HUS väläyttää koronakaranteenin lyhentämistä – "Sillä on mittavat vaikutukset"

AOP Juha Tuominen HUS
Lehtikuva
Julkaistu 11.09.2020 13:06
Toimittajan kuva
Leo Jaakkonen

leo.jaakkonen@mtv.fi

Ruuhkat koronatestauksessa on saatu purettua pääkaupunkiseudulla toistaiseksi. Asiasta kertoi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) toimitusjohtaja Juha Tuominen perjantaisessa tiedotustilaisuudessa.

Tuomisen mukaan kesällä syntyneitä ruuhkia koronatestauksessa ei tällä hetkellä enää ole. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua nopeasti jälleen huonompaan suuntaan.

– Kausittaiset nuhaflunssat lisääntyvät syksyn myötä, joten tähän tulee aaltoliikettä. Testaus tulee vääjäämättä ruuhkautumaan uudestaan, Tuominen sanoo.

– Kaikki ymmärtävät, että jos Suomessa pystytään tekemään tällä hetkellä yhteensä 14 000 koronatestiä päivässä, ja 200 000 sairastuu päivässä nuhakuumeeseen, niin eihän se silloin voi vetää.

Lue myös: Saitko puhelimeesi ilmoituksen mahdollisesta altistumisesta koronalle? Sovelluksen kehittäjä kertoo MTV:lle, miksi ei ole syytä huoleen

Koronatestauksen kapasiteettia on Tuomisen mukaan nostettu viisinkertaiseksi keväästä, mikä näkyy väistämättä Suomen koronaluvuissa. Testausmäärien lisäännyttyä myös vähäoireiset on löydetty helpommin.

Lyhyempiä karanteeneja?

Lisääntyneet positiiviset koronatestit tietävät myös sitä, että yhä useampi joutuu karanteeniin.

– Kaikkien on hyvä ymmärtää, että tämä on se hinta siitä, että pidämme yhteiskuntaa auki, Tuominen toteaa karanteeneista.

Tuominen väläyttää mahdollisuutta lyhentää karanteeniaikoja osana testaa, jäljitä, eristä ja hoida -strategian hienosäätöä. Tällä hetkellä karanteeni on 14 päivää joko omaehtoisena tai lääkärin määräämänä.

– Tiedämme, että sillä on mittavat vaikutukset, onko karanteeni 14, 13 vai 12 päivää. Maailmallakin on näitä karanteeniaikoja pystytty säätämään, Tuominen sanoo.

– Meidän täytyy katsoa, onko se kategorisesti kaikilla aina 14 päivää vai voisiko joissakin tilanteissa olla perusteltua olla lyhkäisempiä karanteeniaikoja.

Nuorten tapaamiset kuriin

Tauti painottuu tällä hetkellä nuorempiin ikäluokkiin, joilla taudinkuva on lievempi. Siksi sairaalahoidossa on kevättä vähemmän ihmisiä, vaikka päivittäiset koronaluvut pyörivätkin jälleen kymmenissä.

– Nuorten kohtaamiset ovat lisääntyneet. Niitä pitäisi pystyä rajoittamaan, Tuominen toteaa.

Sairaalahoidonkin osalta tilanne on herkkä muuttumaan. Tuominen nostaa esille huolen siitä, että nuoret tapaavat toistensa lisäksi myös iäkkäämpiä ihmisiä, joille viruksen aiheuttama tauti on vaarallisempi.

Lue myös: THL: Kouluissa ja päiväkodeissa tullut tietoon yli 40 joukkoaltistusta syksyllä

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus