Italiassa leviää äärioikeiston vastainen kansanliike, joka täyttää aukiot värikkäillä kaloilla – "sardiinit" vastustavat Matteo Salvinin vihapuhetta ja rasismia

aop italia, sardiinit, äärioikeiston vastainen liike (2)
Mielenosoittajia sardiinien äärioikeistoa vastustavassa mielenosoituksessa 1. joulukuuta Milanossa, Italiassa.
Julkaistu 07.12.2019 15:30

MTV UUTISET – STT

Parmassa 7 000 ihmistä, Milanossa 25 000, Firenzessä 20 000–40 000. Italiassa on nousussa äärioikeiston vastainen kansanliike, jonka mielenosoituksiin on parin viikon aikana ehtinyt osallistua kymmeniätuhansia ihmisiä.

Kun Italian äärioikeistolaista Lega-puoluetta johtava Matteo Salvini oli tulossa marraskuun puolivälissä vierailulle Bolognaan, neljä paikallista opiskelijaa sai yksinkertaisen idean. He päättivät vastustaa Salvinin politiikkaa järjestämällä mielenosoituksen, jonka osallistujamäärä ylittäisi entisen sisäministerin oman yleisön.

Alkuperäinen 6 000 ”sardiinin” tavoite ylittyi kirkkaasti, sillä rankkasateesta huolimatta paikalle saapui eri arvioiden mukaan 12 000–15 000 ihmistä. Liikkeen nimi on viittaus väentungokseen, jossa mielenosoittajat seisovat kuin sillit suolassa.

Sittemmin sardiini-mielenosoituksia on järjestetty kymmenissä kaupungeissa ympäri Italiaa. Liike on levinnyt myös ulkomaille.

Vihapuhetta vastaan

Lauantaina 14. joulukuuta sardiinit aikovat pakkautua Roomaan. Yksi tapahtuman järjestäjistä on Rooman sardiinit -Facebook-ryhmän luonut Stephen Ogongo. Hän kertoo perustaneensa ryhmän omasta aloitteestaan.

– Loin ryhmän ja menin nukkumaan. Kun heräsin, sillä oli jo kymmenentuhatta jäsentä. Unelmani on, että saamme kasaan miljoona osallistujaa, Ogongo kertoo Roomassa.

aop italia, sardiinit, äärioikeiston vastainen liike (1)

Sardiinien mielenosoitus täytti Piazza del Duomon 1. joulukuuta. 

Ogongon mukaan sardiini-liike on syntynyt vastustamaan rasismia, vihapuhetta, turvattomuutta ja vastakkainasettelua lietsovia poliitikkoja. Hän painottaa, ettei Italia ole rasistinen maa. Viime aikoina avoin rasismi on kuitenkin muuttunut aiempaa hyväksyttävämmäksi, suurelta osin Salvinin ja tämän Lega-puolueen harjoittaman politiikan seurauksena.

– Salvini on perustanut poliittisen nousunsa ihmisten alkukantaisimpien vaistojen hyödyntämiseen. Iskulause ”Italialaiset ensin” tarkoittaa todellisuudessa ”valkoiset italialaiset ensin”. Emme voi antaa näiden ihmisten päästä valtaan, Ogongo sanoo.

aop italia, sardiinit, äärioikeiston vastainen liike (3)

Mielenosoittaja vastusti väkivaltaa ja vaati solidaarisuutta kyltissään 1. joulukuuta Milanossa.

Ogongo kertoo kokeneensa Salvinin politiikan omakohtaisesti saatuaan Facebookin ensin myöntämään ja sitten kieltämään, että Legan sivuilla harjoitettiin rasismia.

–  Salvini julkaisi kasvokuvani kaikilla sosiaalisen median kanavillaan ja väitti minun julkaisseen valeuutisen. Sain valtavasti loukkauksia ja uhkauksia, Ogongo huokaisee.

"Erilaisuus on rikkaus"

Marraskuun viimeisenä päivänä sardiini-mielenosoitukset järjestettiin 14 kaupungissa, muun muassa Firenzessä. Paikalla oli myös Federico Babini, joka kertoo vaimonsa olevan ulkomaalainen ja lapsensa kaksikielinen.

