Johtaa helposti liikalihavuuteen – yksi koirarotu on muita persompi ruoalle

labradorinnoutaja_ruoka
Labradorinnoutajilta on löydetty geeni, joka saa kyseisen koirarodun himoitsemaan ruokaa muita enemmän. Shutterstock
Julkaistu 06.05.2016 16:12
Toimittajan kuva

Laura Matilainen

laura.matilainen@mtv.fi

Kaikki koirat innostuvat makupaloista, mutta uuden tutkimuksen mukaan yksi rotu on muita persompi ruoalle.

Uusi Cambridgen yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että labradorinnoutajilla on muita koirarotuja suurempi pakkomielle ruokaa kohtaan. Tämän rodun edustajia on myös helpompi kouluttaa herkkupaloilla.
 

Pakkomielle ruokaa kohtaan johtuu geenimutaatiosta, joka on aikaisemmin liitetty myös ihmisten lihavuuteen. 

Geenimuunnos yleistä avustajakoirilla

Tutkimuksessa ylipainosta kärsiviltä koirilta löydettiin pomc-geenin muunnos, joka liittyy läheisesti lemmikkien ruokakäyttäytymiseen. Geenimuutoksen vuoksi nälkää tyydyttäviä neuropeptidejä ei erity, mikä saa aikaan kerjäämistä, ruoan alituista ajattelemista ja paino-ongelmia.

Tutkimus toteutettiin Yhdysvalloissa ja Englannissa, jossa tutkittiin yhteensä yli 400 koiraa. Lisäksi lähes neljänkymmentä koirarotua käsittelevässä jatkotutkimuksessa selvisi, että kyseistä geenimuunnosta esiintyy labradorinnoutajien lisäksi vain sileäkarvaisilla noutajilla, jotka ovat läheistä sukua labradorinnoutajille.

avustajakoira
 

Opaskoiriksi valikoituu usein "herkkugeenin" kantajia. 

Pelkkä geenimuunnos ei kuitenkaan itsessään tee lemmikistä ylipainoista, vaan lihavuus liittyy läheisesti koiran persoonallisuuteen. Tutkimuksessa selvisikin, että geenimuunnos on todennäköinen erityisesti avustajakoirilla. Tutkijan mukaan on mahdollista, että kyseiset koirat ovat keskimääräistä ruokamotivoituneempia, sillä ne koulutetaan perinteisesti käyttäen ruokaa palkintona. 

Herkkusuina tunnettujen labradorinnoutajien painoa kannattaa tarkkailla muita tarkemmin. 

Lähde: Eurekalert

Tuoreimmat aiheesta

Koirarodut