Jasmin Kähärä paljastaa vahvuutensa – peräisin pikkusisko-Jessican leipälajista

Jasmin Kähärä ja hänen siskonsa Jessica Kähärä ovat molemmat nousseet Suomen huipulle omissa lajeissaan.

Jasmin voitti alle 23-vuotiaiden hiihdon MM-kultaa viime talvena ja Jessica otti alle 23-vuotiden EM-kisoissa kolmiloikan pronssimitalin. Jasmin ei päässyt kannustamaan siskoaan Espoon EM-kisoihin, mutta hän kävi katsomassa Jessican loikkasuorituksia Motonet GP:ssä.

– Jyväskylässä kävin katsomassa. Olen pyrkinyt käydä vähintään yhden kisan katsomassa, mutta leirit sotkee jonkin verran. Espooseen olisi ollut kiva mennä, Jasmin Kähärä sanoo.

Enää siskokset eivät harjoittele juurikaan yhdessä, sillä lajit eroavat toisistaan melko lailla. Molempien lajit ovat kuitenkin toiselle tuttuja.

– Kevättalvella jos Jessican saa Vuokattiin hiihtämään, niin sitten voidaan käydä muutama lenkki hiihtämässä, mutta aika vähän harjoitellaan yhdessä.

Enää viime vuosina yleisurheilu ei ole kuulunut Jasminin harjoitteluun. Tilastoista löytyy esimerkiksi suhteellisen kova pituustulos 533, vuodelta 2015.

Kumpi pärjäisi suhteessa paremmin, jos kilpailisitte toistenne lajeissa?

– Kisasin aikanaan pituudessa ja kolmiloikassa. Ne ominaisuudet, nopeus ja räjähtävyys, mitä sieltä on tullut, ovat minulla hiihdossakin vahvuuksia.

– Eli pitää tietysti sanoa, että minä voittaisin, Kähärä nauraa.

"Tuntuu aika älyttömältä"

Hiihtoliiton talousongelmat ovat olleet tapetilla kauden alla. Se on aiheuttanut haasteita kaikille urheilijoille, myös jossain määrin Jasmin Kähärälle.

– Kyllähän tietysti on täytynyt miettiä, että miten saa rahoitusta. Halusin oman korkean paikan leirin, joten piti budjetoida tekeminen sen mukaan, Kähärä sanoo.

Nuori hiihtäjä on saanut tehtyä kaikki, mitä on halunnutkin, eikä mistään ole tarvinnut tinkiä.

– Koen että minulla on suhteellisen hyvä tilanne. Ei ole sotkenut omia suunnitelmia.

Toinen tapetilla ollut asia on ollut fluoriuudistus, joka on aiheuttanut hiihtäjille lisätyötä ja epävarmuutta.

Kähärän päämatka on sprintti, ja siinä fluorikiellon tuomat uudistukset aiheuttavat erityisen paljon huolta urheilijoille. Ennen suksia on saanut voidella jokaisen vaiheen, eli karsinnan, erävaiheen ja välierien jälkeen. Nyt tilanne on epäselvä. On kerrottu, että sukset pitää luovuttaa mittaukseen 15-30 minuuttia ennen kilpailun alkua.

– Kyllähän se tuntuu aika älyttömältä, että miten se konkreettisesti tulee kisoissa tapahtumaan ja onnistumaan kisoissa. Toimiiko laitteet, ja miten asiat toimivat sprinttipäivänä, kun suksia ennen voideltiin monta kertaa. 

Kähärä oli viime kaudella maailmancupissa parhaimmillaan kahdeksas Tallinnan vapaan sprintissä. Tällä kaudella Kähärän tavoite on luonnollisesti ylöspäin.

– Viime vuonna tuli yksi välieräpaikka. Välieriin haluaisin vakiinnuttaa tason ja parhaana päivänä taistella finaalipaikasta. 

Maastohiihdon maailmancupkausi alkaa marraskuun lopussa Rukalta.

Hiihdossa astuu viimein voimaan fluorikielto – näin testaus toimii 6:04

Lue myös:

    Uusimmat