Jaanalla, 18, on takana vuosikausien taistelu anoreksiaa vastaan – "Paras kaverini sanoi, ettei jaksa katsoa vierestä, kun teen hidasta itsemurhaa"

– Muistan todella hyvin entisen parhaan kaverini sanat. Hän sanoi, ettei halua olla enää ystäväni, sillä hän ei jaksa seurata vierestä, kun teen hidasta itsemurhaa. 

Eikä niinkään ne sanat, vaan se, ettei toinen enää halua olla tukena. Hämäläinen sanoo, että sairaus on vienyt häneltä paljon kavereita – kaikki eivät ole ymmärtäneet, miksi nuori nainen tekee itselleen tällaista. 

7.1.2017 Ystävät soittaneet ambulanssin --- itkuinen nuori nainen tavataan. Kertoo, että on syönyt viimeksi uutenavuotena, sen jälkeen paastonnut. (poiminta Hämäläisen hoitotiedoista)

Hämäläinen haluaa kertoa kokemuksistaan avoimesti, sillä anoreksia on hänen mukaansa aihe, josta ei puhuta tarpeeksi. Hän uskoo, että monen nuoren ajatukset pyörivät päivittäin syömisen, treenaamisen ja oman kehonkuvan ympärillä, eivätkä vanhemmat tiedä, milloin on syytä huolestua. 

Päivittäiset oireet muistona sairaudesta

Vuosien taistelu anoreksiaa vastaan muistuttaa Hämäläistä päivittäin.

– Hormonitoimintani ei pelaa tällä hetkellä. Todennäköisesti luuntiheyteni on alhaisempi kuin ikäisilläni, olin juuri tarkastuksessa. Hampaissani on haurastumaa, eli ne lohkeilevat helposti. Ääreisverenkiertoni on todella huonoa ja olen sotkenut aineenvaihduntani kokonaan, hän luettelee päivittäisiä vaivojaan. 

– Kynnet ovat pahasti lohkeilleet eivätkä kasva ollenkaan. Hiukseni ohenivat vuosien aikana todella paljon, mutta ne ovat alkaneet nyt kasvaa ja paksuuntua nopeasti. 

Jo yläasteella Hämäläinen ajatteli olevansa lihava ja ettei hänen tarvitsisi syödä. Hän alkoi liikkua ja jätti herkut pois. Pian ruokavaliosta jäi pois paljon muutakin.

– Paino putosi ja jouduin sairaalaan useamman kerran. 

Paino putosi kolmenkymmenen kilon paikkeille, alimmillaan jopa alle sen. 

Puolen vuoden sisällä paino pudonnut 10 kiloa --- itkuinen, silminnähden laihtunut 1,5kk tapaamisesta, ahdistunut mutta realistinen. (poiminta Hämäläisen hoitotiedoista)

"Tajusin, että vielä kuolen tähän"

Pahimpina hetkinä pelko kuolemasta pyöri Hämäläisen mielessä jatkuvasti. Oli päiviä, kun kynän pitäminen kädessä tuntui liian rankalta. 

– Viime syksynä tajusin itse sen, että olen todella huonossa kunnossa. Tajusin, että minä vielä kuolen tähän, hän kertoo.

– En pystynyt keskittymään enkä jaksanut tehdä yhtä asiaa kymmentäkään minuuttia. En voinut olla koulussakaan, kun koin, ettei siellä voi kuluttaa tarpeeksi. Ajattelin, että liikkuminen on tärkeämpää.

Välillä hänen jalkansa puutuivat yhtäkkiä eikä hän pystynyt nousemaan. 

Anoreksian aikana joku oli kokoajan olkapäällä huutelemassa "Älä syö, lihot jos syöt, sun ei tarvitse syödä, jos syöt niin lihot ja jos lihot tuut rumaksi". (poiminta Jaanan päiväkirjasta)

Pakko-oireet sekoittivat arjen ja loman

Erilaiset retket jäivät väliin. Ne matkat, joihin hän osallistui, menivät osin hukkaan, kun nuori nainen ei jaksanut tehdä mitään. Voimavarat loppuivat ja pakko-oireet tekivät kaikesta hankalaa.

– Esimerkiksi ennen ulkomaanmatkaa itkin jo etukäteen sitä, että joudun istumaan lentomatkan ajan. Pyrin tekemään kaiken jatkuvasti seisten tai liikkuen, istuminen ahdisti jo ajatuksena. 

Pakko-oireet liittyivät Hämäläisen mukaan sekä siihen, että hän pyrki kontrolloimaan painoaan ja välttämään sen nousemisen, mutta myös siihen, että aliravittu keho kävi aivan kierroksilla.

– Pahimpina hetkinä tein koko päivän asioita ja paastosin, jotta sain palkittua itseni iltapalalla. Se oli ainoa ruokani. Oli aikoja, kun elin käytännössä vedellä ja omenalla. 

Ja jos joku kehtasi sanoa, ettei pelkillä omenoilla voi elää, päätti Hämäläinen näyttää, että kylläpä pystyy. 

