Viestintäoikeuden professori ei ole huolestunut siitä, että oikeustapaus johtaisi toimittajien ennakkosensuuriin.
Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-tapausta koskevat syytteet osoittavat, että vanha ajatus päätoimittajan viimesijaisesta vastuusta ei nykyisessä lainsäädännössä enää toteudu.
Näin arvioi viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari Helsingin yliopistosta. Korpisaari ei pidä tilannetta yllättävänä.
Lue myös: Journalistiliiton puheenjohtaja: "Tuntuu kovalta, että Suomessa toimittaja saisi tuomion maanpetosrikoksesta"
Apulaisvaltakunnansyyttäjä nosti eilen syytteen Helsingin Sanomien kahta toimittajaa ja yhtä esimiestehtävissä toiminutta vastaan. Syytteet nostettiin turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja turvallisuussalaisuuden paljastamisen yrityksestä.
3:30
Journalistiliiton Aho: "Tuntuu kovalta, että Suomessa toimittaja saisi tuomion maanpetosrikoksesta"
Lehden vastaava päätoimittaja Kaius Niemi ei saanut syytetä. Niemi on kertonut pitävänsä ratkaisua hämmentävänä, vaikka hänen tehtäväänsä vastaavana päätoimittajana kuuluu oikeudellinen vastuu lehden sisällöstä. Myös toimituspäällikkö Esa Mäkinen välttyi syytteeltä.
Professori Korpisaaren mukaan päätoimittajarikkomuksen edellyttämä laiminlyönti on vaikea näyttää toteen, jos tiedotusvälineen toiminta on organisoitu niin, että siihen kuuluvat vastuusuhteet, ohjeistus ja asiantunteva väliporras.
Lue myös: Syyttäjä ei löytänyt näyttöä, että päätoimittaja Kaius Niemi olisi tiennyt Viestikoekeskus-artikkelista ennen sen julkaisua – Niemi hämmentyi syytteettömyydestään
– Päätoimittajan vastuu ei ole niinkään vastuuta sisällöstä vaan siitä, että toiminta on organisoitu asianmukaisella tavalla niin, että virheitä voidaan välttää, Korpisaari sanoo STT:lle.
Korpisaari korostaa, että hän kommentoi lainsäädäntöä yleisellä tasolla eikä ota itse syytteisiin tai muuhun rikosprosessiin kantaa.
Niemi vaikeni kuulusteluissa
Asiaa koskevat pykälät ovat muuttuneet 2000-luvun alussa.
Sananvapauslain mukaan julkaisusta vastaava toimittaja eli päätoimittaja voidaan tuomita sakkoihin päätoimittajarikkomuksesta, jos hän laiminlyö velvollisuutensa johtaa ja valvoa toimitustyötä niin, että se on "omiaan myötävaikuttamaan" lainvastaisen sisällön julkaisemiseen.
Päätoimittajarikkomukseen johtavan laiminlyönnin tulee olla olennainen, ja sen tulee johtua joko tahallisuudesta tai huolimattomuudesta.
– Vanha ajatus siitä, että päätoimittaja vastaa aina, ei nykyään käytännössä toteudu, sanoo Korpisaari.
Syyttäjän mukaan esitutkinnassa ei saatu näyttöä, että Niemi olisi ollut etukäteen tietoinen toimittajien syytteisiin johtaneiden artikkeleiden sisällöstä. Syyttäjän tulkinnan mukaan toimituksen sisäisen ohjeen perusteella Niemi olisi tullut saattaa etukäteen tietoiseksi tekeillä olleista jutuista.
Syyttämättäjättämispäätöksestä käy ilmi, että Niemi on itsekriminointisuojaan vedoten jättänyt esitutkinnassa vastaamatta hänelle esitettyihin kysymyksiin.
– On aika vaikea saada näyttöä, minkä verran esimiehet ovat tienneet jonkin jutun valmistelusta, jos he tai alaiset eivät sitä kerro, Korpisaari sanoo.
