Jari-Matti Latvala aloitti Toyotan tallipäällikkönä vuoden 2021 alussa. Siitä lähtien Toyota on voittanut joka vuosi sekä kuljettajien että valmistajien maailmanmestaruuden.
Latvala on tehnyt Toyotan kanssa tallipomosopimuksen aina vuodeksi kerrallaan. Uusi kontrahti on työn alla.
– Minulla on sopimus vain tämän vuoden loppuun eli meidän pitää sopimus vielä uudistaa. Meidän pitää jossain kohtaa syksyllä ruveta keskustelemaan siitä, miten ensi vuosi menee, Latvala kertoi MTV Urheilulle.
Latvalalla on edessään tiukat neuvottelut Toyotan kanssa, sillä rallin MM-sarjan kaikkien aikojen kokenein kuljettaja haluaisi itse päästä ajamaan nykyistä enemmän. Latvala kilpaili tänä kesänä ja myös viime vuonna Suomen MM-rallissa, mutta suomalaisen intohimo vie häntä enemmän historic-rallin puolelle.
Latvalan haaveena on ajaa kokonainen kausi historic-rallin EM-sarjassa Toyota Celicallaan kenties jo ensi vuonna. Se toisi omat haasteensa varsinaisen leipätyön hoitamiseen.
– Olemme yrittäneet löytää ratkaisua, miten se voisi toimia, jos kisat osuvat päällekkäin. Ja miten oman työroolin saisi yhdistettyä siten, että pystyisin ajamaan.
– Totta kai on ollut hienoa tehdä tätä työtä tallipäällikkönä, se on upea rooli. Mutta se on kuluttavaa ja siinä tulee paljon reissaamista. Ensi vuonna on 14 MM-rallia, ja jos meinaan itse ajaa, niin minun on pakko olla rehellinen: jos ajan, en pysty itse kiertämään kaikkia MM-osakilpailuja, Latvala tunnusti.
Elokuun alussa Toyotan urheilupomo Kaj Lindström hoiti tallipäällikön tehtäviä Suomen MM-rallissa, kun Latvala ajoi Toyotan Rally2-autolla kilpaa WRC2-luokassa. Vuosi sitten Latvala oli kotikisassaan Rally1-auton ratissa, ja Toyotan iso pomo Akio Toyoda toimi nimellisesti tallipäällikkönä.
Latvalan toiveena on, että hänelle pystytään sorvaamaan sopiva jatkopaketti.
– Tässä haetaan balanssia sen suhteen, että mitä pitää tehdä. Minun täytyy totta kai keskustella työnantajan kanssa siitä, että löytäisimmekö hyvän kompromissin, Latvala sanoi.