Nykyään Kemissä asuvaa Henna Tiensuuta, 32, alettiin kiusata koulussa heti ala-asteen alkumetreillä. Hänelle naljailtiin muun muassa ärräviasta. Eniten mieleen jäivät silti sanat "olet läski". Pian hän alkoi kärsiä bulimiasta.
Oireet alkoivat ensimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana. Syömishäiriö alkoi bulimialla, mutta kehittyi pian anoreksiaksi.
Lapsuus kului ongelman kanssa kamppaillessa.
Ensimmäisen kerran Tiensuu sai apua opiskellessaan lähihoitajaksi. Hän oli työharjoittelussa kotipaikkakunnallaan ollessaan 16-vuotias.
Harjoittelun aikana hän alkoi olla hyvin huonossa kunnossa.
– Olin jo siinä tilassa, että pelkäsin juoda vettä. Ajattelin että lihon siitäkin, Tiensuu muistelee.
Harjoittelupaikan osastonhoitaja oli tarttunut tilanteeseen ja soittanut Tiensuun isälle.
– Hän kertoi isälleni, että tyttöä ei ole näkynyt pariin päivään työharjoittelussa, ja täällä ollessaan hän on heikko ja ottaa tukea seinistä. Menimme juttelemaan tilanteesta, jonka jälkeen osastonhoitaja passitti minut suoraan mielenterveystoimistoon kriisiajalla.
Keskusteluavulla iso merkitys
Seuraaviin vuosiin mahtui sekä ylä- että alamäkiä. Välillä meni todella hyvin, välillä tuli takapakkia. Tiensuu pysyi useiden vuosien ajan keskusteluavun piirissä, mikä oli hänen mukaansa hyvin tärkeää.
Nyt on menossa ensimmäinen kokonainen vuosi, jolloin hän ei ole käynyt keskustelemassa asiasta.
Keskusteluavun lisäksi hän tapasi ravintoterapeuttia ja piti ruokapäiväkirjaa. Ruokapäiväkirjan myötä Tiensuulle valkeni, kuinka vähän hän todellisuudessa söi.
– Ruokapäiväkirjaa voi alkaa miettiä vasta, kun on jo toipumaan päin. Periaatteessa olen sitä mieltä, että en suosittele ruokapäiväkirjaa tai tarkkaa ruokavaliota kenellekään. Ruokapäiväkirja auttaa silloin, kun tarvitaan sitä ymmärrystä ja näkemystä siitä, miten oikeasti syö. Se on mustaa valkoisella, Tiensuu pohtii.
Pitkään iso tabu
Tiensuu on kotoisin pieneltä paikkakunnalta. Hänen mukaansa hoitosuhteet tuntuivat läheisiltä paikkakunnalla, jossa kaikki tunsivat toisensa.
Hänen mukaansa tuolloin ihmisillä eikä hoitoalan ammattilaisilla ollut vielä tarpeeksi tietoa syömishäiriöistä.
– Aihe on ollut niin pitkään iso tabu. On ihanaa huomata, kuinka asiasta on nyt viimein alettu kiinnostumaan ja keskustelemaan.
Syömishäiriöihin liittyvää tietoa, taitoa ja infoa on nykyään saatavilla. Tiensuu ei itse sairastaessaan tiennyt mitään esimerkiksi Syömishäiriöliitosta.
Tiensuu on iloinen, että syömishäiriöistä puhutaan nykyään enemmän.
Raskauden muutokset oli vaikea hyväksyä
Nyt Tiensuulla on kaksi tervettä tytärtä.
Raskaaksi tullessaan hän oli toipumassa anoreksiasta. Tiensuu ajatteli itse olevansa kunnossa, mutta kun vatsa alkoi kasvaa ja keho muuttumaan, hän alkoi huolestua.
– Murrosiässä peittelin kehoni muutoksia rankalla laihduttamisella. Raskaana ollessa näille muutoksille ei voinut mitään. Se oli iso paukku, vaikka kuvittelin selviäväni siitä.
Tiensuu teki neuvolassa selväksi, että hänet sai punnita, mutta painoa ei saanut kertoa hänelle.
Järkiajattelulle ei ole tilaa
Anoreksiaa sairastava henkilö asettaa itselleen usein painotavoitteen, johon täytyy päästä. Kun tavoite on saavutettu, ei suinkaan lopeteta siihen, vaan keksitään uusi tavoite.
– Raskaana ollessa järjellä tietää ja ymmärtää, että sisällä kasvaa pieni ihminen ja painoa tulee lisää ja se on vain hyvä asia. Pelkäsin silti, että jos kuulen painoni nousseen, se laukaisisi näitä vanhoja tuntemuksia. Tällaisesta sairaudesta on järkiajattelu hyvin kaukana.
Raskaus olisi voinut mennä paremminkin. Taustalla oli jo useita keskenmenoja. Tiensuun vanhin tytärkin oli lähellä syntyä neljä kuukautta liian aikaisin, mutta keskenmeno saatiin estettyä.
Tytär on aina ollut pienikokoinen. Ensimmäiset hampaat tulivat jo kolmen kuukauden ikäisenä, mutta ne olivat huonokuntoisia. Tytön hiukset alkoivat kasvaa vasta kahden vuoden iässä.
Neuvolalääkäri oli epäillyt, että Tiensuun keho korjasi vielä itseään, eikä ravinteita riittänyt vauvalle asti.
Nyt tytär on terve ekaluokkalainen.
Tavasta on vaikeaa päästää irti
Syömishäiriötä sairastaville henkilöille syömishäiriöstä kehittyy usein tuttu ja turvallinen tapa, josta on vaikeaa päästää irti.
– Vaikka itse tietäisi, että tapa on kaukana turvallisuudesta ja se tuhoaa sinua, siihen on niin helppo palata. Varsinkin kun tulee takapakkeja.
Tiensuu oli aluksi sairastuessaan koulukiusattu ja elämässä tapahtui muutoksia, jotka alkoivat kasaantua nuoren tytön mielessä.
– Tuli tunne, että en voi hallita mitään. Kaikki vaan tapahtui omalla painollaan. Syömisen kontrollointi tuntui silloin hyvältä.
Tiensuulle itselleen on jäänyt jälkiä syömishäiriöstä hampaisiin ja nivelet oireilevat välillä. Häntä myös paleltaa usein, koska anorektikot menettävät usein kehon oman lämmönsäätelykyvyn. Kun hän oli laihimmillaan, hänen iholleen kasvoi ohut vauvannukka.
– Sanon usein sairastaville, että ymmärrän pelon päästää vanhasta irti ja takapakit pelottavat. Pitää muistaa, että ihan sama, mitä minäkin laitoin kroppani käymään läpi, silti se halusi suojella minua. Se kasvatti sen vauvannukankin, että pysyisin lämpimänä. Kroppa haluaa aina toimia, ihan sama mitä sinä sille teet.
Tiensuulla ei ole todettu pelkästään syömishäiriöitä. Hänellä on ollut myös masennuskausia ja ahdistuneisuushäiriöitä. Hän myös viilteli itseään nuorempana, koska fyysinen kipu oli helpompi selittää ja sietää, kuin henkinen kipu.
– Syömishäiriökin on sairaus, mutta jostain sekin johtuu. Mielestäni se on lähinnä oire jostain vakavammasta, jota ei itse pysty käsittelemään. Siksi syyt ja taustat pitäisi aina selvittää.
"Miksi se paino pitää sotkea joka paikkaan?"
Koulukiusaaminen alkoi heti, jo ensimmäisellä ja toisella luokalla. Tiensuu muistaa aina, kuinka häntä sanottiin läskiksi.
– Nyt itse äitinä ymmärrän, että eivät lapset edes tiedä koko sanan merkitystä. Se on vain yleistä ilkeilyä.
Kiusaamisen takia Tiensuu tunsi halua olla näkymätön. Hän halusi olla mahdollisimman pieni ja huomaamaton. Välillä hän verhoutui isoihin vaatteisiin.
Viimein kiusaajat ja muutkin ihmiset huomasivat laihtumisen ja kehuivat tyttöä saavutuksesta.
– Vieläkin, kun kuulen vaikka kaupassa joidenkin keskustelun alkavan sanoilla, oletpas sinä laihtunut, minulla nousevat karvat pystyyn. Ennemmin pitäisi sanoa, että kylläpä näytät hyvältä. Miksi se paino pitää sotkea joka paikkaan?
"En ole hoikka, vaan hyvä"
Tiensuu kertoo olleensa avoin asioista tyttärilleen. He ovat nyt esikoulussa ja ensimmäisellä luokalla.
He ovat keskustelleet muun muassa sanojen läski, lihava ja pullukka merkityksistä. Viimeksi he keskustelivat asiasta, kun tytär kertoi äidilleen, kuinka toinen oppilas oli haukkunut jotakuta läskiksi.
– Kerroin hänelle, että jos ikinä kuulet jonkun käyttävän sanaa läski, toivon, että osaat sanoa tälle henkilölle, että noin ei saa sanoa kenestäkään. Jos hän kysyy miksi, voit kertoa, että sinulla on äiti, jota sanottiin läskiksi ja äiti melkein kuoli sen takia.
Samainen, sirorakenteinen tytär oli suutahtanut kouluterveydenhoitajalle, joka oli sanonut häntä hoikaksi. Tytär oli vastannut, ettei ole hoikka, vaan hyvä.
Tiensuun mielestä lapsia ei saisi koskaan sanoa liian lihavaksi tai laihaksi. Kommentit jättävät jäljen.
Toipuminen on mahdollista
Tiensuu toivoo, että kouluterveydenhoidossakin tapahtuisi muutos, eikä lapsia enää sanottaisi ylipainoisiksi päin naamaa.
– Olen kuullut liian monesta tapauksesta, jossa vanhemmalle sanotaan pienen lapsen läsnä ollessa, että lapsi on liian lihava, nyt pitää laihduttaa. Pitäisi painottaa terveellisiä elintapoja ja hyvinvointia, eikä aina mennä se paino edellä.
Toipuminen syömishäiriöistä ei ole helppoa. Takapakkeja tulee varmasti ja paluu vanhoihin tapoihin tuntuu turvalliselta. Toipuminen on silti mahdollista.
Tiensuu on nykyään Syömishäiriöliiton vertaistukihenkilö. Hän painottaa syömishäiriöstä kärsiville vertaistuen merkitystä.
– Itse olisin kaivannut vertaistukea sairastaessani. Olisi ollut helpottavaa kuulla jonkun sanovan: "Minä tiedän, miltä sinusta tuntuu".
Henna Tiensuun tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Yle.