Jukka Haapalainen antaa tuomionsa arvotuista TTK-pareista – erityisesti muutama kaksikko herätti tuomarin valtaisan mielenkiinnon

Jukka Haapalainen summaa TTK-jakson 5:45
Katso videolta: Jukka Haapalainen summaa TTK-jakson

Jukka Haapalainen odottaa innolla ja mielenkiinnolla Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman parinvaihtoviikkoa.

Tanssii Tähtien Kanssa  -ohjelmassa tunnelmoitiin sunnuntaina 6. lokakuuta urheiluteemalla. Jaksossa nähtiin myös neljäs pudotus, ja kotimatkalle joutuivat lähtemään artitsti Olli Halonen  ja tähtiopettaja Kerttu Nieminen. 

Tuomari Jukka Haapalainen  kertoi suoran lähetyksen päätteeksi MTV Uutisille, että hänen mielestään Halonen suoritti tansseissaan tasaisesti ja oli rytmisesti varteenotettava, muttei tämä kuitenkaan päässyt täysin "palavaan roihuun" esityksissään. 

– Hän oli sellainen tarkan työn tekijä ja sellainen vapautuminen jäi ehkä toteutumatta hänen kohdallaan, mutta hirveän sympaattinen ja ihana parihan he olivat. Tottakai joka kerta on vähän surullista, kun joku joutuu lähtemään, mutta näinhän se on ja pelin henki on se.  

– Ja meillä näyttäisi olevan sitten joku, joka saa aika paljon ääniä yleisöltä, vaikkeivat meidän äänet välttämättä heidän menestymistään tuekaan.

Puheillaan Haapalainen kertoi viittaavansa Mika Saukkoseen, joka on viikko toisensa jälkeen ollut tuomaristopisteissä pakan pohjimmaisena, mutta jatkanut kuitenkin kisaansa yleisöäänten turvin. 

Haapalainen totesi, että hänen mielestään Saukkoseen kiteytyy yksi TTK:n hienouksista: se, että erilaiset persoonat voivat pärjätä kisassa, vaikka tanssitaidot eivät olisikaan välttämättä parhaimmiston tasolla. 

– Hän myös tekee tosissaan ja täysillä, aivan selvästi pyrkii keskittymään ja olemaan kunnolla mukana, ei lyö lekkeriksi myöskään. Se on hirveän sympaattista ja hän ottaa kyllä yleisönsä ihan loistavasti. Avu se on sekin. 

Tulevana sunnuntaina TTK:ssa nähdään yksi kauden odotetuimmista jaksoista, kun parit on pistetty kiertoon parinvaihtoviikolla. Haapalainen tunnustaa, ettei itse ollut aikoinaan parinvaihtoviikon kannalla, mutta on hiljalleen vuosien mittaan alkanut lämmetä sille. 

– En ollut tämän kovinkaan suuri fani. Ajattelin, että juurihan nämä ovat tutustuneet toisiinsa ja tarvitaanko me sitä vaihtelua. Mutta se on vuosien varrella todistanut olevansa kuitenkin ehkä aika kiva lisä tähän ja tuovansa sellaista jännitystä.

Enää parinvaihto ei tule kisaajille yllätyksenä, vaan he osaavat odottaa sitä tapahtuvaksi jossain vaiheessa tuotantokautta. Haapalainen kertoi olevansa jakson päätteeksi arvotuista pareista todella innoissaan. Parinvaihtoviikolla seitsemästä parista neljä on same sex -pareja, joiden suorituksia Haapalainen erityisesti odottaa. 

Isaac (Sene) ja Marko (Keränen)  tanssivat yhdessä, sitä odotan erityisesti. Mitä olen sivusta kuullut, kun he juttelevat keskenään, tuntuu siellä olevan hyvä meininki ja hauska huumori keskenään, molemmat ovat tosi positiivisia ihmisiä. 

– Mika (Saukkonen) ja Valtteri (Palin), tämä on erittäin kiinnostavaa! Mitä Valtteri saa Mikasta irti tai mitä uutta Mika voi esimerkiksi tuoda esille Valtterista opettajana. 

Haapalainen nosti esille myös Linnea Leinon  ja Sami Heleniuksen, joiden totesi voineen olla alunperinkin hyvä match toisilleen oppilaana ja opettajana. Myös Niina Lahtisen  ja Kastanja Rauhalan  Haapalainen arvelee tulevan olemaan näyttävä pari. 

– Kaikestahan tulee jännittävää, kun laitetaan uusi opettaja siihen ja kaikki ovat motivoituneita olemaan mukana ja tekemään parhaansa, ja tietävät myös, ettei tule sitä pudotusta, niin se on varmaan myös se yksi hyvä juttu, mikä vapauttaa sen tekemisen vähän erilaiseksi. 

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat