Iran puuhaa suljettua "valtiollista internetiä" - Halal-internet estäisi pulmat kuten Twitterin huivikapinan ja Pokemon Gon

Iran 1
Nuoret iranilaiset pelasivat Mellatin puistossa Pohjois-Teheranissa Pokemon Go -peliä, kunnes viranomaiset kielsivät pelin, mediaraporttien mukaan "turvallisuussyistä". Pelikielto on yksi osa Iranin pyrkimyksiä kohti omaa, suljettua internetiä.
Julkaistu 29.08.2016 19:27
Toimittajan kuva

Mirja Kivimäki

mirja.kivimaki@mtv.fi

@MirjaKivimaki

Iranissa rakennetaan parhaillaan omaa valtion sisäistä internetiä. Hallinnon mukaan tavoitteena ovat "korkealaatuiset, nopeat yhteydet edulliseen hintaan". Kriitikot epäilevät, että pohjimmainen tavoite on tiukentaa viranomaisten sensuuria ja rajoittaa kansalaisten tietoverkkojen käyttöä entisestään.

Iranissa vietettiin sunnuntaina avajaisjuhlia, kun maan uusi "valtiollinen internet" saavutti ensimmäisen vaiheensa. Asiasta kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC. Avajaissanat lausui viestintä- ja teknologiaministeri Mahmoud Vaezi

Iran 2

Nuori mies selaili älypuhelintaan Teheranissa elokuussa 2016. 

Iran pyrkii jo nyt estämään pääsyn kansainvälisesti operoituihin sosiaalisiin medioihin kuten Twitteriin ja Facebookiin, mutta monet onnistuvat kiertämään estot käyttämällä välityspalvelimia ja salausjärjestelmiä kuten VPN-yhteyttä.

Ministeri Vaezi onkin kuvaillut nykyisiä estojärjestelmiä riittämättömiksi. Vaezi on lausunut BBC:n mukaan, että miten paljon hallitus pyrkiikään suodattamaan pääsyä tietyille sivuille, niille ilmestyy aina uusi korvike. Siksi tarvitaan valtiollinen internet.

– Kaikki kotimaiset toimet, palvelut, sovellukset ja sisällöt löytyvät tulevaisuudessa kansallisesta internetistä, hän julisti avajaistilaisuudessa.

Tavoitteena islamilainen internet

Uuden kansallisen internetin tarkoitus olisi luoda eristetty valtiollinen intranet-palvelu, joka kehittäisi kansan digitaalista osaamista ja sen ohessa käytännössä tarjoaisi islamilaista sisältöä.

Iran 3

Iranin verkkoyhteyksiä valvotaan ja rajoitetaan useiden suodattimien avulla jo nyt. 

Samalla valtiollinen internet helpottaisi kehittäjiensä mielestä taistelua kyberuhkia ja hakkerointia vastaan.

Hanke on käynnistetty vuonna 2010 ja sen on aiemmin ollut tarkoitus valmistua vuoteen 2015 mennessä.

Nyt ensimmäinen vaihe on valmis. Se sisältää pääsyn valtion e-sisältöihin ja kotimaisiin nettisivuihin. Toinen vaihe on valtiollinen nettivideosisältöpalvelu, eräänlainen iranilainen YouTube. Sen olisi tarkoitus valmistua helmikuuhun 2017 mennessä. Kolmannen vaiheen odotetaan valmistuvan kuukautta myöhemmin. Se tarjoaisi lisäpalveluita muun muassa kansainväliseen kauppaan suuntautuneille yrityksille.

Hallinto vakuuttaa, että valtiollinen internet kunnioittaisi käyttäjien yksityisyyttä, mutta useat ihmisoikeusjärjestöt ovat jo epäilleet väitettä.

Brittiläinen ihmisoikeusjärjestö Article 19 muistuttaa, että uuden verkon on käytännössä tarkoitus eristää iranilaiset kansainvälisestä internetistä.

