Jokerit-pomo lupailee yllätystä – merkittävään kysymykseen salaperäinen vastaus: "Mahdollista"

Jokerit siirtyy toisella Mestis-kaudellaan pelaamaan kokonaan Helsingin jäähalliin. Puheenjohtaja Mikko Saarni kiittelee muuton tuomia hyötyjä.

Ensimmäisellä Mestis-kaudellaan Jokerit pelasi Helsingin jäähallin lisäksi osan otteluistaan Keravan jäähallissa. Täksi kaudeksi tilanne muuttuu, kun Jokerit muuttaa täysipäiväisesti Helsingin jäähalliin.

Mikko Saarnin mukaan yhden kotihallin taktiikka tuo mukanaan merkittäviä hyötyjä.

Ensinnäkin hienoa on se, että on mahdollisuus myydä jokaiseen tapahtumaan saman verran lippuja. Se oli hankalaa viime vuonna, kun se ero oli niin iso. Se toi käytännön haasteita. Sitten tietysti kausikortit ja muut, se että ne ovat yhdessä paikassa, se helpottaa. Myös ottelutapahtuman suunnittelua se helpottaa, että on yksi venue, eikä kahta.

Samalla muutto mahdollistaa isommat yleisömäärät. Keravan jäähalliin Jokerit pystyi ottamaan enimmillään 1 240 katsojaa, kun Helsingin jäähalli vetää reilut 8 000 katsojaa.

Jo viime kaudella Jokerit oli Mestisksen ylivoimainen yleisömagneetti kotiotteluidensa yli 3 700 katsojan yleisökeskiarvolla. Saarnin mukaan alkavan kauden kausikorttimyynti on käynyt hyvin. Kaupaksi on mennyt yli 1 000 kausikorttia. Luvussa eivät ole mukana kumppanuuskortit.

Ollaan viime vuotta vähän edellä. Toivottavasti viimeisimmät uutiset kiihdyttävät sitä (myyntiä) entisestään.

Viimeisimmillä uutisilla Saarni tarkoittaa Valtteri Filppulan liittymistä Jokereiden joukkueeseen. Filppulan yksivuotisesta sopimuksesta kerrottiin maanantaina.

Katsojia tarvitaan, sillä Helsingin jäähallissa pelaaminen on Mestis-joukkueelle kallista puuhaa.

Eihän se halpa kompleksi ole Mestisjoukkueelle. Maksetaan ihan listahinta ja se tarkoittaa sitä, että lippuja pitää myydä, että se on kannattava kokonaisuus. IFK:hon verrattuna kärsitään – jos näin voi sanoa – siitä, että Mestis-lipun hinta ja Liiga-lipun hinta on erilainen. Se tarkoittaa, että määrää pitää olla.

Jokerit tähtää yleisömääränsä kasvattamiseen.

Kyllä me halutaan olla siellä toivottavasti neljäntonnin huitevilla ja siitä yli. Se on tavoite.

Helsingin jäähalli on tullut tutuksi viime vuosina HIFK:n kotiareenana. Jokereiden tulon myötä halli saa uudenlaista väritystä. Saarnin mukaan seura somistaa hallia oman näköisekseen, mutta ei paljasta kaikkia suunnitelmia vielä tässä vaiheessa. 

Tietysti halutaan pitää vähän yllätyksenä sitä myös, kaikkea ei haluta paljastaa. Tullaan tekemään sinne asioita, että se on enemmän myös Jokereiden kotihallin näköinen. Porukka näkee sitä somistelua sitten, kun tulee paikalle. Kyllä me tehdään toimenpiteitä sinne, että meidän faneilla on vähän kotoisampi olo kuin ehkä viime vuonna oli.

Saarnin mukaan somistus näkyy hallin ulko- ja sisäpuolella.

Pääasiassa sisällä. Itse pelitapahtumassa.

Nostetaanko Jokereiden mestaruusviirit Helsingin jäähallin kattoon?

Mahdollisesti.

Entä jäädytetyt pelinumerot?

– Mahdollisesti. Jätetään jännitystä.

Lue myös:

    Uusimmat