Hizbollah ampui raketteja kohti Israelin sotilastukikohtia myös maanantaina. Toistakymmentä ihmistä kuoli Israelin iskussa Pohjois-Libanoniin.
Israelin puolustusministerin Yoav Gallantin mukaan Israel aikoo vastata voimakkaasti iskuun, jonka libanonilainen äärijärjestö Hizbollah teki maan sotilastukikohtaan. Gallant kertoi asiasta Yhdysvaltain puolustusministerille Lloyd Austinille.
Lue myös: Ulkoministeri Valtonen: Suomi tuomitsee itsestäänselvästi iskut YK:n rauhanturvaajia vastaan
Myös pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi Israelin iskevän "säälimättömästi" Hizbollahia vastaan. Kostotoimet ulottuvat Netanjahun mukaan myös Beirutissa oleviin kohteisiin.
Neljä Israelin sotilasta kuoli sunnuntaina Hizbollahin tekemässä lennokki-iskussa Israelin sotilastukikohtaan. Lisäksi ainakin 60 sotilaan kerrotaan haavoittuneen. Sotilastukikohta sijaitsee maan pohjoisosassa Haifan kaupungin lähellä.
Hyökkäys oli tappavin Israelin tukikohtaan tehty isku sitten syyskuun 23. päivän, jolloin Israel lisäsi hyökkäyksiään Libanoniin.
Hizbollahin ja Israelin väliset taistelut jatkuivat maanantaina. Libanonin Punaisen Ristin mukaan ainakin 18 ihmistä on kuollut Israelin iskuissa Pohjois-Libanoniin. Libanonin terveysministeriö ilmoitti uhriluvuksi yhdeksän ihmistä.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Israel iski Libanonin pääasiassa kristitylle alueelle. Siellä ei ole Hizbollahin perinteisiä tukikohtia.
Hizbollah kertoi ampuneensa aamupäivän aikana raketteja kohti kahta Israelin sotilastukikohtaa. Iskuja tehtiin jälleen lähelle Haifan kaupunkia ja Israelin keskiosiin lähelle Netanyan kaupunkia.
Israelin asevoimat kertoi, että se pysäytti maanantaina useita Libanonista ammuttuja ohjuksia. Israelin mukaan se torjui iskun myös sotilastukikohtaan lähellä Haifaa.
Israelin armeijan komentaja Herzi Halevi vieraili tukikohdassa maanantaina.
– Olemme sodassa, ja hyökkäys kotirintaman harjoitustukikohtaan on vaikea asia, ja seuraukset ovat tuskallisia, Halevi sanoi sotilaille.
Lue myös: USA lähettää sotilaita Israeliin
Taistelut jatkuvat rajaseudulla
Hizbollah kertoi, että taistelut jatkuivat maanantaina eteläisessä Libanonissa.
Hizbollahin mukaan sen taistelijat ottivat useita kertoja yhteen israelilaissotilaiden kanssa. Hizbollahin mukaan Israelin joukot yrittivät tunkeutua rajan tuntumassa sijaitseviin kyliin.
Myös sunnuntaina Hizbollah ja Israelin joukot taistelivat Libanonin ja Israelin rajaseuduilla.
Israelin viimeaikaiset iskut ovat keskittyneet yhä enemmän Hizbollahin perinteisten tukikohtien ulkopuolelle Etelä-Beirutissa sekä Libanonin etelä- ja itäosissa.
Sunnuntaina Libanonin valtiollinen uutistoimisto NNA sanoi Israelin joukkojen kiihdyttäneen hyökkäyksiään Etelä-Libanoniin peräkkäisillä ilmaiskuilla, jotka kohdistuivat useisiin rajakyliin. Myöhemmin se raportoi, että Israelin isku Mayfadouniin Etelä-Libanonissa tappoi viisi ihmistä ja haavoitti yhtä.
Iranin tukema Hizbollah varoitti sunnuntaina antamassaan lausunnossaan Israelia siitä, että sotilastukikohtaan tehtyä iskua pahempaa on luvassa, jos Israel jatkaa hyökkäystään Libanoniin.