Professori ei tiukentaisi lakia
Nykyistä sananvapauslakia edeltäneessä painovapauslaisssa päätoimittaja voitiin tuomita, ellei hän erikseen pystynyt osoittamaan "noudattaneensa kaikkea asianaan ollutta varovaisuutta".
Toisin sanoen ihmisoikeuksiin keskeisesti kuuluva syyttömyysolettama ei koskenut päätoimittajan vastuuta. Nykyään syyttäjän on osoitettava, että rikos on tapahtunut.
Korpisaari huomauttaa, että päätoimittaja voidaan tuomita samasta rikoksesta kuin kirjoittaja, jos hän on esimerkiksi ehdottanut jutun tekemistä tai lukenut sen läpi ennen julkaisua. Hän ei lämpene ajatukselle, että päätoimittajat pääsisivät uudessa laissa liian helpolla.
– Ei sellainenkaan tunnu oikeudenmukaiselta, että joku kantaa vastuun toisen puolesta.
Sananvapauslaki astui voimaan vuonna 2004. Sen jälkeen päätoimittajarikkomuksesta on tuomittu harvakseltaan. Korpisaaren mukaan tämä nostaa esille kysymyksen, onko vastuun edellytykset asetettu niin korkeaksi, ettei niitä voida näyttää.
Tilanne ei ole professorin mukaan yllättävä. Hän huomauttaa, että jo lain säätämisen yhteydessä silloinen valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki arvioi rikosta niin vaikeaksi toteutuvaksi, että syyttäjän olisi vaikeaa voida näyttää sitä toteen.
Tästä huolimatta Korpisaari ei näe kuitenkaan tarvetta muuttaa lakia, sillä suomalaisessa mediassa jutut julkaistaan pitkälti ne kirjoittaneiden toimittajien nimillä.
– Tarvetta päätoimittajien vastuun ankaroittamiselle ei ainakaan tällä hetkellä ole, koska meillä joku vastuullinen on saatavilla.
Osa syytteistä yllätti
Syytteet koskevat Helsingin Sanomien joulukuussa 2017 julkaisemaa artikkelia, joka oli tarkoitettu juttusarjan aloitusosaksi. Artikkeli käsitteli Puolustusvoimien salaista Viestikoekeskusta ja sotilastiedustelua. Lehti luopui myöhempien osien julkaisusta.
Toimittajien syytetään oikeudettomasti julkistaneen tietoja seikoista, jotka on säädetty tai määrätty salassa pidettäviksi Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi. Syytetyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.
Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta voidaan tuomita vankeutta neljästä kuukaudesta neljään vuoteen. Poliisi on todennut esitutkinnan aikana, ettei se epäile tietoja hankitun lainvastaisilla keinoilla.
Korpisaari kertoo yllättyneensä syytteistä, jotka koskevat yritystä epäillystä lain rikkomisesta. Hän huomauttaa, että toimittajilla olisi ollut mahdollisuus julkaista materiaalia muuallakin, jos päätoimittaja ei siihen omassa julkaisussa antanut lupaa.
Toimittajien keskuudessa on syytteiden myötä pohdittu, vaikeutuuko alan työ, jos jo pelkän materiaalin kerääminen voidaan tulkita rangaistavaksi. Asian nosti esille muun muassa Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersson.
Korpisaari haluaa toppuutella keskustelua ennakkosensuurista.
– Aineiston hallussapitämisestä ei voi yleensä suoraan tulla tuomiota. Sen täytyy olla rikos, jossa yritys on säädetty rangaistavaksi, jollainen turvallisuussalaisuuden paljastaminen on, hän sanoo.
– Lisäksi pitäisi olla näyttöä siitä, että nimenomaan sellaista aineistoa olisi aiottu julkaista, koska pelkästään aineiston hallussapidosta ei voida päätellä mitä tai miten sitä olisi julkaistu, sanoo professori Korpisaari.