Itsevaltiaan päätös: Venezuelassa joulu on jo lokakuussa

Uutistoimisto AFP:n mukaan joulun aikaistaminen vaikuttaa ihmisten harhauttamiselta.

Venezuelaa itsevaltaisesti johtava presidentti Nicolas Maduro ilmoitti siirtävänsä joulun vieton lokakuun alkuun tänä vuonna. Maduro ilmoitti asiasta esiintyessään televisiossa paikallista aikaa maanantaina.

– Kunnianosoituksena teille, kiitoksena teille, aion määrätä, että joulua aikaistetaan lokakuun 1. päivään, Maduro sanoi.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Maduro muuttaa joulun ajankohtaa. Uutistoimisto AFP:n mukaan joulun aikaistaminen vaikuttaa kuitenkin ihmisten harhauttamiselta, jotta suuttumus presidentinvaaleista unohtuisi.

Maduro julistettiin presidentinvaalien voittajaksi heinäkuun lopulla. Vaalitulos on kyseenalaistettu laajalti niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Ainakin EU, Yhdysvallat sekä useat Latinalaisen Amerikan maat ovat kieltäytyneet tunnustamasta Maduroa vaalien voittajaksi ilman, että venezuelalaisviranomaiset julkistavat äänestystiedot, jotka todistavat Maduron voittaneen.

Maduro-mielinen Venezuelan vaalilautakunta (CNE) on sanonut, ettei äänestystietoja voida julkaista, koska hakkerit ovat korruptoineet ne. Vaalitarkkailijat taas ovat sanoneet, ettei tästä ole mitään todisteita.

Lue myös:

    Uusimmat