Japanin kuulaskeutuja heräsi yllättäen nokosiltaan

LK 2602 Slim-kuulaskeutuja
Laskeutujalla on ollut ongelmia, koska se tömähti viime kuussa Kuun pinnalle sellaisessa kulmassa, etteivät laskeutujan aurinkopaneelit osoita oikeaan suuntaan.AFP / Lehtikuva / JAXA
Julkaistu 26.02.2024 11:16

MTV UUTISET – STT

Japanin Slim-kuulaskeutuja yllätti maanantaina tutkijat iloisesti heräämällä kaksi viikkoa kestäneiltä uniltaan. 

Laskeutujalla on ollut ongelmia, koska se tömähti viime kuussa Kuun pinnalle sellaisessa kulmassa, etteivät laskeutujan aurinkopaneelit osoita oikeaan suuntaan.

Laskeutuja onnistui kuitenkin suorittamaan kahden päivän ajan tieteellistä havainnointia ennen kuin Kuun kahden viikon mittainen yö taannoin alkoi. Tutkijat olivat huolissaan, heräisikö Slim lainkaan pitkiltä nokosiltaan.

– Lähetimme eilen komentoja, joihin Slim vastasi. Se selvisi yöstä Kuun pinnalla ja sen viestintälaitteisto toimii, kirjoitti Japanin avaruushallinto (Jaxa) viestipalvelu X:ssä maanantaina.

Japani on vasta viides valtio, jonka lähettämä laite on onnistunut laskeutumaan Kuuhun. Aiemmin laskeutumisessa ovat onnistuneet Yhdysvallat, Venäjä (tuolloin Neuvostoliitto), Kiina ja Intia.

Lue myös: "Kylmän sodan kaikuja" – Suurvaltojen avaruuskilpailu kiihtyy, ja taustalla on Ukrainan sota

Kuulaskeutuja Odysseus on todennäköisesti kellahtanut kyljelleen

Nasa lähetti kissavideon avaruusluotaimeen

Tuoreimmat aiheesta

Kuu