Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC varoittaa ilmastonmuutoksen vakavista seurauksista ihmiskunnalle tulevassa raportissaan, jonka luonnoksen uutistoimisto AFP on saanut haltuunsa.
Raporttiluonnoksen mukaan ilmastonmuutos vaikuttaa tulevien vuosikymmenten aikana maapallon elämään perustavanlaatuisesti, vaikka päästöjä pystyttäisiin vähentämään.
Jos ilmaston lämpenemistä kiihdyttäviä päästöjä ei saada kuriin, satoja miljoonia ihmisiä enemmän on raportin mukaan vaarassa altistua äärimmäisille lämpöaalloille ja kymmeniä miljoonia lisää on vaarassa nähdä nälkää.
Ilmaston pitkäaikainen lämpeneminen 1,5 asteen rajan yli voi aiheuttaa jopa peruuttamattomia seurauksia ihmisille ja ekosysteemeille, ensi vuonna julkaistavasta raportista käy ilmi.
4 000-sivuinen raportti on AFP:n mukaan tähän mennessä perusteellisin tieteellinen katsaus ilmastonmuutoksen vaikutuksista.
Ilmastopaneeli varoittaa, että aiemmat suuret muutokset ilmastossa muuttivat dramaattisesti ympäristöä ja tuhosivat suurimman osan lajeista. Valinnat, joita yhteiskunnat tekevät nyt, ovat ratkaisevia ihmislajin kannalta, raportissa sanotaan.
– Elämä maapallolla voi toipua äärimmäisestä muutoksesta ilmastossa kehittämällä uusia lajeja ja luomalla uusia ekosysteemejä. Ihmiset eivät voi, raportissa todetaan AFP:n mukaan.
"Pahin on vielä tulossa"
AFP:n mukaan raportti osoittaa, että ilmastonmuutoksesta joutuvat epäsuhtaisesti kärsimään eniten ne, jotka ovat siitä vähiten vastuussa. Kehittyviin maihin kohdistuu entistä suurempi äärilämpötilojen, vedenpuutteen ja nousevien merenpintojen uhka.
Jos lämpötilat nousevat esiteolliseen aikaan verrattuna kaksi astetta 1,5 asteen sijaan, raportin mukaan 420 miljoonaa ihmistä enemmän altistuu äärimmäisille, mahdollisesti hengenvaarallisille lämpöaalloille. Lisäksi kymmeniä miljoonia ihmisiä lisää on vaarassa nähdä nälkää vuoteen 2050 mennessä, jos ilmaston lämpenemistä kiihdyttäviä päästöjä ei vähennetä nopeasti.
Pariisin ilmastosopimuksessa vuonna 2015 tavoitteeksi asetettiin lämpenemisen rajoittaminen "selvästi alle" kahteen celsiusasteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Pyrkimyksenä oli edistää toimia, jotka rajaisivat lämpenemisen 1,5 asteeseen.
Raporttiluonnoksen mukaan vähintään vuosikymmeniä kestävä lämpeneminen 1,5 asteen haamurajan yli aiheuttaa kasvavassa määrin vakavia, vuosikymmeniä pitkiä ja joissain tapauksissa peruuttamattomia seurauksia ihmisille ja ekosysteemeille.
Viime kuussa Maailman meteorologinen järjestö WMO ennusti, että 1,5 asteen lämpenemisen haamuraja ylittyy 40 prosentin todennäköisyydellä ainakin yhtenä vuonna vuoteen 2026 mennessä.
Tämänhetkisellä kehityksellä maapallo on menossa vähintään kohti kolmen asteen lämpenemistä.
– Pahin on vielä tulossa, ja se vaikuttaa lastemme ja lastenlastemme elämään paljon enemmän kuin omaamme, raportissa todetaan.
Lämmön ja merien nousu iskee rannikkokaupunkeihin
Ilmastonmuutos kiihdyttää muun muassa lajien sukupuuttoon kuolemista.
Ihmisten terveyttä ilmastonmuutos uhkaa muun muassa luonnon monimuotoisuuden vähenemisen, sään ääri-ilmiöiden sekä ilmansaasteiden kautta.
Kohoavat lämpötilat ja merenpinnat iskevät erityisesti rannikkokaupunkeihin, joissa sadat miljoonat ihmiset voivat joutua kärsimään entistä yleisemmistä ja vaarallisemmista tulvista.
Satoja miljoonia ihmisiä uhkaa vedenpuute siinäkin tapauksessa, että lämpeneminen saadaan rajattua 1,5 asteeseen.
Ilmastonmuutoksella on myös merkittäviä taloudellisia seurauksia. 130 miljoonaa ihmistä voi ajautua äärimmäiseen köyhyyteen vuosikymmenen sisällä, jos eriarvoisuuden annetaan syventyä.
Tuleviin riskeihin ei raportin mukaan ole sopeuduttu riittävästi.
Raportissa tunnistetaan myös useita vaarallisia käännekohtia, joista ei ole enää paluuta entiseen ja seuraukset voivat olla tuhoisat. Jos ilmasto lämpenee kaksi astetta, esimerkiksi Grönlannin ja läntisen Etelämantereen mannerjään sulaminen voi nostaa merenpintaa 13 metriä.
Käännekohtia olisivat myös Amazonin jokialueen muuttuminen savanniksi sekä Siperian ikiroudan sulaminen, joka vapauttaisi ilmakehään miljardeja tonneja kasvihuonekaasuja.
Osa seurauksista väistämättömiä
Raportin mukaan ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisiin ja maapalloon jo nyt, kun ilmasto on lämmennyt 1,1 astetta. Kaikkia menneiden vuosikymmenten päästöjen aiheuttamia vakavia seurauksia ei voida lyhyellä aikavälillä välttää.
1,5 asteen lämpenemisen aiheuttama uhka ihmisille ja maapallolle on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin kahden asteen kohdalla.
Pahimpien mahdollisten uhkakuvien välttämiseksi voidaan vielä tehdä paljon, IPCC painottaa. Niihinkin vaikutuksiin, joita ei voida enää välttää, voidaan varautua.
Niin sanottujen sinisen hiilen ekosysteemien, kuten rakkolevän ja mangrovemetsien suojelu ja palauttaminen esimerkiksi kasvattaa hiilivarantoja ja suojaa myrskytulvilta.
Kasvipohjaisempiin ruokavalioihin siirtyminen voi vähentää ruokaan liittyviä päästöjä jopa 70 prosentilla vuoteen 2050 mennessä.
Helppoja ratkaisuja ei kuitenkaan ole. Ilmastonmuutosta voidaan hillitä vain perustavanlaatuisella muutoksella sekä yksilöiden, yhteisöjen, yritysten, instituutioiden että hallitusten tasolla, raportissa todetaan.