– Ottaen huomioon Iranin ihmisoikeusrikkomusten historian, tällainen kansallisen internetin rakennushanke on erityisen huolestuttava, järjestö sanoo raportissaan.

– Kansallinen internet -hanke voi johtaa entistäkin syvempään eritykseen, valvontaan ja tiedonpimitykseen. Iranin kansa on vakavassa vaarassa eristäytyä online-maailmasta, menettää pääsyn tietoon ja supistaa mahdollisuuksia toisinajatteluun ja kansalaistoimintaan­, järjestö arvioi.

Halal-internetin idea ei ole uusi

Suljettuja kansallisia internetejä on yritetty rakentaa eri puolilla maailmaa vaihtelevalla menestyksellä. Islamilaisessa maalimassa niitä on nimitetty lempinimellä halal-internet. Halal on arabiaa ja tarkoittaa puhdasta tai sallittua.

Iran 4

Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei johti Eid-al Fitr -juhlan rukousseremonioita Mosalan moskeijassa Teheranissa 6.7.2016. (EPA/Iranin korkeimman johtajan virasto)

Tällaiset tietoverkot yhdistyvät yleensä valtiojohtoiseen mediaan sekä maan omiin hakukoneisiin ja sähköpostijärjestelmiin. Julkinen ja avoin internet korvataan valtion kontrolloimalla vaihtoehdolla.

Tämän tyyppinen internet on toiminut Pohjois-Koreassa jo vuodesta 2000. Siellä järjestelmän nimi on Kwangmyong. Myös Kuubassa ja Myanmarissa on suljetut internetit.

Onko Iran avautumassa vai ei?

Iranin on pitkään arveltu olevan avautumassa ulkomaailmalle. Maan kansainvälisiä pakotteita ollaan asteittain poistamassa, ja lukuisat maat - myös Suomi - ovat rynnistäneet Iranin avautuville kauppamarkkinoille. Vuosien ankarien pakotteiden jälkeen Iran on käytännössä vauraahko, mutta monessa mielessä neitseellinen markkina-alue lukuisille tuotteille.

iran-miekkari 2

Joukko Suomen iranilaisia osoitti toukokuussa mieltään, kun Suomi ja Iran järjestivät Helsingissä vienninedistämistapahtuman. Mielenosoittajien mukaan Iranin kanssa ei pitäisi käydä kauppaa ihmisoikeusrikkomusten takia. 

Pakotteiden syynä ovat olleet paitsi ihmisoikeusloukkaukset, myös pelot mahdollisesta ydinaseen kehittelystä.

Tästä huolimatta Iranin ankara valtiojohtoinen järjestelmä ei ole kadonnut yhtäkkiä mihinkään. Iran on todennäköisesti yksi maailman aktiivisimmista kuolemantuomioiden toteuttajista. Monia tuomioista on myös epäilty poliittisiksi. Tiedot kuolemantuomioista ovat kuitenkin paljolti arvailujen varassa, sillä monet kuolemantuomioita antavista maista eivät kerro täsmällisiä lukuja.

Toisaalta Iranista kantautuu myös toisenlaisia ääniä. Pääkaupunki Teheran vaikuttaa paikoittain yllättävänkin kansainväliseltä, ja sieltä löytyy myös kriittistä kansalaistoimintaa. 

Iranissa on mm. käynnissä kansalaisten käynnistämä nettikampanja tunnuksella #meninhijab. Siinä miehet pukeutuvat perinteiseen naisten huiviin eli hijabiin, ja samoissa kuvissa naiset esiintyvät ilman huivia. 

Kampanjaan osallistuminen on osallistujille henkilökohtainen riski, sillä huivin käyttö on Iranissa naisille pakollista ja siitä kieltäytyminen johtaa ongelmiin uskonnollisen poliisin kanssa. Halal-internetin kriitikoiden mukaan suljettu, valtiollinen internet olisi omiaan kitkemään juuri hijab-kampanjan kaltaiset mielenilmaukset. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat