Hanna Hertell rakastui entisenä Cannonball-pomona tunnettuun Janne "Nacci" Tranbergiin vuonna 2004. Hän rakastui ihmiseen, ei rikolliseen.
– Tutustuin häneen ihmisenä. Toki tiesin hänen rikostaustasta, koska hän oli juuri silloin päässyt vankilasta. Hän lupasi, että hän ei enää koskaan palaa vankilaan, Hertell kertoo Rikospaikan haastattelussa.
Hertellin ja Tranbergin parisuhde kesti yli 10 vuotta. Suhteen aikana pariskunnalle syntyi yksi tytär.
Naimisissa pariskunta ehti olla vain vuoden. Hertell tiesi vuosien aikana vain hyvin vähän miehensä rikoksista.
– Tiesin rikoksista silloin, kun oli kiinniottoja, putkareissuja ja tuomioita. Sain tietää vasta tuomiohetkellä siitä, mitä hän oli tehnyt tai kuulla jälkikäteen, mistä hänet oli otettu kiinni, Hertell kertoo Rikospaikassa.
Hertell kertoo ex-miehensä tehneen myös laillisia asioita, ja siksi hän uskoi, ettei tämä tehnyt rikoksia, kun oli niin luvannut. Todellisuudessa oli kuitenkin toisin.
Lue myös: Janne "Nacci" Tranbergin ex-vaimo otettiin dramaattisella tavalla kiinni kotoaan Katiska-tutkinnan takia: "Ei ole oikein, että lapsi laitetaan tuollaiseen tilanteeseen"
Kaksi eri maailmaa
Hertelliltä ja Heidi Holmavuolta ilmestyi tällä viikolla kirja Rikoksia ja rakkautta (Docendo), jossa hän käy läpi elämäänsä rikollisen puolisona. Kirjassa Hertell kuvaa ex-pariskunnan elämää.
– En minä tiennyt niistä kerhoista oikeestaan mitään, ei ne ollut koskaan kuuluneet minun elämään mitenkään. Eikä niistä jutuista koskaan puhuttu kotona. Oli kaksi eri maailmaa: jengimaailma ja koti. Kotona kaikki on hyvin.
– Ajan kanssa asiat totta kai selvisi minulle tarkemmin ja kaikki se "paha" tuli osaksi elämää. Se oli väistämätöntä. Silti ajattelin meidän olevan ihan tavallisia, niin kuin muutkin. Kyllä minä tiesin, ettei kaikki sen tekemiset kestä päivänvaloa, mutta en halunnut edes tietää niistä enempää, kirjassa kerrotaan.
Traumaattiset pakomatkat
Pitkän suhteen ajalta Hertellin mieleen on painunut iäksi tiettyjä traumoja. Ne liittyvät erityisesti Tranbergin pakomatkoihin.
– Ne olivat sellaisia, missä joutui pelkäämään.
Ensimmäisen kerran Hertell sai maistiaisen ex-miehensä pakomatkasta vuonna 2009, kun pariskunta oli jo muuttanut Espanjaan ja asuminen muuttui pakomatkaksi.
– Mitään ei voinut tehdä yhdessä, minnekään ei voinut mennä. Janne lopetti jopa treeneissä käymisen ja pääasiassa vain nukkui tai luki kirjoja joko sohvalla tai parvekkeella. Kaipuuni takaisin perheen ja ystävien luokse ja toiveeni normaalista elämästä alkoi olla sietämätön. Sanoin Jannelle, että tytön on päästävä Suomeen päiväkotiin ja että meidän täytyy lähteä takaisin. Mietin tosissani, miten saisin Jannen lähtemään meidän mukaamme ja istumaan tuomionsa niin, että voisimme jatkaa elämää eteenpäin, Hertell kuvaa kirjassa.
Lopulta Hertell palasi pariskunnan pienen tyttären kanssa Suomeen, kun Tranberg jatkoi virkavallan pakoilua Espanjassa. Hertell oli onnellinen palattuaan kotimaahan, mutta hän oli äärimmäisen surullinen ja vihainenkin siitä, että Tranberg päätti jäädä Espanjaan.
– Janne jatkaa pakomatkaansa Espanjassa. Hän lupaa joka kerta tulla pian Suomeen. Mutta lopulta lupauksilla ei ole enää mitään merkitystä. Ymmärrän, että Janne tulee vasta sitten kun jää kiinni, kirjassa todetaan.
Lue myös: "Nacci" Tranbergin ex-vaimo Hanna, 38, avautuu perhe-elämästä ammattirikollisen kanssa – "oli sanaton sopimus, ettei jengin asioista puhuta"
Ei helppoa elämää
Hertell jaksoi pysyä suhteessa jopa yllättävän pitkään vaikeuksista huolimatta. Hän halusi pitää perheen kasassa ja hän halusi, että tytöllä olisi perhe. Kirjassa hän kertoo, ettei halunnut luovuttaa helposti.
– Suurin asia, jossa tunsin epäonnistuneeni, oli se, etten ollut pystynyt antamaan tytölle ehjää ydinperhettä. Olisin halunnut, että tytöllä olisi ehjä perhe, jota minulla ei ollut koskaan ollut, Hertell kertoo kirjassa.
Lue myös: Näin Janne "Nacci" Tranberg puolustautuu massiivisessa huumejutussa, asianajaja tyrmää kännykkälöydökset: "Hänelle on ollut kovasti epäselvää, mistä häntä edes epäillään"
Hertell sanoo nyt Rikospaikan haastattelussa viestinä kaikille, että ei kannata haaveilla elämästä rikollisen rinnalla. Hän ei suosittele sitä kenellekään.
– Se on todella raskasta. Se on välillä todella yksinäistä, joudut pelkäämään asioita ja miettimään tulevaisuutta. Tapahtuu asioita, joita et pysty ennakoimaan.
– Vaikka olen rakastanut Jannea ja vaikka olen halunnut hänen kanssaan perheen, en ole ymmärtänyt, että hän ei lopulta ole ollut läsnä oikeastaan missään elämässämme. Yritin laskea, kuinka monta kertaa Janne on ollut läsnä lapsensa syntymäpäivillä, kevät- tai joulujuhlissa tai viettämässä joulua lapsensa kanssa. Näitä päiviä ei ole montaa. Hän loisti poissaolollaan myös rippijuhlat. Sama tulee toistumaan myös tulevaisuudessa lapsemme juhlahetkissä, arjesta puhumattakaan, Hertell kirjoittaa.
Kirjansa päätteeksi Hertellillä on viesti kaikille, jotka saattavat pohtia elämää rikollisen rinnalla.
– Jos sinä jostain kumman syystä yhä tämän kaiken luettuasi haaveilet elämästä rikollisen rinnalla, sanon sinulle vielä kerran. Älä haaveile. Älä tee niin kuin minä. Tämä elämä on ollut yksinäinen matka minulle, ja myös lapselleni. Se, mihin minut vedettiin mukaan, sulki minulta elämästäni ovia, jotka eivät aukea enää ikinä.