Jukka törmäsi mökillä järkyttävään näkyyn – "Elossa oleva oli kovin kiukkuinen"

Lintuharrastaja Jukka Ylikarjula hälytettiin apuun, kun mökkiläinen löysi Kokkolassa paljustaan kaksi joutsenta, eikä pelastuslaitoksella ollut tilanteeseen osaamista.

– Toinen oli jo kuollut ja elossa oleva kovin kiukkuinen, Ylikarjula kirjoitti Facebook-päivityksessä.

Joutsenet löytyivät tyhjästä paljusta keskiviikkoiltana, kun päivän poissa ollut asukas palasi mökilleen. Lintujen saamiseksi pois yli puolentoista metrin kuopasta tarvittiin aiheeseen vihkiytyneen harrastajan apua.

– Meitä on muutama tällä alueella, jotka osaavat näitä näitä isompia lintuja hoitaa, Ylikarjula sanoo.

Vihaista joutsenta ei kannata kenen tahansa yrittää käsitellä, mutta kokenut Ylikarjula hoiti tilanteen ilman vaikeuksia.

– Koppasin elossa olevan haaviin, rengastin ja vapautin, hän kuvailee.

Tappelusta kiipeliin

Joutsenten välillä sen sijaan on aiemmin päivällä riittänyt dramatiikkaa.

Paljuun kuolleen linnun Ylikarjula kertoo tunnistaneensa nopeasti lähialueen reviirillä pitkään pesineen joutsenparin koiraaksi.

Ensinäkemältä hän luuli toista lintua naaraaksi, mutta koon ja painon perusteella päätteli sen olevan sittenkin reviirille eksynyt nuorempi koiras.

Tältä pohjalta muodostui karu kuva päivän tapahtumista. Joutsenten välille oli syntynyt tappelu, josta molempiin oli jäänyt jälkiä.

– Tältä joka säilyi hengissä, oli niskahöyheniä lähtenyt aika paljon. Varmaan sitä oli vanhempi kurmoottanut.

Vanhemman koiraan jahdatessa nuorempaa molemmat olivat taistelun tuoksinassa pudonneet paljuun.

– Joutsen ei pääse ylöspäin lentämään, vaan se tarvitsee pienen vauhdin, Ylikarjula huomauttaa.

Paljut syytä peittää

Linnut olivat siis loukussa paljussa, Ylikarjulan arvion mukaan koko päivän. Puolenpäivän aikaan Kokkolassa myös satoi kaatamalla, joten kaksikolla oli todella surkeat oltavat.

Ylikarjulan mukaan kuolleen joutsenen siivet olivat kärsineet pahoin, ja palju oli kauttaaltaan joutsenen ulosteessa.

– Kyllä siinä oli hätä tullut, ja se oli yrittänyt tosissaan paljusta pois.

Ylikarjula sanoo, että joutsen voi hädissään käyttää kaikki voimansa niin perusteellisesti, että näännyttää itsensä kuoliaaksi.

Sen sijaan nuorempi joutsen oli löydettäessä varsin hyvävoimainen, joskin koettelemuksen jäljiltä erittäin sotkuisessa kunnossa.

– Se ei varmaan ole yrittänyt niin aktiivisesti pois. Se lähti ihan siististi uimaan, eikä ollut mitään vammoja siivissä.

Kokenut lintujen avittaja antaa mökkiläisille ja muillekin tärkeän muistutuksen.

– Jos on poissa paikalta, olisi hyvä että paljut peitettäisiin, oli siellä vettä tai ei.

Lue myös:

    Uusimmat