erja Yläjärvi kertoi aiemmin tässä kuussa poliisin lisätutkinnassa, että Niemi on tiennyt 16. joulukuuta julkaistusta artikkelista vähintään kaksi päivää ennakkoon.
Miksi et ole kertonut tätä asiaa omassa kuulustelussasi?
– Minusta pitää kysyä poliisilta, miksi Yläjärveä ei ole kutsuttu todistajaksi aiemmin. Hän olisi varmaan kertonut samat asiat silloinkin.
Niemi sanoo, että puolustusta asiassa ei ole rakennettu sen puitteissa, että vastaava päätoimittaja välttäisi syytteen.
– Ei ole luistettu vastuusta. Me olemme toimineet parhaan tietomme mukaan eri vaiheissa.
Eri mieltä itsekriminointisuojasta
Holopainen sanoi kritiikissään, ettei vastaavan päätoimittajan rooliin hänen näkemyksensä mukaan sovi vedota itsekriminointisuojaan esitutkinnassa, joka koskee median julkaisemaa juttua.
Niemen mielestä Holopainen ei huomio tämän tilanteen olosuhteita.
– Holopaisen tulkinta itsekriminontisuojasta on tähän tilanteeseen melko pistemäinen. Se ei huomioi olosuhteita, joita ollaan eletty esitutkinnan ajan. On kuitenkin kyse siitä, ettei epäillyn tarvitse vastata esitutkinnassa kysymyksiin. Se näkökulma, että jos itsekriminointisuoja olisi kokonaan pois, sitä en allekirjoita.
Miten itse arvioit vastuunkantoasi tilanteessa?
– Lähtökohtaisesti Helsingin Sanomat on hoitanut sanomalehtenä ydintehtäväänsä julkaistessaan jutun taustoittaakseen ajankohtaista yhteiskunnallista merkittävää asiaa. Tiedot on hankittu laillisesti, eikä ole julkaistu turvallisuussalaisuutta paljastavaa materiaalia. Minä tuen vahvasti näiden oikeustoimien kohteena olevia toimittajia. Mihin syyttäjä on päätynyt, se on syyttäjän päätös. Jos päätoimittajalta kysytään, onko kannettu vastuuta, on kannettu vastuuta täysimääräisesti niissä olosuhteissa, jotka ovat olleet hyvin ennakoimattomat ja hyvin vaikeat arvioida.
Entä koetko epäonnistuneesi?
– Katsoisin sitä tämän oikeudenkäynnin lopputuloksen kannalta.