– Kukaan ei kuitenkaan koskaan yrittänyt pakottaa minua syömään, mikä on tärkeää. Enemmänkin se menee niin, että jos joku kommentoi syömistäni, minun oli vaistomaisesti vähennettävä sitä entisestään. 

Sairas minä tahtoi liikkua aina vain enemmän. Kävelin monia satoja kilometrejä. Itkin lattialla ja toivoin kuolemaa. Oli joulukuuta 2016, olin tehnyt "vaaditut treenit" ja keittiössä käydessä olin napannut muutaman tomaatin ja kurkun viipaleen salaatista, jonka jälkeen itkin 2.5h peilin edessä kuinka olen "arvoton ja huono ihminen". (poiminta Jaanan päiväkirjasta)

Pahinta on syömään pakottaminen

Hämäläinen uskoo, että negatiivisen kehonkuvan lisäksi teini-iässä tapahtuneet myllerrykset aiheuttivat sairastuminen. Hän oireili teini-ikäänsä niin rajusti, että päätyi laitokseen päihdekokeilujen ja karkaamisen takia.

– Laitoksessa ei ollut enää kavereita ja olin vieraalla paikkakunnalla. 

Hämäläisen läheiset tukivat häntä läpi sairauden, mutta erityisesti kannustamista tarvittiin loppuvuoden aikana. 

– Vanhempani ovat olleet paljon tukena, erityisesti äiti, mutta olemme usein riidelleen siitä, kun en ole vaan pystynyt syömään. He eivät ole ehkä ihan ymmärtäneet tätä sairautta, Hämäläinen kertoo. 

– Eniten ole riidellyt kaksoisveljeni kanssa, mutta nyt tajuan, että hän on ollut vain niin huolissaan minusta. 

Hämäläinen kehottaa heitä, jotka ovat läheisensä syömisestä huolissaan, kysymään asioista: Onko kaikki hyvin, haluatko, että haetaan apua yhdessä.

– Pahinta on syömään pakottaminen. Se vaan lisää niitä huonoja ja ahdistavia ajatuksia. 

Sydämen syke hipoi 20-30. Äiti ja minä itkimme, koska elämä oli aika lopussa. Sydän ei kauaa enää löisi. Monta viikkoa sairaalassa piuhoissa neljän seinän sisällä, monta viikkoa psykiatrisella eikä mitään tietoa milloin kotiutuminen olisi,  En halunnut kuolla, halusin elää. (poiminta Jaanan päiväkirjasta)

"Teen työtä parantumista kohti. Olen saanut yli 10 kiloa painoa lisää, myös energiaa. Olen onnellinen, että olen päässyt tänne asti, koska olen aivan eri ihminen nykyisin", Hämäläinen kertoo.

Voimia unelmien saavuttamiseen

Tällä hetkellä Hämäläinen kokee olevansa paremmassa kunnossa sairautensa kanssa kuin vielä kertaakaan aiemmin. 

– Teen joka päivä paljon töitä sen eteen, että paranisin, en ole parantunut vielä täysin. Jaksan todella paljon enemmän eikä syöminen ole enää vaikeaa kuin ajoittain. Minä-kuvani on vahvistunut ja kelpaan itselleni, nuori nainen iloitsee.

Hämäläinen opiskelee lastenohjaajaksi ja se tuo voimaa.

– Tiedän, että minulla on unelmia ja koen, että nyt minulla on voimia saavuttaakin niitä. Se tuo joka päivä voimia. 

Haluan päästä takaisin normaalielämään ja uskon, että taistellen se vain onnistuu. Tämän sairauden takia kannan monia fyysisiä oireita pitkään kehossani, mutta siitä ei ketään voi syyllistää.  Anoreksia on kamala vaarallinen ja tappava sairaus. En ikinä tule olemaan millekään asialle enempää kiitollinen kuin omalle kropalle. Se on kokenut kovia, mutta edelleen kantaa minua. (poiminta Jaanan päiväkirjasta)

Lue lisää: Teresa Välimäki pelkäsi tosissaan 13-vuotiaana sairastuneen tyttärensä hengen puolesta: "Anoreksia meni hänellä nopeassa tahdissa sydämeen – pulssi oli 39"

Henna kärsi syömishäiriöistä vuosia, pahimmillaan hän pelkäsi juoda vettä ja halusi olla näkymätön – nyt hän on äiti ja vertaistukihenkilö: "Syömishäiriötä sairastaessa järkiajattelu on kaukana"

"Sulla on niin paljon parempi olla": Näin kahden lapsen äidin Jantun ulkomuoto muuttui lihavuusleikkauksen jälkeen – ei haikaile langanlaihuutta mutta toivoo voivansa vielä juosta

Syömishäiriöillä on vahva teinityttöjen leima – aikuisten sairastaminen jää usein piiloon: "Suurin osa on normaalipainoisia"

Uusi hoitomuoto saa anorektikot terveiksi jopa puolessa vuodessa: "Pitkäänkin sairastanutta voidaan lähes aina auttaa"