Järjestön mukaan Temun tuotannossa aihetta epäillä ihmisoikeusrikkomuksia

Eettisen kaupan puolesta -järjestö sanoo, että Temu ei ota ihmisoikeuksia tosissaan. Temua edustavan viestintätoimiston mukaan yritys on sitoutunut vastuullisuuteen.

Halpatuotteita myyvän kiinalaisen verkkokauppa Temun tuotantoketjujen läpinäkyvyys ja eettisyys herättävät huolta. Eettisen kaupan puolesta (Eetti) -kansalaisjärjestön selvityksen mukaan Temun verkkosivuilta ei löydy käytännössä ollenkaan tietoa siitä, miten yritys huomioi tuotannossaan ihmisoikeuksien toteutumisen tai ympäristönäkökulmat.

– Se kertoo siitä, että toiminnan läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta ei ole otettu millään lailla tosissaan. Onkin aihetta epäillä, että Temun tuotantoketjuissa saatetaan rikkoa ihmisoikeuksia, sanoo Eetin vastuullisuuspäällikkö Anniina Nurmi.

Temu on vuonna 2022 Yhdysvaltain markkinoille lanseerattu ja vuonna 2023 toimintansa Euroopassa aloittanut kiinalaisia halpatuotteita myyvä verkkokauppa. Sen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti: Kuluttajaliiton mukaan Temulla on yli 75 miljoonaa käyttäjää kuukausittain EU:ssa, ja Kaupan liiton mukaan helmikuussa 2024 Temu oli noussut suomalaisten eniten käyttämäksi ulkomaiseksi verkon markkinapaikaksi. Liiton mukaan yli 55-vuotiaiden miesten keskuudessa sivusto on noussut Suomessa suosituimmaksi vaatetuksen verkkokaupaksi ja yli 55-vuotiaiden naisten keskuudessa toiseksi suosituimmaksi.

Temun toiminta perustuu halpoihin hintoihin ja aggressiiviseen markkinointiin. Ostetut tuotteet toimitetaan suoraan tehtailta kuluttajille, eikä toimitusmaksuja ole.

Yhtiön toiminta ja äärimmäisen halvat tuotteet ovatkin herättäneet kysymyksiä. Kaupan liitto kertoi hiljattain testanneensa 14 Temusta tilattua tuotetta, joista yksikään ei olisi täyttänyt eurooppalaiselle myyjälle asetettuja vaatimuksia. Toukokuussa taas eurooppalaiset kuluttajajärjestöt jättivät viranomaisille valituksen Temun toiminnasta. Järjestöt muun muassa katsoivat, että Temu käyttää markkinoinnissaan manipuloivia käytäntöjä eikä tarjoa riittävästi tietoa tuotteidensa kauppiaista ja taustoista.

Tilanne Kiinassa huono

Eetin vastuullisuuspäällikön Nurmen mukaan jo se, että yritys toimii Kiinassa, antaa aihetta epäillä ihmisoikeusloukkauksia. Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön (ITUC) raportin mukaan työntekijöiden oikeudet Kiinassa ovat erittäin huonolla tolalla, ja ihmisoikeuksien toteutumisessa on Kiinassa menty Human Rights Watchin mukaan huonompaan suuntaan.

Temun emoyhtiö on kiinalainen PDD Holdings. Emoyhtiö omistaa myös Kiinassa toimivan verkkokaupan Pinduodon, jonka lanseeraaminen edelsi Temun perustamista.

Temua Pohjoismaissa edustavan viestintätoimiston Agera PR:n edustaja Michael Falk sanoo STT:lle puhelimessa, että Temu on sitoutunut tuotantoketjuissaan vastuullisuuteen. Hän nostaa esille yrityksen verkkosivuilta löytyvät Temun kolmansien osapuolten eettiset toimintaohjeet. Ohjeiden mukaan Temu sitoutuu yhtiönä työskentelemään vain sellaisten tavarantoimittajien ja tuottajien kanssa, jotka noudattavat Temun määrittelemiä ehtoja.

