Tutkimus kertoo karua kieltä: Nuoret voivat saada paniikkioireita, jos heidät erotetaan puhelimistaan

nuoret, puhelin
Teknolgia vaikuttaa yksilöihin eri tavoin. Joillekin se voi aiheuttaa riippuvutta, joillekin jopa masennusoireita.Shutterstock
Julkaistu 21.02.2017 10:07

MTV LIFESTYLE

Useimmat nuoret ovat niin kiintyneitä älypuhelimiinsa, että niistä erottaminen voi aiheuttaa heille traumaperäisen stressireaktion.

Miten sinä reagoisit, jos joutuisit eroon puhelimestasi? Unkarilaisen Academy of Sciences and Eotvos Lorand -yliopiston tekemässä tutkimuksessa tätä asiaa selvitettiin 18–26-vuotiaiden osallistujien avulla. Tutkijat veivät tutkimukseen osallistuneiden nuorten matkapuhelimet lukittuun kaappiin ja seurasivat, kuinka nuoret tähän tapahtumaan reagoivat.

Tutkijat havaitsivatkin puhelimesta erottamisen aiheuttavan nuorille traumaperäisen stressin oireita, kuten nopeutunutta sydämen sykettä, nykimistä ja raapimista. Samanlaisia oireita esiintyy esimerkiksi pikkulapsilla, kun heidät erotetaan vanhemmistaan.

Henkilöt, jotka oli erotettu puhelimistaan, yrittivät korjata tätä poikkeustilaa lähestymällä kaappia, johon puhelimet oli lukittu.

Puhelimen käytön helppous koukuttaa

Tutkijoiden mukaan nämä tutkimustulokset vahvistavat sen, että ihmiset muodostavat kiintymyssuhteen puhelimiinsa: he etsiytyvät puhelinten lähelle ja reagoivat stressillä niistä erottamiseen. 

Lontoolaisen tutkija Michael Sinclairin mukaan nuoret kulkevat harvoin ilman puhelintaan ja voivat tulla niistä uskomattoman riippuvaisiksi. Nuoret saavat puhelimista niin tietoa, varmuutta kuin turvaakin. Erään tutkimuksen mukaan moni nuori on puhelimen äärellä jopa 79 prosenttia valveillaoloajastaan.

– Tekniikka on hieno asia, mutta se on kaksiteräinen miekka. Kaikki asiat ovat saataville puhelimelle, joten käyttäjät tulevat niistä entistä riippuvaisemmiksi, Sinclair kertoo.

Video: Käytätkö vapaa-aikasi puhelimen näpyttelyyn? 

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Lähde: Dailymail

Tuoreimmat aiheesta

Stressi