Japanin kuulaskeutuja heräsi – katso, millaisen kuvan se otti
Japanin Slim-kuulaskeutuja on herännyt jälleen uniltaan Kuun kaksiviikkoisen yön jälkeen.
– Olemme saaneet vastauksen Slimiltä ja voimme vahvistaa, että kuulaskeutuja on herännyt toistamiseen, Japanin avaruushallinto (Jaxa) kirjoitti viestipalvelu X:ssä torstaina.
Viestiin oli liitetty Slimin ottama kuva Kuun kraatterista. Katso kuva tästä.
Laskeutujalla on ollut ongelmia, koska se tömähti Kuun pinnalle sellaisessa kulmassa, etteivät laskeutujan aurinkopaneelit osoita oikeaan suuntaan. Jaxan mukaan laskeutujaa ei ole myöskään suunniteltu niin, että se kestäisi Kuun rankkoja oloja yöaikaan, jolloin lämpötila laskee 130 pakkasasteeseen.
Japani on vasta viides valtio, jonka lähettämä laite on onnistunut laskeutumaan Kuuhun. Aiemmin laskeutumisessa ovat onnistuneet Yhdysvallat, Venäjä (tuolloin Neuvostoliitto), Kiina ja Intia.
Uusimmat
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
Lataa lisää