Jopa fyysistä kipua ja yksinäisyyden tunnetta – yli puolet kärsii ilman puhelinta jäämisen pelosta

kännykkäriippuvuus
Puhelimesta voi olla vaikeaa katkaista virtaa edes yöpuulle mentäessä. Kuvituskuva.Shutterstock
Julkaistu 14.10.2017 16:19

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Jos puhelimen sulkeminen tuottaa vaikeuksia ja akkuvirran hupeneminen sydämentykytystä, saattavat kyseessä olla nomofobian oireet.

Hongkongilaiset tutkijat varoittavat, että eroahdistus puhelimesta vaikuttaa miltei jokaiseen nykyihmiseen. Nomofobiaksi (nomo on lyhenne englannin sanoista no mobile) ristitystä ongelmasta kärsii jopa 66 prosenttia väestöstä.

Ilman puhelinta nomofoobiikosta tuntuu henkisesti rikkinäiseltä, minkä lisäksi erolla saattaa olla fyysisiä vaikutuksia. Tutkijat nimittäin huomasivat, että joissain tapauksissa puhelimestaan erotettujen henkilöiden syke ja verenpaine nousivat. Kun tutkijat pyysivät käyttäjiä kuvailemaan epämiellyttäviä kokemuksia, koehenkilöt kertoivat kivusta varsinkin niskan alueella sekä yksinäisyyden tunteista.

Tutkimuksen mukaan naisista 70 prosenttia ja miehistä 61 prosenttia on vakavasti riippuvaisia puhelimestaan. Riskiryhmä ei kuitenkaan määräydy sukupuolen vaan puhelimen käyttötavan mukaan. Ihmiset, jotka säilyttävät ja jakavat henkilökohtaisia muistojaan sekä pääsevät niihin käsiksi puhelimensa avulla, kärsivät erosta eniten.

– Tutkimuksemme esittää, että puhelin itseilmaisun jatkeena saa sitoutumaan kyseisen laitteen käyttöön. Ihmiset kokevat ahdistusta ja muita epämiellyttäviä tunteita joutuessaan olemaan erossa puhelimistaan, sanoo tutkimusta tehnyt Kim Ki Joon.

Riippuvuutta voi ehkäistä laitteen saatavuutta heikentämällä

The Guardianin haastattelema psykologi ja kyberpsykologiaan perehtynyt professori Mark Griffiths, muistuttaa, etteivät ihmiset käytä puhelimia enää vain toistensa kanssa keskustelemiseen. Älypuhelin antaa pääsyn monille muillekin elämänalueille.

– Teini ja puhelin pitäisi erottaa kirurgisesti, sillä koko nuoren elämä on asennettuna tuohon laitteeseen, kärjistää Griffiths.

Professori listaa puhelinriippuvuuden kriteereiksi laitteen tulemisen tärkeimmäksi asiaksi ihmisen elämässä, siihen käytetyn aikamäärän kasvamisen, vieroitusoireet sekä puhelimen käyttämisen rentoutumisen ja innostumisen kaltaisia tunteita herätelläkseen. Lisäki ihminen tiedostaa käyttävänsä liikaa älypuhelintaa, muttei pysty toimimaan asianlaitaa parantaakseen. Harva ruksaa rastin jokaisen oireen perään, mutta huomattavasti useampi muutaman.

Griffiths uskoo kuitenkin, että ihminen sopeutuisi nopeasti olemaan ilman älypuhelintaan. Varsinkin, mikäli tietäisi pääsevänsä siihen takaisin kiinni muutamien päivien kuluessa. Ahdistusta ja riippuvuutta tosipaikan tullen voi myös ehkäistä kääntämällä puhelimestaan aika ajoin virran pois tai jättämällä sen kotiin. 

Lähde: The Guardian, Reader's Digest, Liebertpub.com

***

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Puhelimet