– Ohjeet kieltävät pakkotyön ja lapsityövoiman käytön, ja kaikkien Temun kanssa työskentelevien osapuolten on allekirjoitettava ne. Tällä Temu pyrkii takaamaan ihmisoikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien toteutumisen, Falk sanoo.

Yhdysvalloissa lainsäätäjät ovat varoittaneet riskistä, että Temun tuotantoketjussa olisi hyödynnetty Kiinassa vainotun uiguurivähemmistön pakkotyötä, uutisoi BBC.

Falkin mukaan pakkotyö on Temun ohjeissa kielletty.

– Temu ei erityisesti kiellä uiguurien työskentelemistä yhtiölle, mutta pakkotyö on kielletty, Falk sanoo.

Nurmen mukaan Temun eettisten toimintaohjeiden kaltaisiin lupauksiin tulisi kuitenkin suhtautua hyvin kriittisesti, sillä ne eivät kerro mitään siitä, mitä tuotannossa konkreettisesti tapahtuu. Temun ohjeiden ongelma on Nurmen mukaan siinä, että ohjeilla Temu siirtää vastuun ihmisoikeuksien toteutumisesta tuottajille ja tavarantoimittajille sen sijaan, että yrityksenä sitoutuisi edistämään vastuullisuutta.

– Temun eettisissä ohjeissa esimerkiksi linjataan, että tuottajien tulee noudattaa työntekijöiden palkoissa paikallisia lakeja, mutta todellisuudessa lakisääteiset minimipalkat Kiinassa eivät useinkaan riitä elämiseen. Ohjeistus on riittämätön takaamaan ihmisoikeuksien toteutumista, Nurmi sanoo.

Konkreettisia yksityiskohtaisia raportteja ihmisoikeuksien tai vastuullisuuden toteutumisesta Temun tuottajien toiminnassa ei Temun sivuilta löydy.

Temu istuttaa puita

Temu tekee yhteistyötä Trees for the Future -järjestön kanssa, joka istuttaa puita Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Temun asiakkaat voivat siten ostoksia tehdessään osallistua puidenistutusohjelmaan, jolla järjestö sanoo pyrkivänsä katkaisemaan nälän, köyhyyden ja ympäristötuhon kierteen.

Nurmi pitää ohjelmaa viherpesuna.

– Puiden istuttamisella ei puututa mitenkään itse Temun toimintaan ja sen ympäristövaikutuksiin, Nurmi sanoo.

Temua edustava Falk vastaa kritiikkiin korostamalla tapaa, jolla Temu yrityksenä pyrkii minimoimaan hävikin.

– Temun tuotteet toimitetaan suoraan tehtailta vasta kun kuluttaja on ne ostanut. Tavallisesti yritykset käyttävät jälleenmyyjiä, joiden varastoissa on paljon tuotteita. Jos tuotteita ei osteta, ne muuttuvat roskaksi. Temun liiketoimintamallin ansiosta tällaista hävikkiä ei synny, Falk sanoo.

Eetin vastuullisuuspäällikkö Nurmen mukaan ongelma on koko Temun liiketoimintamallissa.

– Temu kannustaa turhien ja huonolaatuisten tuotteiden ostamiseen, mikä itsessään on ympäristön kannalta negatiivinen asia, Nurmi sanoo.

Lisää lainsäädäntöä

Temun kaltaisten kiinalaisten verkkokauppojen suosio on Kaupan liiton mukaan lähes kolminkertaistunut alkuvuoteen 2023 verrattuna.

Nurmi näkee, että ilman muutoksia lainsäädäntöön suosio tulevaisuudessa vain kasvaa. Hän nostaa esimerkiksi EU:n yritysvastuudirektiivin, jolla voimaan tullessaan voitaisiin puuttua Temun kaltaisten toimijoiden liiketoimintaan.

– Loppupeleissä yrityksillä on vastuu siitä, että ne noudattavat ihmisoikeuksia ja toimivat eettisesti. Olemme kuitenkin nähneet, että pelkät suositukset eivät toimi vaan yritykset rikkovat ihmisoikeuksia. Tarvitaankin vahvempaa lainsäädäntöä, Nurmi sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat