Jussi Ahokkaan nopea sopeutuminen kanadalaiseen juniorikiekkoon on ollut onnistunut yhdistelmä ihmistuntemusta ja ymmärrystä jääkiekon universaaleista lainalaisuuksista, toteavat suomalaisvalmentajan kanssa Kitchener Rangersissa työskentelevät kollegat.
Rangers liitää kauden puolivälissä Ontario Hockey Leaguessa divisioonansa kärkipaikalla. Joukkue on voittanut 42 ottelustaan 29 kaudella, jonka piti olla välivuosi uudelleenrakennuksen tiellä.
Ahokas oli jo ehtinyt tutustua kanadalaiseen juniorikiekkoon Pohjois-Amerikan opintomatkoillaan ja Suomen juniorimaajoukkueiden päävalmentajana. Silti loikka SM-liigapestistä pienen kaukalon junnukiekkoon on ollut hänelle harvinaisen sulava.
– Hän tunsi entuudestaan CHL:n ja OHL:n, mutta vie aikaa sopeutua tänne. Hän hyppäsi suoraan mukaan ja näytti olevan heti kotonaan. Oletimme, että se veisi kaksi, kolme tai neljäkin kuukautta, Rangersin manageri Mike McKenzie hämmästelee MTV Urheilulle.
– Valehtelisin, jos väittäisin, etteivät kaikki olleet vähän epävarmoja tai hermostuneita siitä, miten tämä lähtee menemään, mutta enemmän siinä oli kyse tänne matkustamisesta ja esimerkiksi hänen perheensä asettumisesta.
LUE MYÖS: Jussi Ahokas aloittaa työt seurassa, jonka puitteet muistuttavat isoa Liiga-organisaatiota – neuvot Kanadasta ampuivat NHL-haaveet tylysti alas: "Ei minkäänlaista palaa"
Ahokas oli Kitchenerille monella tapaa kiinnostava kandidaatti. Hän oli meritoitunut kansainvälisessä juniorikiekossa ja hankkinut myös kokemusta pitkäjänteisestä työskentelystä kovassa aikuisten ammattilaissarjassa.
Vasta tämän jälkeen vaakakuppiin laskettiin ymmärrys pelityyleistä ja taktiikoista. Niitä kuitenkaan väheksymättä.
– Loppujen lopuksi lätkä on kaikkialla samanlaista. Siihen vain liittyi joitain muuttujia, kuten kaukalon koko, kieli ja niin edelleen, McKenzie arvioi.
– Hän on tehnyt todella hyvää työtä oikean tasapainon löytämisessä jäällä ja sen ulkopuolella. Hän vaatii pelaajilta vastuunottoa, mutta on myös sellainen, jolle pelaajat voivat puhua. He ymmärtävät ja kunnioittavat häntä. He tietävät, milloin pitää tehdä töitä ja milloin pitää hauskaa. Sellainen on todella tärkeää juniorikiekossa.
Näkemystä ja lähestyttävyyttä
Vaikka kyseessä on juniorisarja, tuloksenteko on yksi osa Ahokkaaseen kohdistuvia odotuksia. Rangers on talousalueensa ykkösseura, jonka kotiottelut vetävät keskimäärin katsomoihin yli 6 000 katsojaa.
Pian 30 vuotta joukkueen edesottamuksia seurannut kannattaja Danny Mendler on ollut vaikuttunut siitä, mitä uusi päävalmentaja on onnistunut ryhmänsä kanssa tekemään.
– Hän tuo tuoretta eurooppalaista näkökulmaa. Jääkiekko on siellä hyvää ja nopeaa, mikä sopii hyvin nuorelle Rangersillemme, Mendler sanoo.
– Hän on pitänyt pelin vauhdin tallella. Se on tärkeintä, ja se, että hän on laittanut pojat tekemään töitä yhdessä. Kukaan ei odottanut joukkueelta mitään tänä vuonna, ja hän on hitsannut heidät yhteen.
– Tämän piti olla matalien odotusten kausi, hän huomauttaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kommentissa tiivistyy ajatus, jonka myös Ahokkaan apuvalmentaja Jeff Kyrzakos nostaa ensimmäisenä suomalaiskoutsista esiin.
– Minusta suurin asia jääkiekkovalmentamisessa on se, että saat pelaajat ostamaan ajatuksesi. Voit pelata millä tahansa systeemillä ja onnistua siinä, jos pelaajasi uskovat siihen. Minusta hän on erittäin hyvä siinä, miten hän uskoo kavereihin, Kyrzakos kiittelee.
– Pelaajat saa mukaan sillä, että ensinnäkin välität heistä ja toiseksi sillä, että pystyt auttamaan heitä. Uskon, että pelaajamme uskovat kumpaankin, ja siitä kiitos kuuluu Jussille ja hänen valmennustyylilleen.
"Salomäkistä" ei tullut hittiä toimistolla
Yhteistyötä Ahokkaan kanssa Kyrzakos kuvailee äärimmäisen helpoksi. Kulttuurieroista huolimatta valmentajat näkevät pelin hyvin samalla tavalla, mutta Ahokas on luottanut myös tietyissä asioissa kanadalaisten apuvalmentajiensa asiantuntemukseen.
– Minusta hänessä on aineista ammattilaistasolle, Kyrzakos näkee.
– Eurooppalaiset valmentajat ovat aika uusi juttu täällä, ja seurat pelkäävät ottaa riskiä, mutten usko, että hän viipyy täällä kauaa. Joku kyllä nappaa hänet.
– Kunhan hän ei vie mukanaan niitä pieniä suomalaisia karkkeja – "salomäkiä" vai mitä ne olivat. Ne hän voi pitää kotona, kollega naureskelee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
LUE MYÖS: TPS:n sisällä roihusi ruma tulipalo, päävalmentaja sai potkut – Tommi Miettinen, 47, hyppäsi kuohuttavan tilanteen keskelle
Suomesta tuoduilta tuliaiselta eivät välttyneet kukaan. Myös manageri Mike McKenzie otti salmiakit pyytämättä puheeksi.
– Ne suomalaiset karkit, joita hän toi tullessaan jouluna, ovat maininnan arvoisia. Ne ovat kai suosittuja siellä, mutta meidän toimistollamme ne eivät olleet mikään iso hitti, McKenzie nauraa.