Jhenniffer, 25, kilpailee miesten sarjassa – kertoo nyt, miksi

Jhenniffer da Silva, 25, on brasilialainen transurheilija. Hän juoksee miesten sarjassa ja perustelee asiaa biologialla.

Yleisurheilun seitsemänvuotiaana aloittaneen Jhenniffer da Silvan elämänpolulla on riittänyt kiviä – varhaisesta lapsuudesta lähtien. Brasilialaismedia Globo kertoo Jhennifferin menettäneen isänsä ollessaan kaksivuotias, ja koska hänen äitinsä oli huumeriippuvainen, hän muutti asumaan isoäitinsä luokse.

Urheilu on kuitenkin voimistanut Jhennifferiä, vaikka hän luonnehtiikin Globolle yhteiskunnan olevan ennakkoluuloinen. Jhenniffer uskoo saaneensa vallattua "tilansa ihmisenä" ja kokee päässeensä purkamaan urheilun saralla "hyperaktiivisuuttaan".

Tulosta on tullut. Jhennifferin valmentaja Alex Lopes perkaa suojattinsa kehittyneen vuosi vuodelta ja olevan nykyään yksi Brasilian parhaista juoksijoista. Viime vuonna Jhenniffer ylsi Brasiliassa kuudenneksi 3 000 metrin esteiden kansallisessa kilpailussa. Hän on myös saavuttanut urallaan kotimaassaan alle 23-vuotiaiden pronssia.

Jhenniffer kilpailee miesten sarjassa. Hän tuntee olonsa näin rauhallisemmaksi, ilman esimerkiksi pilkkaa. Hänestä niin on muutenkin oikein.

– En ole koskaan kokenut, että voisin kilpailla naispuolisia vastaan, koska tidän, että minulla olisi etu. Ymmärrän, että minulla on biologian mukainen vahvuus heihin nähden, Jhenniffer sanoo.

Paitsi että Jhenniffer janoaa edistyä urallaan hän haluaa menestyä myös taistelussa ennakkoluuloja vastaan.

– Tavoitteenani on saavuttaa vakaus, olkoon se vaikka taloudellista, ja elää tehden sitä, mistä pidän.

Lue myös:

    Uusimmat