– Nykytilanne ei tyydytä ihmisiä kuten minua, jotka uskovat integraatioon ja siihen, että erilaisuus on rikkaus. En mennyt osoittamaan mieltäni tiettyä henkilöä vastaan, vaan oikeiksi kokemieni arvojen puolesta, Babini kertoo puhelimitse Firenzestä.

aop italia, sardiinit, äärioikeiston vastainen liike

Liikkeen tunnusmerkkejä ovat sardiinikalat. Liikkeen nimi on viittaus väentungokseen, jossa mielenosoittajat seisovat kuin sillit suolassa.

Italian äärioikeisto on tällä hetkellä oppositiossa. Babinin mukaan kansa on kuitenkin lähtenyt kaduille, sillä vasemmistokaan ei ole onnistunut vastaamaan riittävästi ihmisten toiveisiin. Hän ei kuitenkaan usko sardiinien ryhmittyvän esimerkiksi uudeksi puolueeksi.

– Uskon kansanliikkeen voivan painostaa jo parlamentissa olevia poliitikkoja tekemään tiettyjä päätöksiä. Itse esimerkiksi toivon että Salvinin läpi viemä, Välimerellä toimivien avustusjärjestöjen toiminnan kriminalisoiva laki kumottaisiin heti.

Antisemitismi nostaa päätään

Marraskuun alussa Italia kohahti, kun Auschwitzin keskitysleiriltä selviytyneelle, 89-vuotiaalle Liliana Segrelle määrättiin turvasaattue. Se oli tarpeen, sillä Segre saa la Repubblica -lehden mukaan päivittäin yli 200 vihaviestiä.

Presidentti Sergio Mattarella nimitti Segren vuonna 2018 Italian senaatin elinikäiseksi jäseneksi, ja senaattiin on perustettu hänen johdollaan rasismin ja vihapuheen vastainen valiokunta. Italian oikeistopuolueet pidättäytyivät äänestyksestä, jossa valiokunnan perustamisesta päätettiin.

Roomassa esimerkiksi sotkettiin vastikään mustalla maalilla katukyltit, jotka oli viikkoa aiemmin pystytetty kahden fasistien rotusyrjinnän uhrin muistoksi.

Pohjoisitalialaisen Schion kunnan kunnanvaltuusto puolestaan joutui uutisotsikoihin torjuttuaan demokraattisen puolueen esityksen niin sanottujen kompastuskivi-muistolaattojen asentamisesta keskitysleireille vietyjen ihmisten entisten kotitalojen eteen. Valtuusto perusteli päätöstä sillä, että muistolaattojen asentaminen lisäisi vihaa ja vastakkainasettelua.

aop sardiinit, italia, äärioikeiston vastainen liike

Mielenosoittajan sardiinikyltit vastustivat Salvinin äärioikeistolaista Lega-puoluetta.

Italian juutalaisvastaisuuden kasvua seuraavan tutkimuskeskuksen mukaan antisemitismi on kasvanut maassa viime vuosien aikana selvästi. Kun juutalaisvastaisiksi tulkittavia väkivallantekoja, uhkauksia ja loukkauksia, syrjintätapauksia tai ilkivaltaa rekisteröitiin 16 tapausta vuonna 2012, vuonna 2018 niitä oli jo 181, kertoo il Sole 24 ore -lehti.

Marraskuun lopussa Italiassa paljastui äärioikeistolaisryhmä, jonka tarkoituksena oli ollut perustaa avoimesti juutalais- ja muukalaisvastainen natsipuolue. Fasistisen puolueen perustaminen on Italiassa kiellettyä.

Tapauksen johdosta 19 ihmisen koteihin ympäri Italiaa tehtiin kotietsinnät, joissa takavarikoitiin muun muassa aseita ja natseihin liittyviä muistoesineitä. 

Lue lisää: Äärioikeistolaisten hallusta löytyi ohjus Italiassa – epäillään avustavan Itä-Ukrainan Venäjä-mielisiä kapinallisia

Tuoreimmat aiheesta

Äärioikeisto